19 Turhaa tietoa (3.9.)

En ollut herännyt yöllä kertaakaan, ja Niilakin nukkui vielä omassa sängyssään. Yleensä se kipuaa mun viereen yön aikana, mutta ilmeisesti Lilongwen viileämpi yö sai meidät kaikki nukkumaan sikeämmin. Piti käyttää ihan peittoakin, eikä pelkästään muurahaisten vuoksi. Heli oli jo herännyt, ja minä liityin seuraan. Sähköt tietenkin poikki, joten kahvi meni irvistellen kylmänä alas. Viikonlopuksi kotiin jääneet leivät olivat tietysti homeessa, joten tänään ei ollut full english breakfast. Mutta keksit ja hedelmät toimivat ihan hyvin.

Heli katosi ulko-ovesta. Hän oli päättänyt kävellä töihin, koska sairastelun vuoksi vakio-tuktuk-kuski oli jouduttu perumaan eikä sopimus ollut enää voimassa. Sen uusiminen tuntui liian monimutkaiselta. Ollaan jo useasti oltu tilanteessa, jossa yksinkertaisesta asiasta tulee yhtäkkiä hyvin monimutkaista. Ehkä se johtuu kielestä tai sitten vain kulttuurista, joka ei ole skandinaavisen pedanttinen ja tarkka. Täällä ei ole kiire minnekään eikä kovin tärkeitä asioita taida olla olemassakaan. Toisaalta se on kadehdittavaa mutta toisaalta suunnattoman ärsyttävää.

Käveltävää Helille tulee ehkä 3 kilometriä, mikä ei todellakaan ole paha matka pituuden puolesta kunhan kestää kaikki tuijottelut ja valkoisten pakettiautojen kyytiin huutelut. Säähän on oikeastaan kuuma heti kun aurinko nousee horisontin yli, ja se on erilaista Ugandaan verrattuna, Heli kertoi. Siellä aamulla oli raikas, melkein viileäkin sää ja he kävivätkin usein ihanilla aamulenkeillä viidakkomaisemissa. Täällä on kyllä kuivan puoleista ja tosiaan heti aamusta kuuma, ei oikein lenkki innosta. No, kiva illalla kuulla, miten kävely kaupungin läpi sujui.

Tyhjä tontti tarjolla.

Meillä oli tarkoitus mennä päiväksi altaalle poikien kanssa, mutta sitähän puunattiin oikein antaumuksella. Ja kun se lopulta oli puunattu, vesi oli niin sameaa, ettei pohjaa näkynyt. Itse ajattelin, että puhdistuksen jälkeen pitäisi käydä päinvastoin, pohjaan pitäisi olla parempi näkyvyys mutta nyt sinne ei kyllä uskaltanut mennä uimaan. Kysäisin asiasta henkilökunnalta, ja he sanoivat, että pesuaine vaikuttaa vielä jonkin aikaa. Iltapäivällä varmasti voisi mennä uimaan turvallisesti. Oltiin uitu jo koko viikonloppu, mutta tämä oli silti pieni takaisku pojille. Kysyin samalla myös auton vuokrasta eikä siinä ollut mitään ongelmia. He maksoivat sakon minulle takaisin ja vuokra oli kahdelta päivältä noin 80€. Yritin rehellisenä turistina sanoa, että vuokra-aika meni 6 tuntia yli 2 vuorokautta, että tuleeko sille joku lisähinta? Mutta heidän mielestä auto oli vuokrattuna 2 päivää, perjantaista sunnuntaihin. Teimme jopa tuplatarkistuksen päivien lukumäärästä. Olin Herzillä ja Budgetilla oppinut, että jopa ylimenevät minuutit maksavat, joten olin hämilläni. Tyytyväinen, mutta hämilläni.

Saatiin jotenkin aika kulumaan ilman allasta. Käytiin lähitienoilla kävelemässä ja nähtiin ihan oikea roskisautokin eli jonkinlainen jätehuolto täällä ”hienoimmilla” seuduilla toimii. Mutta kun siirtyy täältä area 9 alueelta keskustan suuntaan, niin jätehuolto tuntuu siirtyvän tienposkiin. Tai sitten se jäteauto kuskaa ne jätteet sinne?

Jonkinlaista jätehuoltoa oli olemassa.

Heli laittoi viestin jo kello kahden aikaan, että pääsivät juuri töistä. Sovittiin, että tavataan Wild Life Centerillä, pojat voisivat temmeltää siellä puistossa ja voisimme myös syödä siellä. Sehän sopi meille enemmän kuin paremmin, koska oltiin jo pyöritelty peukalot pyörryksiin. Reppu selkään ja lippikset päähän, ja olimme 30 sekunnissa jo matkalla. Lämmin ilmanala on kyllä aivan mahtava asia pukeutumisen suhteen, varsinkin kun lapsien kanssa liikkuu. Reppuhan meillä on valmiiksi pakattuna koko ajan. Sieltä löytyy aina vettä, kevyet vaihtovaatteet pojille, matkapyyhe, savetteja ja huolellisesti pakattu ensiapupakkaus. Lisäksi varmuuden vuoksi fikkarit jos pimeä yllättää. Ollaan oltu vasta pari viikkoa reissussa ja kaikkea on jo tarvittu, joten huolellisesti mietitty selviytymisreppu on ihan ehdoton jos vähänkin kauemmaksi kotoa lähdetään.

Wild Life Centerin yhteydessä olevan ravintolan nimi oli Cafe Fusion. Voimme suositella!

Saavuimme Wild Life Centerille, tai oikeastaan olemme nimenneet sen apinapuistoksi, koska sielläkin juoksentelee apinoita vapaana, ja pojat tunnistaa sen paremmin sillä nimellä. Pojat liukeni puiston puolelle ja minä liukenin yhtä sujuvasti terassille, josta oli hyvä näkymä vaarallisen näköisille kiipeilytelineille. Otimme syötävät ja juotavat, ja Heli ja Anna kertoivat päivästään. Heli oli hoitanut aamupäivällä kaksi synnytystä. Kun hän oli saapunut työpaikalle sinisessä asussaan, joku potilas oli tarttunut hänen hihaansa ja sanonut ”hey, miss…” Heli oli heti huomannut, että vauvan pää pilkotti jo. Siitä vaan hanskat käteen ja hommiin ennenkuin oli kerinnyt työkavereita moikata. Kaikki sujui hyvin ja taas oli yksi pikku malawilainen putkahtanut Malawiin. Heli oli kerinnyt hoitaa myös toisen synnytyksen ennen kuin heidän piti Annan kanssa siirtyä koulun puolelle Janetin, Dean of Students, juttusille.

Sopu sijaa antaa.

Helille ja Annalle oli edellisellä viikolla kerrottu, että voisimme mahdollisesti muuttaa koulun alueella sijaitsevaan taloon asumaan. Taloja on asuttavassa kunnossa kolme ja ne on tavallisesti tarkoitettu vieraileville opettajille ja muille vieraille. Koska meillä on perhe ja lapsia mukana, he ovat ajatelleet tarjota taloa myös meille. Myös Anna mahtuisi meidän kanssa asumaan, koska siellä oli kolme huonetta ja keittiö. Anna tuntui olevan talon tarpeessa melkein enemmän kuin me. Campus on kuulemma pahempi kuin omppuhotelli, halpa mutta jatkuvaa biletystä ja älämölöä yötä myöten, torakoita, suihkuhuoneet ovat ällöttäviä kun siellä pestään pyykkejä ja muita tiskejä, ruokaa lavuaarissa jne. Vuokrakin talossa olisi kohtuullinen, siellä olisi omaa pihaa ja koko juttuhan kuulostaa vain hyvältä! Ongelma on se, että jotkut amerikkalaiset lääkärit säilyttävät siellä toistaiseksi tavaroitaan. Mutta tästä asiasta Janet oli kutsunut Helin ja Annan luokseen.

Tapaamisesta ei ollut varsinaista hyötyä, Janet kertoi oikeastaan saman kuin oli jo tiedossa. Ehkä saadaan talo, ehkä ei. Silloin emme sitä ajatelleet, mutta koko tapaaminen oli vain arvovallan käyttöä ja osoittamista. Kun Janet kutsuu, niin opiskelijat tottelevat. No, tyttöjen päivä päättyi hieman aikaisemmin, joten meille se sopi. Olisi tietysti ollut mukava saada jotain oikeaa faktaa talon suhteen. Meillä on huone Madidissa varattu vielä 10 päivää, 13.9. saakka ja saadaan varmasti sitä jatkettuakin, mutta olisi kiva tietää talosta reilusti ennen sitä.

Apinateline.

Apinapuistosta valuimme vielä Crossroadsille, otettiin jäätelöt kävelymatkalle kotiin. En yhtään ajatellut, että jotkut vastaatulijat eivät varmaan edes tienneet mitä me söimme. Yksi jäätelö maksaa banaanitertun verran, joten luulen, että paikallinen reikäpaita ostaa sen tertun enemmin kuin jäätelön. Mutta me pistettiin juuri neljä terttua poskeen kerralla, ja käveltiin polleina puhtaissa vaatteissamme kohti kotiamme. Mutta me sentään kävelimme. Muita valkoihoisia ei juuri näy kävelemässä, vaan he kulkevat autoilla. Ja hieman parempaa tasoa olevat malawilaiset käyttävät tuktukia tai taksia. Kävely on täällä köyhyyden merkki, ja Helin kävelyä töihin jopa ihmeteltiin työpaikalla. ”Really, you are walking, why? Are you exercising?” eli Helin täytyi siis kuntoilla! Eihän varakkaat kävele!

Ilta sujui leppoisasti rutiinien merkeissä. Iltapalan jälkeen altaalle katsomaan tähtitaivasta ja pojat otti pari juoksukilpailuakin. Paikka alkaa olemaan tuttu, joten pojatkin näyttävät persoonallisuuttaan yhä selvemmin. Heitä saa olla koko ajan enemmän kieltämässä varsinkin äänekkyyden suhteen. Olemme kuitenkin hotellissa, jossa on myös muita vieraita vaikka heitä ei altaalla juuri näykään. Täällä ei meinaa normaali äänenpaino mennä perille ollenkaan vaan dart waderit ja lego ninjat ja mitä ihmeen sankareita niitä nyt onkaan vain jatkavat huutojaan kielloista huolimatta. Siitäkin syystä toivon todella, että voitaisiin muuttaa ”omaan” taloon, missä minäkin voisin sitten karjahtaa kovempaa kun pojat eivät tottele. Pojat ovat poikia ja heidän energisyys on ainoastaan hyvä asia, mutta rajansa pitää olla kaikella.

Iltajuoksulla löytyi ötökkä, taas.

Miinat ja Manut oli luettu, ja rauhoituttiin nukkumaan. Pojat nukahtavat onneksi melko vaivattomasti. Ja mekin ollaan Helin kanssa oltu täällä niin väsyneitä hämärän tullen, ettei juuri ole jääty valvomaan pidempään. Nytkin oltiin ennen yhdeksää peiton alla ja känny tietysti kädessä, päivän iltasanomat piti lukea ennen nukahtamista, että voi sitten nähdä unta Sipilän hölmöistä päätöksistä ja kuinka Sami Kuronen on aina tiennyt haluavansa isäksi… Anna mun kaikki kestää, miksi minä luen iltapäivälehtiä täällä. Juuri tuota turhaa tietoahan minä lähdin Suomesta pakoon ja nyt se jo sai minut kiinni. Painoin kännyn kiinni ja yritin ravistella Sipilän ja Kurosen pois päästäni ennen kuin laitoin silmäni kiinni. En halunnut nähdä painajaisia.

Vastaa

Close Menu