13 Arjen havinaa (28.8.)

Kuumaa kahvia, jo toisena aamuna peräkkäin. Piti tulla päiväntasaajan toiselle puolelle toteamaan, että kuuma kahvi on kylmää mahtavampaa. Asiat ovat savimajoissa paremmin, siellä asuvat eivät ole hienostosähkön varassa kuten me. Mutta tänään saatiin myös kananmunat paistettua ennen kuin Heli lähti toiseen työpäiväänsä. Jää oli särjetty jo eilen ja jännitys oli ehkä hieman muuttunut odotukseksi.

Poikien kanssa meillä oli selvät suunnitelmat. Tänään oltaisiin vain altaalla eikä lähdettäisi minnekään. Täysin sininen aamutaivas oli meidän kanssa samaa mieltä. Ja hienosti myös onnistuttiin, aina pitkälle iltapäivään asti.

Vauvaviikinki Niila.

Sähköt hävisi ennen puolta päivää eikä ne palautuneet ennen kun Heli soitti saapuvansa. Lämmin lounas oli jäänyt haaveeksi, joten ei ollut kovin korkeaa kynnystä pitsanhakureissulle, vaikka se hieman pahalta tuntuukin, jostain syystä. Tänään siellä olisi vielä tiistaitarjous eli kaksi pitsaa yhden hinnalla. Eikä siellä oikein mitään muuta tarjolla olisikaan.

Viskariviikinki Noel.

Kaksi yhden hinnalla sopi meille hyvin tässä vaiheessa. Olemme reissussa niin alkutaipaleella, että budjettia on pakko miettiä. Ties mihin tässä vielä joutuu dollareita tuhlaamaan. Haluamme tehdä reissuja Malawijärvelle ja safarillekin, ja autonvuokraus on yllättävän tyyristä.

Tulevana viikonloppuna olemme lähdössä meidän ensimmäiselle viikonloppuretkelle Lilongwen ulkopuolelle. Kohde sijoittuu Malawijärven eteläosaan, kaupunkiin nimeltä Monkey Bay. Olimme selvitelleet kuljetusasioita ja järkevin vaihtoehto lienee autonvuokraus mutta selvittelyt jatkuu. Ihan ilmaista liikkuminen ei ole paitsi jos kävelee. Oikeastaan kaikki muut liikkumistavat, ehkä rikkinäistä pyörää lukuunottamatta, kertoo jonkinlaisesta paremmasta elintasosta. Ja vain turisteilla on varaa ja tarvetta vuokrata autoja, siksi ne ovat yllättävän kalliita.

Nämä hiilet ovat todennäköisesti myytäväksi… kengättömillä ei olisi varaa ostaa neljää säkkiä kerralla!

Heli tavattiin Crossroadsilla, josta otimme pitsat kantoon. Ja Niila otettiin myös. Jostain syystä Niila on ihastunut istumaan mun olkapäillä eikä juuri ole ajatellut kävellä minnekään. Liikennettä ja ihmisiä on niin paljon, että pidän Niilan siitäkin syystä ihan mielelläni olkapäilläni enkä ole tehnyt asiasta numeroa. Suomessa tilanne on kyllä toisin, siellä opetellaan kävelemään taas joka paikkaan, kuten Noelilla on jo nyt hyvänä tapana, ilman valittamisia. Kyse on tottumisesta, ja ihan selvästi Niila on nyt tottunut istumaan mun olkapäillä.

Onnellinen äiti.

Helillä oli ollut vauhdikas päivä. Hän oli hoitanut kolme pientä malawilaista maailmaan itse ja avustanut vielä toiset kolme. Hieman eri tahti kuin Suomessa, jossa kätilöillä on tavallisesti yksi tai korkeintaan kaksi synnytystä vuoroa kohti. Suomessa kätilöopiskelijoilla tulee olla 40 synnytystä kirjattuna ennen kuin he voivat valmistua, ja siihen on varattu 14 harjoitteluviikkoa. Jos pelkästään lukumääriä tuijotettaisiin, Malawissa saisi tarvittavat määrät noin kolmessa viikossa. Kaiken lisäksi kätilöt joutuvat hoitamaan hyvinkin hankalia tapauksia itse, ja niitä tapahtuu täällä enemmän. Se on ikävää mutta opettavaista.

Onnellinen kätilö.

Vatsat olivat täynnä, tai ei ehkä täynnä mutta emme olleet enää nälkäisiä pullataikinapitsojen jälkeen. Valuimme altaalle iltajuoksuille, jonne oli hämärän lisäksi saapunut ryhmä italialaisia, kymmenkunta keski-ikäistä tai vanhempaa. Olivat toppatakkeineen lähdössä kylille, varmaankin syömään jonnekin.

Päivässä oli arjen havinan tuntua, ehkä ensimmäisen kerran täällä ollessa. Sitä tuntua ei ainakaan vähennä se, että pojat olivat jotenkin levottomia, Niila varsinkin. Sana ei tuntunut menevän kunnolla perille, joten oli parempi mennä pesuille ja nukkumaan. Helikin sanoi, että vatsassa jotenkin kiertää. Olivat Annan kanssa ottaneet töiden jälkeen edulliset samosat eräästä ravintolasta. Samosa on paikallinen pasteija, lihalla, kanalla tai vegenä. Olikohan ne olleet liian edullisia ja hintaa ruvettiin maksamaan vasta nyt? Pelkkä vatsan kiertäminen ei haittaa kunhan ei aloiteta oksentelemaan.

Onnelliset pojat… ja onneton heinäsirkka.

Kello ei ollut lähelläkään yhdeksää, kun olimme kaikki jo lakanoissa ja pienimmät jo unessakin. Kummallista miten helppoa mennä nukkumaan niin aikaisin. Heli ja Noel olivat toisessa makuuhuoneessa ja me Niilan kanssa toisessa. Niila oli jo nukahtanut omaan sänkyynsä, jossa olin lukenut hänelle Miinaa ja Manua. Niilan sänky on hieman pienempi, joten en jää sinne nukkumaan vaan pujottaudun varovasti hyttysverkkojen alta lattialle ja kömmin omaan sänkyyni, myös varovasti hyttysverkkojen alta, ettei ne irtoa patjojen alta ja jätä isoja rakoja. Hyttysverkoista ei ole hyötyä jos hyttyset voivat lennellä sisään miten sattuu. Ihan hirveästi niitä ei ole, mutta joka yö joku inisijä on käynyt moikkaamassa verkon ulkopuolella. Itse siirtyminen hyttyshäkistä toiseen kuulostaa yksinkertaiselta, mutta se on melkoinen akrobaattinen suoritus 90-kiloiselle.

Meidän makuuhuone on hotellin sisäpihan puolella, ja ikkunoina huoneessa ovat yksinkertaiset lasit. Jos aivastaa vähän kovempaa, ne lasit saattaa alkaa helisemään eli aika heppoisesta rakentamisesta on kysymys. Sisäpihalla on puolestaan terassi, jossa vieraat syövät aamupalaa, lounasta ja joskus näköjään istuvat myös iltaa. Italialaiset turistit olivat saapuneet toppatakkeineen ja jääneet siihen kaiketi iltamyssyille. Makuuhuoneemme lasit eivät pystyneet estämään heidän iloista puheensorinaa tunkeutumasta meidän huoneeseen ja välillä tuntui, että koko huone täyttyi italialaisista huudahduksista ja tempperamenttisista lausahduksista. Sinänsä se ei minua häirinnyt, mutta tavallista kauemmin yritin unta tavoittaa.

Pitsaa… ja tietysti Afrikan Tähteä Afrikassa!

Kello oli yhtäkkiä kaksi, ja italialaiset olivat huomaamattani vaienneet. Olin sen sijaan havahtunut Niilan ääntelyyn ja pyörimiseen, ja hetken luulin, että se on vain pahaa unta. Ja sillä samalla hetkellä Niila oksensi. Voi… Äkkiä hyttysverkot sivuun ja ohjaamaan seuraava suullinen lattialle. Kivilattialta on huomattavasti mukavampi siivota kuin lakanoilta. Onneksi osui vain tyynyliinalle tällä kertaa. Pidin Niilasta kiinni ja kun lattia oli laatoitettu vielä kerran uudestaan, vein hänet vessaan, jossa oksentamisesta oli enää refleksit jäljellä. Vettä tuli onneksi hanoista ja pöntönkin pystyi vetämään, joten tällä kerralla tämä oli helppoa kuin heinänteko. Mutta on se silti hurjaa katsoa kun 3 vuotias yrittää itkun seasta oksennella.

Onneksi pienillä ihmisillä on pienet vatsalaukut, koska puolen tunnin päästä Niila yritti uudestaan oksentaa mutta tuloksena oli vain sylkeä, eikä tarvinnut vaihtaa edes tyynyliinaa. Niila nukahti, minä en. Aina kun Niila käänsi kylkeä, minulla oli oksennuspussi salamana kädessä. Mutta Niila ei enää oksentanut. Sen sijaan kuulin, kun toisesta huoneesta juostiin vessaan oksentamaan… On tämä vaan touhua! Heli kävi sylkäisemässä edulliset samosat pönttöön. Hetken mietin, että tarvitaanko siellä apua, mutta Heli on hyvä tähtäämään. Kohta valot sammuivatkin, ja sitten oli hiljaista. Oli minun vuoro sammua seuraavaksi.

Vastaa

Close Menu