20 Sadatusta (4.9.)

Yö sujui hyvin, mutta olin jo hereillä kun kännykän herätyskello alkoi soimaan. Se soi sen merkiksi, että kerkiän varmasti juomaan Helin kanssa aamukahvin ennen kuin hän seitsemältä lähtee töihin. Pojat heräilevät yleensä hieman myöhemmin, joten saadaan tavallisesti juoda kahvit rauhassa. Siitä pitää nauttia, koska se on päivän ensimmäinen rauhallinen hetki. Seuraava rauhallinen hetki on sitten kun pojat taas illalla nukahtaa.

Sähköä oli tänä aamuna tarjolla, joten kuumien kahvien lisäksi saatiin nauttia myös munakkaasta. Paistoajoitus oli täydellinen, koska juuri kun munakas oli pannulla valmis, sähköt katosivat taas. Suomessa tulisi hulluksi tällaisten sähkökatkojen kanssa mutta jotenkin siihen on nyt täysin tottunut ja asennoitunut. Olimme tyytyväisiä, että saimme tänään hyvän aamiaisen.

Paistinpannukaan ei ole muuten mitään viimeistä huutoa. Pikemminkin se huutaa viimeisiään. Kahva on melkein irti, enkä ole pystynyt sitä linkkarillani korjaamaan. Sitä täytyy pitää tietyllä tavalla ja asennossa ettei se hajoa lisää. Se ei olisi sinänsä ongelma mutta kun paistopinta on alkanut toiselta puoliskolta kupruilemaan, se aiheuttaa sen ettei se puoli lämpene yhtä hyvin ja esimerkiksi munakas valuu tasaiselle puolelle missä se taas meinaa palaa kiinni. Sen vuoksi pannua pitää välillä kääntää 180 astetta ja pitää vain osittain keittolevyllä, joka sekin on hieman kalteva. Olen ankaran harjoittelun jälkeen harjaantunut hankalan pannun käytössä niin hyvin ettemme osta tänne uutta pannua, mutta jos ja kun muutamme sinne taloon, sinne ostetaan kyllä uudet pannut. Sinne on pakko ostaa kaikki muutenkin, koska saamme vain talon ja sängyt, muista asuintarvikkeista pitää huolehtia itse, sähkö- ja vesisopimukset mukaan lukien.

Osa muurien ja teiden välisistä alueista olivat kuivaa ja karua.

Helin lähdettyä töihin, me mittailimme altaalla aamun uv-pitoisuuksia. Niissä ei ollut moittimista, mutta päätimme silti hoitaa kauppareissun pois päiväjärjestyksestä ja palata sitten mittailemaan altaalle lisää. Kävelimme jo tutuksi tullutta reittiä Gateway-ostoskeskukselle ja moikkailimme tuttuja puutarhureita. Isot talot on ympäröity isoilla muureilla mutta niiden ulkopuolella oli usein pieniä viheralueita tien vieressä, ja varakkaimmilla talollisilla oli puutarhurit pitämässä huolta myös näistä julkisivujen osista. Kieltämättä pienet vihreät pläntit muurien vieressä tekivät alueesta hieman ystävällisemmän ja inhimillisemmän näköisen verrattuna vain pelkkään tiilimuurinäkymään.

…ja osa viheriäistä ja hienosti laitettua.

Inhimillistä näkymää samentavat kuitenkin juuri ne viheriää kastelevat puutarhurit, jotka ovat pukeutuneet automekaanikon haalareihin. Samanlaisiin haalareihin ovat pukeutuneet melkein kaikki paikalliset ruohonjuuritason työntekijät eli siivoojat, vartijat ja muut apulaiset. Kaikesta heistä huokuvasta sympatiasta huolimatta, heidän haalarinsa heijastaa Malawin synkkää orjahistoriaa. Tilanne on tietysti parempi nyt. Ihmisiä ei enää sidota koviin rautakahleisiin, vaan heidät kiedotaan pehmeisiin sinisiin mekaanikon haalareihin. Kulkeminen on haalareissa vapaampaa kuin kahleissa, mutta ei niistä pääse eroon yhtään sen helpommin.

Kauppalistalla oli muun muassa Tonic-vettä, Special Brew -olutta ja pojille paikallista coca colaa. Oli listalla muutakin, mutta mainitut juomat ovat tärkeä osa päivää. Eniten juomme tietysti vettä, mutta limua kuluu myös ja kuumuuden vuoksi emme ole alkaneet nirsoilemaan sokerijuomien kulutuksessa. Suomessa joudumme varmaan vierottamaan pojat sitten jotenkin mutta se on sen ajan ongelma. Tärkeintä on nyt, että juovat säännöllisesti edes jotain. Ja kyllähän vesi janoon uppoo mutta itsekin juon mielelläni limun tai oluen silloin tällöin, että saa vähän sokeria ja makuakin kitalakeen. Se piristää kummasti. Pojat olivat tykästyneet erityisesti ”peukkucolaan”, joka on 2 litran limupullo, jonka etiketissä jonkinlainen piirroshahmo näyttää peukkua. Se maksoi noin 70 senttiä.

Tonic-vesi on iltoja varten. Kun se sekoitetaan Malawi Giniin, saadaan lopputulokseksi Malawi Gin & Tonic eli MGT. Siitä on tullut meille Helin kanssa rauhoittava iltadrinksu. Malawi Gin on puhtaasti paikallinen voimajuoma ja juontaa pitkän perinteensä aina englantilaisten siirtomaa-ajalle saakka. He käyttivät Tonic-vettä ehkäisemään malariaa erityisesti Intiassa, mutta myös täällä Malawissa.

Ohukainen ja paksukainen = MGT.

Tonic-vesi sisälsi runsaasti kiniiniä, joka oli pitkään pääasiallinen malarialääke, mutta se oli kitkerän makuista, joten nohevina engelsmanneina he sekoittivat joukkoon lempijuomaansa giniä. Epäilen, että se oli vaan tekosyy naukkailla pitkin päivää, mutta näin oli joka tapauksessa syntynyt legendaarinen drinkki GT eli Gin and Tonic, jolla oli kaiken lisäksi malariaa ehkäisevä vaikutus. Nykyään tonic-vesissä on vähemmän kiniiniä eikä sitä käytetä enää malarialääkkeenä, mutta kyllä me ainakin ajattelimme, että saimme myös lievän malariahyödyn MGT:a juodessamme.

Malawi Gin on tunnustettu gini muuallakin maailmassa tai ainakin Afrikassa, joten malawilaiset ovat harvinaisesta vientituotteestaan hyvin ylpeitä. Vajaa litran pullo maksaa alle neljä euroa, joten meidän suomalaisten oma Napue jää ainakin hinnassa selvästi kakkoseksi. Ja niin jäivät kyllä kaikki muutkin ginit.

Kaupassa törmäsimme siihen tosiasiaan, että olemme nyt kehitysmaassa. Edellä mainituista juomista ainoatakaan ei ollut kaupassa siinä muodossa kuin olisimme ne halunneet. Tyydyimme jonkinlaisiin korvaaviin tuotteisiin mutta tunne oli vähän sama kuin olet haukkaamassa korvapuustia mutta maistat tavallisen kuivan pallopullan, jossa ei ole edes voisilmää. Pitäisi tyytyä siihen mitä on tarjolla, mutta miksi se on niin vaikeaa. Miksi en onnistu pitämään mielessä, että haalarit tuolla ilmastoidun kaupan ulkopuolella eivät edes tiedä mitä valinnanvara tarkoittaa? Isken tavarat korista liukuhihnalle ja haalari kassan päässä alkaa pakkaamaan niitä ja Tonic-veden korvaavaa Lemon-mixeriä pussiin. Kiroilin juuri hyllyjen välissä, että saakelin Tonic-vesi on loppu. Nyt kiroilin sitä, etten kehdannut katsoa haalareita silmiin.

Tuktukista kuvattua ihmisvilinää, ja kadunvarsikirpputoreja.

Hurautimme Gatewaylta tuktukilla Madidiin ja suoraan altaalle. Pojat pulikoi ja minä kirjoittelin päiväkirjaa. Tutustuin aikani kuluksi myös Helin ja Annan päättötyö-aiheeseen. Anna suorittaa Malawissa kolme noin kuukauden kestävää harjoittelua, mutta Helillä on vain kaksi harjoittelua jäljellä, joten viimeiselle kuukaudelle oli suunniteltu kirjallisen päättötyön tekemistä. Jos Heli saa työtä tehtyä nyt ensimmäisen kahden kuukauden aikana, jää meille viimeiselle kuukaudelle enemmän vapaata.

Päättötyö on kirjallisuuskatsaus jostain ajankohtaisesta ja paikallisesta aiheesta. Metropolia olisi varmaan halunnut sen systemaattisena, mutta heti alkuun oli selvää, että tiedonhaun kanssa tulee olemaan pieniä teknisiä haasteita. Käytännössä työ tarkoitti neljään tutkimukseen tutustumista, opiskelijakollegoiden kanssa järjestettyä keskustelutilaisuutta (journal club) ja pohdintojen sekä syntyneiden johtopäätösten auki kirjoittamista. Aiheena tulisi olemaan Malawin lapsikuolleisuus ja kätilöiden mahdollisuudet tilanteen parantamiseksi. Rankka aihe, mutta Helillä ja Annalla oli jo viikon aikana muotoutunut jonkinlainen käsitys asiasta, joten aiheen valinta tapahtui helposti.

Vauvateholta kuvattua.

Uskoin jo siinä vaiheessa, että työstä tulee mielenkiintoinen, mutta Metropolia teki lopulta kaikkensa, että pilkut ovat oikeassa paikassa ja unohti sisällön täysin. Ohjaava opettaja oli kuulemma käynyt Malawissa ja tunsi paikalliset olot hyvin. Olen varma, että opettaja oli majoittunut samassa hotellissa Madonnan kanssa ja päässyt hienoille safareille Metropolian piikkiin. Oikeista paikallisista oloista hänellä ei ollut pienintä käsitystäkään, se tuli hänen käsittämättömän naiiveista viesteistään selvästi ilmi. Opettaja muun muassa pyysi kirjoittamaan selvät lähteet esimerkiksi syntymätilastoista. Mutta kun ne lähteet on kirjoitettu tussilla jonkun julisteen takapuolelle ja nostettu seinälle. Ei ole mitään tarkempaa lähdettä, ei ole tietokoneita eikä exceleitä saati potilastietojärjestelmiä. Jos hän olisi käynyt Bwailan synnytysosastolla, hän tietäisi. Hän pyysi Heliä ja Annaa korjaamaan tekstiä niin monta kertaa, ettei itsekään enää pysynyt niissä mukana. Sitä voisi kutsua kiusaamiseksi, ja melkein nostinkin asiasta me too-kampanjan, mutta metsästäjät rinnallani tukehduttivat minut. He joutuivat korjaamaan jopa tekstiä, joka oli opettajan itsensä kirjoittamaa. Sanallakaan hän ei ottanut kantaa niihin rankkoihin kokemuksiin, joita Heli ja Anna kohtasivat ja kuvasivat tekstissä, ja jotka olivat miljoonaa kertaa tärkeämpiä asioita kun lähdetiedot tai missä kohtaa viittauksessa pitää olla piste. Akateemikko saa olla, mutta ei tyhmä akateemikko, ja nyt ei ollut kyse väitöskirjasta. Oli kyse terveydenhuollon ammattilaisista, jotka olivat täydentämässä osaamistaan ja erikoistumassa kätilöiksi. Siinä kun vauvat putkahtelee maailmaan ja veri ja kakka roiskuu, siinä ei ole pilkkujen paikoilla merkitystä. Onneksi tämä akateemikko siirrettiin ennen meidän kotiinpaluuta muihin tehtäviin eikä hän kerinnyt lopulta antaa arvosanaa Helin ja Annan työstä.

Lienee turha mainita, mitä punainen nytty elvytyspöydän hyllyllä pitää sisällään. Tällaisessa ympäristössä unohtuu päättötöiden pilkkusäännöt ja lähdemerkinnät. Ja minusta se on ihan terveellinen ja inhimillinen piirre!

Työn numerolla ei olisi oikeasti mitään merkitystä. Sillä, että he työnsä avulla saattoivat saada muutamia paikallisia kätilöitä ajattelemaan asioita eri näkökulmasta, on Metropolian numeroita tärkeämpi merkitys. He saivat siitä kuitenkin lopulta nelosen, mihin olemme kaikki tyytyväisiä. Olisivat saaneet viitosen, jos lähdemerkinnät olisivat olleet Metropolian ohjeiden mukaiset.

Bwailassa potilastietojärjestelmä löytyy seinältä. Tietokoneita ei ole lainkaan.

Anteeksi tämä sadatus, mutta olen itse valmistunut kahdesta ammattikorkeakoulusta ja molempien koulujen aikana törmäsin näihin samoihin ongelmiin. Sotavammat jättävät traumoja, ja ne saattavat jossain yhteyksissä pulpahtaa esiin, tuskallisesti. Ymmärrän hyvin tieteellisen tiedon merkityksen ja myös arkitiedon luotettavuuteen liittyvän ongelman. Mutta joskus tuntuu, että tieteellisyydessä on raamit tärkeämpiä kuin sisältö kun taas arkitiedossa ei aina raameja näy, mutta sisältö painaa silti. Siinä välissä on joskus raastavaa yrittää taiteilla ja taistella, varsinkin teoreetikkoja vastaan. Edellä mainittu opettaja ei edes halunnut nähdä muuta kuin ne raamit. Näissä Malawin ympyröissä se tuntui minustakin pahalta.

Aurinko seurasi tiiviisti poikien pulikointia ja yritti sokaista minutkin muutaman kerran mutta väistin sujuvasti olkikatoksen alle. Sieltä oli hyvä myös minun seurailla Noelin hieman hassun näköistä uimista. Niila ei uinut mutta kävi matalassa päässä kastautumassa aina silloin tällöin. Olimme olleet altaalla jo monta tuntia ja oli aika lähteä Heliä vastaan Crossroadsille.

Tänään oli tiistai, ja silloin saa kaksi pitsaa yhden hinnalla. Hävettää lukea tätä päiväkirjaa jälkeenpäin, koska olemme niin usein ostaneet pitsaa mutta ajattelimme sitä selviytymisen kautta. Ruuanlaitto oli hyvin epävarmaa sähkökatkojen vuoksi, ja muutenkin meidän keittiö ei ollut mikään master chef areena… tai sitten pitäisi olla master chef, että olisi saanut siitä kaiken hyödyn irti. Joka tapauksessa, kaksi pitsaa yhden hinnalla oli hyvä vaihtoehto hinnan vuoksi, ja myös sen, että pojat söivät sitä hyvin.

Jotkut tienvarsimyymälöistä olivat kerrassaan viehättäviä.

Otimme pitsat ja Helin mukaan Crossroadsilta ja innostuimme matkalla vielä ostamaan kadunkulmasta banaaneja ja appelsiineja. Kahdella ja puolella eurolla saatiin iso terttu ja 6 appelsiinia. Paikallisille se maksaa tietysti vähemmän mutta me maksoimme tuon hinnan mielellämme. Hieman pitsalaatikot käsivarrellani nolotti mutta selvisimme kotiin kaikista katseista huolimatta. En viitsinyt katsoa taakse päin, pitsalaatikoiden perässä leijuva rasvan tuoksu oli luultavasti houkutellut jonon köyhiä malawilaisia taaksemme. Hyväosaisena on ihan kamala olla… miten Wahlroos pystyy tällaiseen, päivästä toiseen? Luin juuri jostain, että hän siirsi juuri 2017 aikana lapsilleen 60 miljoonan euron arvosta Sammon osakkeita ettei sitten perinnönjaossa tarvitse kaikkea jakaa kerralla. Itselläni tekee pahaa kulkea täällä pitsalaatikon kanssa, mitenköhän pärjäisin 60 miljoonan kanssa? No, Nalle on tietysti ansainnut kaikki miljoonansa… joku voisi sanoa, että kateellisena tässä vain sadattelen.

Pitsailtapalan jälkeen menimme taas ulos juomaan yhdet MGT:t. Pojat juoksenteli kunnes Niila sai hepulin, kun kielsimme kiusaamasta tuhatjalkaista. Hänellä on kuulemma oikeus kiusata sitä eikä siinä ole mitään epäreilua. Meidän mielestä pienempiä ei muutenkaan saa kiusata, ja tämä pienempi saattaa olla vaikka myrkyllinenkin, kuka ties. Mutta myrkyllisyydelläkään ei ole mitään väliä Niilan mielestä, ja sitten hän epähuomiossa astui pimeässä sen päälle. Puolikasta tuhatjalkaista ei ainakaan enää kiusata, joten menimme huudon kanssa sitten sisään. Muutama ensimmäinen iltajuoksu oli ihan kiva päätös päivälle, mutta viimeiset muutamat illat ovat olleet kaikkea muuta. Kuka voisi kertoa miksi kivojen asioiden täytyy muuttua ärsyttäviksi ilman mitään selvää syytä?

Jäi muuten kertomatta, kun ajoimme takaisin Monkey Baysta sunnuntaina, huomasin molemmissa kyynärpäissäni kutisevia näppylöitä. Pieniä, punaisia ja kutisevia, ja niitä oli varmasti 20-30 kummassakin kyynärpäässä. Minähän olin ainoa, joka ei ollut vielä oksentanut tai sairastunut, joten olihan minunkin osani saatava. Oksennuksen sijasta sain pieniä outoja kutisevia näppylöitä kyynärpäihin. Mitähän ne voisivat olla? Bilharzia tuli ensin mieleen mutta oireet ei kai pitäisi ilmaantua näin nopeasti. Madon läpäisykohtiin voi tulla näppylöitä mutta miksi ne olisi vain kyynärpäissä? Toinen vaihtoehto liittyy nukkumiseen.

Mufasa Eco Lodgen sänky oli kapea, ja kun Niila nukkui vieressä, sain enemmän tilaa kun nostin kädet niskan taakse siten, että kyynärpäät nojasivat vanhan sängyn puupäätyyn. Perkules… mahtoiko siinä olla joku termiittikaupunki? Tai sitten ne oli ne Helin sipsi-muurahaiset. Melkein kaikissa täällä nähdyissä puuesineissä on koloja ja käytäviä, mitkä madot tai termiitit sun muut ovat syöneet. Minä olin varmaan tukkinut niiden ulko-ovet kyynärpäilläni. En tietysti tahallani, mutta sain maksaa siitä silti. Söin muutaman antihistamiinin ja olen putsaillut näppylöitä desinfektioaineella päivisin. Kutina on jo loppunut mutta siellä ne näpyt vielä ovat. Ei auta kun odotella, kyllä se siitä.

Area 9 autioitui iltaa kohti, niin kuin koko Lilongwe.

Makailin jo peiton alla ja mietin tulevia. Heli käy töissä ja me kulutetaan poikien kanssa aikaa altaalla ja ehkä välillä apinapuistossa. Loppuviikosta pitäisi selvitä saadaanko talo asuttavaksi. Madidissa on ollut hyvät oltavat, kertakaikkiaan mahtava Airbnb-kämppä mutta kaipaan todella jotain sellaista mitä juuri tuollainen oma talo pihoineen voisi tarjota. Madidi on kuitenkin hotelli ja kun avaat ulko-oven, niin heti pieni malawilainen kikkarapää hymyilee hienossa hotellityöntekijän uniformussaan. Onneksi ei sentään haalarissa. Hymy on tietysti kiva mutta oma rauha siitä on kaukana, olisi kiva astua ulos kahvikupin kanssa ilman että tarvitsee tervehtiä ketään. No, viikko vielä näillä näkymin täällä. Sitten olisi melkein kolme täyttä kuukautta vielä jossain muualla. Se tuntui niin pitkältä ajalta etten oikein edes ymmärtänyt. Oli parempi tyhjentää pää ajatuksista ja nukahtaa.

Vastaa

Close Menu