40 Hämä hämä häkki (24.9.)

Ilmastointi ei pelannut koko yönä, joten yö meni kosteissa lakanoissa. Ensimmäinen ilmastoitu yö olikin liian hyvää ollakseen totta. Nyt palattiin takaisin Malawin hikisiin ja nihkeisiin öihin. Myös hyttysiä oli tänä yönä enemmän ja Noelilta löytyi useampi pistojälki. Tai ainakin luultiin niitä hyttysten aikaansaamiksi, mutta voihan ne olla luteitakin… Kääk, vaikea sanoa kumpi olisi parempi tai pahempi, mahdollinen malariahyttynen vai lutikka tai joku muu öttiäinen?

Kaikesta huolimatta olimme nukkuneet kaikki vähintään kohtuullisesti. Kuumuus ja hikisyys oli meille jo tuttua. Kuukaudessa kerkiää tottumaan melkein mihin vain. Kylmä suihku raikasti aamulla vaikka sen jälkeen tulikin heti hiki. Jotenkin suihkun jälkeinen hiki on kuitenkin puhdasta eikä se tunnu niin pahalta. Suihkujen jälkeen painuttiin aamiaiselle, joka ei yllättänyt tälläkään kertaa. Väkinäistä paistettua munaa, paahtoleipää ja papuja. Siitä sai kuitenkin hyvää energiaa päivään.

Auringonnousut Malawijärven länsirannikolla olivat taianomaisia.

Olimme eilen kyselleet lodgen työntekijöiltä Lizard Islandista. Miten pääsisimme käymään siellä? Lodgen yleismies Jantunen, malawilaisittain pitkähkö kaveri ja kadulla asuvan Morgan Freemanin näköinen tapaus, lupasi järjestää meille paatin tälle päivälle. Hinta olisi 30000 kwachaa ja se sisältäisi venematkan saarelle, opastuksen kalliosaaren huipulle, uintia ja paluun takaisin. Ei ollut mitään käsitystä oliko hinta paljon vai vähän, sen tietäisimme vasta jälkeenpäin. Mutta eihän 35€ nyt ihan mahdoton summa ole kun päästään sentään vähän veneilemään. No, Jantunen kävi kertomassa kesken aamiaisen, että vene saapuisi tunnin päästä hakemaan meitä.

Aamiainen oli syöty ja suolet tyhjennetty varmuuden vuoksi pariinkin kertaan. Näin kuistilta, että jonkinlainen iso puuvene putputti rantaan. Olin nähnyt omistajan ajelevan hienolla moottoriveneellä ja jotenkin ajattelin jotain sellaista kulkupeliksemme mutta nyt vaikutti siltä, että se jäi vain ajatukseksi. Veneestä hyppäsi ukkeli rannalle ja juoksi lodgen portille. Jantunen oli siinä vastassa ja hetken siinä jutusteltuaan hän tuli hakemaan meidät, vene olisi kuulemma valmis.

Vene oli samanlainen puinen soutuvene kuin meidän Mikkelin mökillä mutta tämä oli vain 3-4 kertaa suurempi ja perämoottorilla varustettu. Täyteen ahdettuna siihen olisi mahtunut varmasti 30 ihmistä. Maalipinta hilseili ja oli nähnyt parhaat päivänsä jo kauan sitten. Pieniä kalanpoikasia kellui veneen pohjalla lilluvassa vedessä eikä hajusta päätellen ollut epäilystäkään etteikö tätä venettä olisi käytetty kalastuksessa. Löyhkä oli melkoinen. Saimme pelastusliiveiksi tarkoitetut liivit puettavaksemme mutta ne näyttivät siltä, että olisi ollut helpompi pysyä pinnalla ilman niitä. Kiipesimme Helin kanssa paattiin puhumatta mitään vaikka molemmat ajatteli, että tämä oli nyt kaukana järkevästä toiminnasta. Jos joku olisi kuvaillut tämän etukäteen, en olisi varmasti suostunut lähtemään. Sitä miettiessäni istuin paatissa ja katsoin Jantusta, joka jäi rannalle ja toivotti hyvää matkaa. Meidän seuraamme jäi neljä merirosvolta vaikuttavaa mustaa kikkarapäätä. Heidän johtajansa puhui laiskanomaisesti mutta hyvää englantia. Silmistä ja liikkeistä pystyi päättelemään, että jos vielä ei ole juotu paikallista pontikkaa niin eilen on mennyt useampi snapsi. Mihin hittoon me nyt taas oikein sotkeuduttiin?! Ja niin me lähdimme ulapalle.

Aluksen päällikkö punaisissa shortseissaan. Hänen nimensä saattoi olla Jolly Roger?

Päälliköllä oli joku nimikin mutta se meni täysin ohi. Hän osoittautui oikein puheliaaksi ja vastaili auliisti kysymyksiimme. Hän oli selvästi ollut paljon turistien kanssa tekemisessä ja hänen kanssa oli helppo keskustella vaikka hitaat silmät hämäsivät. Hän kertoi muunmuassa hiekkakasoista, joita olimme rannalla ihmetelleet. Pääasiallisesti naiset keräilevät vesirajan tuntumasta hiekkaa, joka sisältää simpukoiden kuoren palasia. He keräilevät sitä kasoiksi kuivumaan ja hakevat sen myöhemmin myytäväksi. Tuota hiekkaa voidaan käyttää eräänlaisena sementtinä ja siitä voidaan rakentaa veden kanssa muureja, talojen seiniä ja mitä nyt tarvitaankin. Järven simpukkapitoinen hiekka on siis monelle elinkeino ja vielä useammalle edullinen rakennusmateriaali.

Kohteemme horisontissa, ulapan ainoa saari: Lizard Island. Keulaukko hoiteli ankkuria ja katsoi ettemme törmää matalikkoon.

Päällikkö kertoi myös saaresta. Sinne oli parinkymmenen minuutin ajomatka aallokkoisella Malawijärvellä vaikka se olevinaan näytti olevan paljon lähempänä. Se on aavemainen saari, koska se on ainoa saari järven näkyvällä osalla. Se on kohtuullisen iso kalliokukkula ja se on saanut nimensä, Lizard Island, sinne pesiytyneistä liskoista, joita on siellä joskus ollut enemmänkin. Saarella kasvaa tiheästi piikikästä pusikkoa ja muuta kasvillisuutta ja huipulle on vaikea kiivetä. Siksi heillä on opas mukana, joka tietää hyvän reitin. Kun olemme käyneet huipulla, voisimme uiskennella rauhassa ja katsella Malawijärven kuuluisien kirjoahvenien väriloistoa. Kuulosti hienolta.

Kiersimme paatilla koko saaren, koska etsimme kuulemma hyvää paikkaa rantautua. Kun olimme tosiaan kiertäneet koko saaren, jäin ihmettelemään miksi kiersimme sen kun olisimme voineet mennä rantautumiskohtaan heti kun saavuimme saaren kupeeseen. Mutta olen jo oppinut olemaan ihmettelemättä outoja asioita, niitä vain tapahtuu Afrikassa enemmän kuin muualla eikä niille löydy mitään selvää syytä. Oli jonkinlaista aallokkoa ja ranta oli kallioinen, joten poikien kanssa oli hypättävä keinuvasta veneestä rannalle kieli keskellä suuta ja toivoa ettei sattuis mitään. Ei sattunut. Nyt voi olla tyytyväinen, että on antanut poikien kiipeillä astetta hurjemmissa paikoissa. Harjoituksesta on varmasti ollut jonkinlaista hyötyä eikä pojista välittynyt kuin uteliasta jännitystä. Meidän fiilikset Helin kanssa vaelteli edelleen jossain pelonsekaisen ja täydellisen epävarmuuden välimaastossa.

Heli ja oppaamme. Ja taustalla näkyvää mannerta.

Ranta oli täynnä valtavia kivilohkareita. Seisoimme yhdellä niistä ja katselimme ylöspäin. Tiheä kasvillisuus alkoi tosiaan heti lohkareiden jälkeen ja alkuun näytti ettei sitä pysty läpäisemään. Kävelimme kuitenkin oppaan perässä ja kohta olimme kiipeämässä kalliota ylöspäin kasvillisuuden alla. Liskoista ei ollut tietoakaan ja ensimetreillä olin valmis vaihtamaan saaren nimeksi Spider Islandiksi. Hämähäkkejä ja verkkoja oli miljoona. Vihreitä euron kolikon kokoisia kahdeksanjalkaisia laskeutui seittinsä varassa puiden oksilta kymmeniä joka suunnassa. Näkymä oli kuin jostain hollywood-elokuvasta eli se ei ollut todellinen, olimme Helin painajaisessa. Sanoinkin heti Helille, ettei katsoisi muualle kuin eteensä, se ei kannattaisi. Vastaus oli itkun ja inhon sekainen, oli kuulemma jo katsonut. Mutta jostain syystä seurasimme opasta ja poikia, jotka kipitti ylöspäin niin kovaa, että juuri pysyimme perässä.

Jalkoja kutitti koko ajan…

Huipulla jopa minua iljetti ja jouduin hakkaamaan lakillani olkapäitä hämähäkeistä ja seiteistä. Heli seisoi iljetyksestä jäykkänä ja kirosi koko saaren. Kieltämättä, en ole missään nähnyt niin paljon hämiksiä kerralla. Jos tämä olisi ollut tiedossa, tänne ei olisi tultu, ei ikinä, en edes minä. Siksi voi sanoa, että tämä oli melkoinen elämys. Elämys, jonka ei koskaan tarvitse toistua. Näkymä järvelle ja mantereelle oli toki hieno, mutta ei siinä mitään ihmeellistä ollut eikä missään nimessä vaivan väärti. Otettiin muutamat kuvat ja painuttiin alas uimaan. Uinti ei ole varmaan koskaan tuntunut niin hyvälle vaikka uintipaikka ei ollut hääppöinen ja ankkuroidusta veneestä tuijottelevat silmät tuntuivat vähän ahdistavalta.

Olimme melko pian valmiita paluumatkaan mutta päällikön opaskaveri halusi vielä esitellä taidettaan. Tulihan se sieltä… Hän oli mukamas oppaamme ja nyt olimme pienessä kiitollisuuden velassa, joten meidän pitäisi ostaa hänen tekemiään tauluja tai rannekorujaan. Yritimme kieltäytyä kohteliaasti, koska olimme jo maksaneet tästä reissusta ylihintaa eikä meillä ollut tarvetta tauluille vaikka ne hienoja olivatkin. Ei auttanut muu kuin katsoa mitä hänellä oli vaikka ei oikeasti kiinnostanut pätkän vertaa. Ostin muutaman rannekorun, että päästään jatkamaan matkaa. Hinta ei ollut mitään mutta ärsyttää tällainen tuputus, en ole koskaan tykännyt sellaisesta. Varsinkin kun koko ”elämys” oli hieman kyseenalainen. Sitä ei todellakaan voi suositella kenellekään ellei rakasta hämähäkkejä ja niiden pesiä.

Hieno paattimme, ja Noel joka ui aina kun mahdollista.

Lopulta pääsimme paluumatkalle. Pojat pitivät kiinni veneen poikkilaudasta jonka päällä istuimme. Kulku oli aallokkoisessa järvessä pomppuisaa ja poikia selvästi jännitti hieman. Ilma oli kuuma, joten viima tuntui vain mukavalta. Mietin, että minussa täytyy virrata viikinkien veri, koska nautin venematkasta vaikka seuramme oli aavistuksen arveluttavaa ja hajukin oli melko etova. Mutta kuten sanottu, olihan tämä melkoinen elämys.

Veneen lämpimässä pohjavedessä lilluneet sandaalimme haisivat silliltä mutta olimme tyytyväisiä, että pääsimme takaisin mantereelle. Kiitimme heitä kaikesta. Ennakkoluuloistamme huolimatta he olivat kuitenkin tehneet parhaansa vaikka emme tätä tripadvisorissa tulekaan kehumaan. Olimme maksaneet Jantuselle jo aikaisemmin, joten olimme nyt sujutkin. Päällikkö ja opas yrittivät vielä tarjota palveluitaan mantereen puolella, läheisillä kukkuloilla on kuulemma hyviä patikointipolkuja ja he voisivat lähteä oppaaksi. Emme olleet alkuunkaan innostuneita heidän opastuksistaan, joten kieltäydyimme kohteliaasti ja painuimme huoneen kautta vielä uimaan ja vähän syömään. Tuntui, että veneretki oli kestänyt viikon mutta todellisuudessa oli kulunut vain reilu tunti, joten ajattelimme käydä vielä läheisellä krokotiilifarmilla.

Kroko-farmi sijaitsi lähellä eilen käytyä Red Zebraa, joten menimme sinne autolla. Farmille ajettiin huonoa hiekkatietä pitkin läpi jonkinlaisen pellon. Suomessa sellainen tie päättyisi umpikujaan tai käytöstä poistettuun heinälatoon mutta tämän polun päässä oli iso krokotiilifarmi. Pysähdyimme portille, jossa meidän nimet ja rekisterinumerot otettiin ylös, aivan kuten Kutissakin. Se tuntui turhantärkeältä, koska olimme ainoat vieraat mutta ehkä porttivahti pelkäsi, että sinne voisi sattua tulemaan bussillinen japanilaisia turisteja. Maastobussilla.

Monta krokoa kuvassa?

Farmi oli nopeasti kävelty läpi vaikka siellä olikin kymmenkunta isoa allasaitausta. Oppaamme kertoi, että niissä oli yhteensä tuhansia krokotiilejä, aina ihan pienistä valtaviin yli 40-vuotiaisiin jättiläisiin. Hurjan näköisiä otuksia! Jokaisessa altaassa oli tiettyä ikäryhmää ja luonnollisesti eläkeläisten altaassa oli paljon vähemmän kun nuorten altaassa, jossa saattoi olla toista tuhatta nahkasaapasta ja -laukkua. Niitä kasvatettiin siis nahan vuoksi, lihasta ei ilmeisesti ole syötäväksi. Sen sijaan krokot itse syö valtavasti, useita tuhansia kanoja vuodessa. Siinä olisi KFC:lle markkinarakoa! Mistähän hitosta ne saa kaikki kanat yhdessä maailman köyhimmistä maista, missä ajoittain nähdään nälkää? Ilmeisesti krokotkin sitten näkee, kaiketi? Maailman meno on outoa!

Ajeltiin vielä farmilta eräälle lodgelle, joka sattui kylttinä silmään. Sen nimi oli Gambiri-lodge. Sinne johtava huonokuntoinen tie alkoi mahtipontiselta porttikaarelta, josta tuli hieman tuurimainen vaikutelma. Pysäköimme auton parkkipaikalle ja kävimme respassa kysymässä huonehintoja ja mahdollisuutta tutustua alueeseen. Emme aikoneet yöpyä siellä mutta mielenkiinnosta käytiin katsomassa. Respalta johti tyylitelty avokäytävä rannan suuntaan. Käytävä kulki jonkinlaisen matalikon ylitse rannalle, jossa oli iso ravintolarakennus ja rantabaari. Asumukset jäivät taaksemme rinteeseen, ja niistä oli varmasti hienot maisemat alas järvelle. Paikka oli isoin mitä olemme nähneet, suorastaan valtava. Baarimikko, jolta ostimme janojuomat, kertoi, että hotellia ollaan laajennettu ja remontoitu eikä kaikkea ole vieläkään saatu valmiiksi. Hotelli on tarkoitettu erilaisia tulevaisuuden konferensseja varten mutta myös tulevaa Lake of Stars -tapahtumaa varten. Se on megasuuri kansainvälinen musiikkifestivaali, joka pidettäisiin ensi viikonloppuna. Se on järjestetty useina vuosina juuri täällä Malawijärvellä ja Senga Bayn alueella. Tiesimme siitä ja olisimme jossain muussa tilanteessa jopa harkinneet sinne menoa, se olisi varmasti hieno kokemus. Mutta nyt kun kolme meistä tarvitsee vessaa aina tunnin välein, niin ei kiitos. Emme kaipaa ihmisiä lähelle nyt yhtään enempää. Tässä janojuomiakin juodessa Noel kävi kaksi kertaa ja Niila kerran vessassa. Jos tässä pitäisi jonottaa johonkin bajamajaan, niin itku tulisi.

Gambirissa oli vielä moni asia kesken mutta pystybaarissa oli hyvä roikkua.

Gambirista oli selvästi tulossa luxushotelli vaikka kaikki näytti kyllä pelottavan keskeneräiseltä. Jätimme heidät rakentelemaan ja köröttelimme kotiin päin. Matkalla kävimme jo tutuksi tulleessa kaupassa ostamassa vettä ja olutta. Nuori, varmasti korkeintaan 15-vuotias myyjä kertoi, että veden hinta on noussut. En voinut olla hymyilemättä ja kysyin miksi vaikka tiesinkin vastauksen. Poika selitteli, että omistaja on niin sanonut. Varmasti on sana kiirinyt, että olemme täällä jonkin aikaa ja ostamme vettä ja olutta, joten omistajalla kiiluu dollarit silmissä. Poikahan on vain poika enkä usko, että hänellä on muuta virkaa kuin myyminen. Hinta ei edelleenkään ollut oikeastaan mitään, joten ei se hinnankorotus häirinnyt vaan se periaate. Kaksi päivää ostettu tietyllä hinnalla ja yllättäen kolmantena hinta kallistuu, täällä jumalan selän takana missä me olemme ainoat valkoiset tällä hetkellä, voiko olla läpinäkyvämpää. Maksoin kiltisti ja tiesin, että seuraavat vedet ostetaan jostain muualta. En missään nimessä halua olla ilkeä ja haluan tukea paikallisia mutta en tällä tavalla.

Vietimme viimeistä iltaamme Lake Sidessä. Noel oli taas heikkona eikä suostunut oikein juomaan mitään, mikä on ärsyttävää. Ärsyttävää siitä syystä, että Noel on fiksu poika, joka haluaa tietää asioista ja ymmärtää helposti asiat mutta tässä asiassa pistää vastaan. Vaikka kuinka korostamme juomisen tärkeyttä, hän ei meinaa juoda kunnolla ja lopputulos on itkua ja väsymystä. Ruokakin oli yhtä tulista kuin aikaisemmin, ja olenkin varma ettei heillä ole kuin yhtä kastiketta. Minulle se maistuu mutta pojat irvistelee. Koska Noel kieltäytyi syömästä, meidän oli pakko laittaa jälleen tiputus. Onneksi sen suhteen Noel ei vastustellut, koska sitten oltaisiin oltu pulassa. Ilmeisesti muisti, että siitä tuli viimeksikin parempi olo. Tippa auttaisi vointia mutta eihän se mitään ripulia paranna. Se oli jatkunut samanlaisena nyt neljä päivää meillä kaikilla, joten oli pakko alkaa miettiä mahdollisia lääkityksiä. Heli oli viestitellyt Annan kanssa jos Tyson voisi auttaa meitä asiassa, hän kun työskentelee keskussairaalassa lääkärinä. Sovittiin, että mikäli ripuli vielä jatkuu palattuamme, hän kirjoittaa meille tilanteeseen sopivat antibioottireseptit. Tavallisesti perusripuleihin ei tarvita antibiootteja mutta pitkittyneissä tilanteissa ja vieraissa maissa ne voivat olla avuksi. Luojan kiitos meillä ei ole ollut muita oireita kun vesiripuli ja Noelin lievät vatsakivut.

Katsokaa uudestaan! Ripulisankarilla oli välillä voimia vaikka mihin.

Pojat nukkuivat ja mekin pistimme Helin kanssa silmät kiinni. Ilmastointi hurrasi, joten oli mukavan viileäkin. Omistaja oli pahoitellut, ettei ilmastointi ollut toiminut edellisenä yönä ja oli ihmetellyt syytä itsekin. Nyt se kuitenkin toimi, mikä oli positiivista.

Ajattelin taas päiväämme. Merirosvojen kanssa haisevalla puuveneellä hämähäkkisaarella uimassa. Päälle vähän krokotiileja ja kymmeniä vessareissuja. Lopuksi vielä Noelille tippa käteen ennen nukkumaanmenoa. Tervetuloa Afrikkaan. Kaksi kolmasosaa eli kaksi kuukautta koko reissusta vielä kuitenkin käymättä… Klup, mitäköhän kaikkea sitä vielä voi sattua?! Ja eihän me olla vielä selvitty ripulistakaan. Ilmastointi ei estänyt hikikarpaloiden nousua otsalleni. Nieleskelin, ja työnsin kaikki pelottavat ajatukset väkisin syrjään. Astuin mieluummin haisevaan puuveneeseen, tällä kertaa yksin. Miekkani kolahti veneen kylkeen kun ylitin karhean laidan. Nostin purjeen ja otin viikinkikypäräni pois päästäni. Punainen pallo yritti karata horisontin taakse mutta minä lähdin sitä toiveikkaana jahtaamaan…

Vastaa

Close Menu