23 Miksei aina voi olla perjantai? (7.9.)

Liki kolme viikkoa takana. Muutama kammotusyö siihen mahtuu mutta viimeiset yöt ovat kyllä sujuneet kuin itsestään. Illalla silmät kiinni ja aamulla auki kun aurinko alkaa valaisemaan huonetta. Rytmi on hyvin säännöllinen ja melkein kadehdin päiväntasaajalla asustelevia ihmisiä siitä syystä. Suomen valoisissa kesissä ja pimeissä talvissa on myös tunnelmalliset puolensa mutta rytmin vaihtelu väsyttää ja rasittaa. Täällä on kolmessa viikossa tullut säännöllinen unirytmi ja 12 tuntia varmaa auringon valoa päivällä vaikuttaa vireystasoon ainoastaan positiivisesti.

Eilen ostettu uusi pikakahvijauhe pääsi kuppiin ensimmäistä kertaa mutta valitettavasti kylmään veteen koska sähköt oli poikki. Se vaikutti kuitenkin hieman paremmalta kuin edeltäjänsä vaikka ei sitäkään kylmänä irvistämättä voinut juoda. Olen jo alkanut miettimään, pitäisikö kahvin juonti vain lopettaa. Kyllästyttää tämä väkisinjuominen ja irvistely. Mutta olen tapojeni orja ja sokea vaihtoehdoille, joten jatkan juomista koska niin on aina tehty! Mutta ainakin pystyn astumaan kynnyksen yli ilman aamukahvia, joten en sentään ole niin kaavoihin kangistunut kuin rakas vaimoni.

Matkalla uimaan.

Aamupalan jälkeen pakkasimme uimahousut reppuun ja suunnistimme keskustan Sunbird-hotellille uimaan. Olimme olleet siellä poikien kanssa ensimmäisinä päivinä ja siitä jäi hyvä fiilis. Allasalue oli siisti ja hintaan kuului lounas. Sunbird kuuluu luxus-hotelleihin, joten asuminen ei tulisi siellä kysymykseen, koska huoneiden hinnat alkavat 150 eurosta. Ymmärtäisin sen Euroopassa mutta Malawissa se kuulostaa ryöstöltä. Siellä oli hyvä kuitenkin käydä uimassa. Vesikin oli selvästi puhtaampaa kuin esimerkiksi omalla altaallamme. Ja Helikin näkisi paikan nyt. Oli perjantaipäivä ja hänellä oli tutkimustyötä etätehtävänä mutta sitä voisi hyvin tehdä altaalla auringossa.

Jaksoimme viettää siellä melkein 4 tuntia. Pojat uiskenteli tai juoksenteli läheisessä kiipeilytelineessä. Välillä söimme lounasta, oikeasti todella herkullisia lohkoperunoita ja jonkinlaista makkaraa, tai Helillä oli kanavarras. Leppoisaa ja rauhallista oleskelua, ja saimme viettää koko ajan ihan keskenämme. Ei tullut etelä-afrikkalaisia maailmanomistajia pitämään näytöksiä kuten viimeksi. Ja vaikka vesi oli kylmää, se oli oikeasti virkistävää, koska päivä oli taas todella kuuma. Aurinko porotteli siniseltä taivaalta ja oli pakko käyttää aurinkorasvaakin. Tavallisina päivinä ollaan selvitty ilman ihan hyvin, mutta palvonnan aikana on turha pelleillä. Aurinko on armoton ja arvaamaton, sen kanssa ei pidä leikkiä!

Kävelimme hotellilta keskustan Shoprite-kauppaan, koska Helin mukaan meiltä puuttui tarvittavia elintarvikkeita. Yritin sanoa, että juuri eilen kävin hakemassa kaksi kassillista ettei sitten viikonloppuna tarvitse mennä kauppaan. Mutta nyt ei kuulemma ole vielä viikonloppu vaan perjantai. Vihaan kauppoja muutenkin ja täällä siihen vielä Visa-kortti-nöyryytykset tai pullonpalautusnöyryytykset päälle, joten ei voisi vähempää kiinnostaa, varsinkin kun olin eilen kaiken jo ostanut. Mutta jotenkin se keräilijä sai taas korin täyteen ja minä pääsin venyttämään käsiäni.

Kaupan pihalla ei näkynyt tuktukeja, joten päätimme lähteä kävelemään area 9 suuntaan. Heti portilla tavallinen taksi tarjosi kyytiä mutta kieltäydyimme koska olemme mieltyneet tuktuk-mopedeihin. Niissä käy mukava ilmavirta ja pojat tykkää liikkua niillä myös, ja onhan ne jännittäviä kapistuksia. Koskaan ei tiedä milloin niistä irtoaa pyörä tai matka muuten katkeaa. Kävelimme ehkä 10 metriä kun sitten lennosta pysäytimme yhden ja astuimme kyytiin.

Takavasemmalta tuli kuitenkin se samainen taksikuski, joka juuri tarjosi meille kyytiä, ja otti mopon avaimen itselleen. Alkoi jonkinlainen sanaharkka chichewaksi eikä pystytty oikein osallistumaan, mutta ymmärsimme, että taksikuskia nypitti kun tuktuk otti meidät kyytiin. Mehän tehtiin ihan tietoinen valinta, emmekä edelleenkään halunneet taksia ja tuktuk-kuski yritti sitä käsimerkeistä päätellen ilmaista. Tilanteessa ei ollut aggressiivisuutta mutta lievää kireyttä kuitenkin. Lopulta taksikuski antoi periksi ja avaimen, ja me pääsimme matkaan.

Tyypillinen kuja Lilongwessa. ”Keep Lilongwe Clean” -kylteillä ei ollut vaikutusta.

Elinkeinot ovat tiukassa ja jokainen penninlati tulee malawilaiselle tarpeeseen, ymmärrämme sen hyvin. Mutta se oli ensimmäinen kerta kun nähtiin jonkinlaista negatiivista käyttäytymistä. Känniläisiä tai edes tupakoitsijoita ei näy. Siihen ei taida olla varaa. Toisaalta joka kadunkulmassa käryää iso wokkipannu avotulella tai jätteet, joten savua täällä kyllä pääsee hengittelemään silti.

Päivä oli sujunut hyvin, mutta kotona alkoi riitaisat tunnelmat. Heti kun molemmat vanhemmat ovat kotona, pojilla alkaa keskinäiset leikit koventua ja riitojen kynnys alenee. Mistähän ihmeestä sekin johtuu? Siinä on ihan selvä ero kun ollaan Helin kanssa molemmat kotona verrattuna siihen, että olen poikien kanssa kolmestaan. Varmaan me Helin kanssa automaattisesti jutellaan omia asioitamme ja pojat vaistoavat, että heitä ei joko huomioida tai sitten he vain käyttävät olevinaan tilanteen hyväksi kun meiltä silmä hieman välttää. Joka tapauksessa se on ärsyttävää kun sitten tapellaan ihan jokaisesta pikkuisesta asiasta eikä sopu meinaa syntyä sitten millään. Ihan rehellisesti olen joskus miettinyt, että miten ihmeessä evoluutio on antanut tämän mennä näin? Lapset varmaan oppii Sinkkosen mukaan jotain mitä hyödyntää sitten aikuisena, mutta meille aikuisille tämä ei voi olla millään tavalla hyväksi! Mutta lapsethan on tietysti jo tehty… eli huijaus on kerinnyt jo tapahtua. Niin sen täytyy olla.

Mutta tietysti kauniitakin katuja löytyy.

Hämärän tullessa aurinko vei kaikki energiat mukanaan ja olimme kaikki valmiita nukkumaan. Miina ja Manu kävi tietenkin ensin ratsastuskoulussa, taas. Alkaa tulla jo Miinat ja Manut korvista, Miina vasemmasta ja Manu oikeasta. Mutta onhan se hyvä unilääke, vei nytkin Niilalta tajun kankaalle. Olimme kaikki jo kahdeksalta peittojen alla, mikä tuntuu aivan naurettavalta. Mutta myös niin nautinnolliselta, koska silmät eivät pysyneet auki. Mikä ihana tunne antaa luomien vaipua kiinni. Vaivuin samalla itsekin jonnekin. En tiedä minne mutta tiesin olevani siellä aamuun asti.

Vastaa

Close Menu