55 Käärme puutarhassa (9.10.)

Mantrassani oli jotain vikaa, se ei tehnyt minua terveeksi. Ainakaan heti. Palelin koko yön ja jouduin ottamaan toistakin lakanaa päälleni, kun normaalisti voi melkein koko yön nukkua vaikka ilman lakanoita. Herätessäni ei ollut kuumeinen olo mutta samanlainen kolotus kuin eilenkin. Vointi ei ollut siten sataprosenttinen, ja se hieman huolestutti, erityisesti safari-reissun takia. Nappasin buranan naamaan ja join reilusti. Ottaessani ensimmäisen haukun leivästäni tunsin kirvelyä huulien sisäpinnalla ja poskissa… Mitä hemmettiä? Kävelin peilin eteen ja huomasin muutamia pieniä harmaita aftamaisia rakkuloita. Niitä ei ollut montaa mutta ihan todella inhottava kirvely kun niihin jotain osuu, joten aamiaisen syönti oli ärsyttävän hankalaa. Minulla on ollut aftoja joskus nuorena, mutta ei kyllä moneen vuoteen ja vaikka suun rakkulat usein liittyy flunssaviruksiin, niin ne voivat olla oire jostain ikävämmistäkin taudeista. Eikä minulla yleensä ole ollut flunssassa mitään rakkuloita. Toisaalta nyt ollaan eri puolella maailmaa, joten flunssaviruksetkin ovat varmasti erilaisia. Hemmetin ärsyttävää, mutta näillä mennään nyt. Väkisinkin mietin, että tämä tauti, mikä sitten liekin, on jollain tavalla sieltä vartijakopista lähtöisin. Sillä syyllinen on tietysti löydyttävä! Mutta kun ajattelen, että olen käynyt vartijakopissa ja sitten on rakkuloita suussa… Siitä voi saada niin täydellisen vääriä johtopäätöksiä aikaiseksi, että parempi jättää syyllisten etsiminen kokonaan.

Olo ei tuntunut tänä aamuna näin vahvalta.

Heli ja Anna lähtivät jälleen töihin ja me jäimme omiin oloihimme. Hyppäsin siivoilujen jälkeen riippukeinuun kirjoittelemaan päiväkirjaa mutta kun tunsin oloni rakkuloita mukaanlaskematta ihan hyväksi, ajattelin suorittaa kaupassakäynnin heti alta pois. Vettä ainakin piti hakea, mistä tulikin mieleeni, että vesiongelmat ovat olleet taakse jäänyttä elämää, kuten sähköongelmatkin. Madidissa sähkö ja vesikin oli poikki vähintään kerran päivässä ja esimerkiksi ruuantekoon liittyi aina sormien ristissä pitämistä ja tiettyä jännitystä. Alkuun se oli tosiaan jännitystä ja teki Afrikasta meille todellisen. Muutamassa viikossa siihen alkoi kyllästyä, koska se vaikeutti monia asioita varsinkin lasten kanssa. Mutta muutto tänne KCN:n talolle poisti jännitykset muutamassa päivässä. Vesikatkoja ei ole ollut ja sähkökatkojakin vain muutama, nekin vain muutaman minuutin mittaisia. Ainoastaan veden lämmitykseen on liittynyt jännitysmomentteja, kun emme aluksi tienneet sitä edes olevan, ja jos lämmitys unohtuu päälle eli keittiössä oleva katkaisin jää kytketyksi yli muutamaksi tunniksi, se aiheuttaa pienen säikähdyksen, kun talon takana olevan säiliön varoventtiili alkaa suihkuttamaan kiehuvaa vettä kovalla paineella. Ne tilanteet osuvat yleensä iltaan, joten onneksi pojat eivät ole olleet siellä alla silloin kun se on tapahtunut.

Kauppareissu sujui hyvin, eikä tuktuk-kuskien kanssakaan ollut mitään ongelmia vaikka jännitinkin, miten siihen suhtautuisin jos se kiskurikuski sattuisi kohdalle. Mutta se oli varmaan saanut jo potkut. Flunssatuntemuksista ei ollut tietoakaan, mutta rakkulat kyllä vaivasivat edelleen. Fantatölkki ei maistunut yhtään niin kivalle kuin ennen, meinasi itku tulla sitä juodessa, mutta en voinut antaa vajaata tölkkiä pojillekaan tarttumisen pelossa. Kiehautin myös hammasharjat ja yhteiset juomapullotkin ihan varmuuden vuoksi vaikka luulen, että rakkuloita olisi jo pojillakin jos ne olisivat tullakseen. Onneksi niitä ei tosiaan ollut pojilla, koska se olisi kitinää se. Nyt he söivät hyvällä ruokahalulla ja painuivat takaisin pihalle telmimään. Minä söin hammasta purren ja irvistäen mutta sain syötyä kuitenkin.

Olin ostanut kaupasta juotavaa jogurttia Stanleylle. Hän kertoi juovansa jonkin verran maitoa, jota tekevät pulvereista mutta maitotuotteet ovat kovin kalliita, joten se on harvinaista herkkua. Ajattelin, että jogurtissa ja rahkoissa on hyviä aineksia ja ne ovat yleensä hyväksi myös vatsalle. Yksi juotava jogurtti maksaa noin 50 senttiä minulle mutta Stanleylle se maksaa puolen päivän palkan. Siitä saisi hyvää energiaa treenien yhteydessä. Annoin sen hänelle Fantatölkin kanssa ja kysyin mitä kuuluu. Hän siunasi minut kuten aina antaessani Fantatölkin. Hän kertoi myös, että hänen koko kroppansa on aivan kipeänä ja tuntuu ettei hän voi liikuttaa käsiään. Siihen perään hän pahoitteli, ettei pysty nyt tekemään punnerruksiaan. Kyselin vähän tarkemmin, että onko hänellä samanlaista kolotusta kuin minun flunssakolotukseni ja ajattelin löytäväni syyllisen alkavaan flunssaani. Mutta hänen kuvauksensa sopi paremmin treenikipuun, lihakset olivat kipeänä eilisten raskaiden suoritteiden takia. Stanley ei kuitenkaan osannut yhdistää kipua siihen vaan luuli hänessä olevan jonkin vialla. Minun oli pakko naurahtaa hieman ennen kuin kerroin hänellä, että se kuuluu asiaan. Se on hyvää kipua, lihakset kasvavat nyt kunhan vain saavat energiaa. Kerroin myös että ei ole tarkoitus tehdä suoritteita joka päivä vaan lepo on äärimmäisen tärkeää. Stanley oli oikeastaan ihmeissään, hän oli ollut käsityksessä, että joka päivä pitää punnertaa jos haluaa kehittyä ja nyt häntä harmitti kun lihakset olivat niin kipeinä, ettei hän pystynyt. Minua nauratti lisää ja Stanleykin alkoi nauramaan mutta lähinnä helpotuksesta. Kerroin, että hän voi huoletta pitää muutaman vapaapäivän kovien harjoitteiden jälkeen. Jos hän treenaa liikaa eikä ole tarpeeksi ravintoa, niin se tekee hänelle vain hallaa. Hän ainakin vaikutti ymmärtäneensä, mutta minä tajusin myös, että edessä on vielä paljon työtä.

Pojat puuhasteli meidän jutellessa jotain ison puun äärellä kun yhtäkkiä sieraimiin leijaili järkyttävän etova haju. Tuntui kun haju tunkeutuisi sieraimista aina keuhkoihin ja ruokatorveen saakka aiheuttaen ainakin oksennusajatuksen. Pojat olivat ottaneet ison kepin irti puun juuressa olevasta reiästä. Kärpäset lehahti ilmaan ja niitä olisi jäänyt haaviin yhdellä heilautuksella varmasti satoja. Stanley hyökkäsi keppiin kiinni ja tökkäsi sen takaisin reikään. Hän tiesi, ettei kolosta tulisi enää muuta kuin kuvottavaa hajua, mutta se oli silti parempi sulkea. Puutarhuri oli kuulemma muutama viikko sitten nähnyt käärmeen luikertelevan sinne, joten hän oli tunkenut kepin perään ja toivonut että käärme jäisi loukkuun. Hänen toiveensa oli toteutunut.

Käärmeen kolo oli vasemmalla näkyvän tuuhean puun juuressa.

En tiedä kumpi teki nyt enemmän pahaa: kuvottava haju vai ajatus siitä, että pihallamme on käärmeitä. Meillä oli tiedossa, että Malawissa ei ole raportoitu juurikaan ongelmia käärmeiden, hämähäkkien tai muidenkaan myrkyllisten otusten suhteen. Luotimme siihen vaikka eihän täällä oikeastaan raportoida mitään muutakaan. Niistä ei ole kuitenkaan ollut mitään viitteitä koko yli kuukauden aikana ja ainoa käärme minkä olemme nähneet, oli Wild Life Centerin aitauksessa oleva iso boa-käärme. Mutta nyt kotipihallamme on kuitenkin ollut käärme ja vaikka se ei ilmeisesti ollut myrkyllinen, ei Stanleyn äärimmilleen levittämät kädet naurattanut minua lainkaan kun kysyin, kuinka iso tuo käärme oli ollut. Myös poikien tutkimusretket pellon taakse olivat tästedes kiellettyjä.

Naiset tulivat töistä ja miehet peuhasi pihalla. Kerroimme puolin ja toisin päivän tapahtumista mutta tällä kerralla miesten jutut voittivat. Annaa eivät muurahaiset eikä edes hämähäkit hetkauta, se huomattiin ensimmäisenä iltana, kun Heli kirkui meiltä muilta korvat lukkoon. Iso karvainen hämähäkki pääsi silloin yllättämään naiset keittiössä, mutta Anna sai vietyä sen pihalle luudan avulla. Heli ei voinut sitä tehdä, koska ei saanut käsiä irti poskistaan ennen kuin hämähäkki oli kadonnut näkyvistä. Mutta käärmeitä Anna ei siedä. Annan ilme oli vakavaakin vakavampi kun kerroin, mitä puutarhuri oli tehnyt. Käärmeitä ei ole tähän päivään mennessä näkynyt, mutta tieto niiden olemassaolosta lisää tuskaa. Ja poikien puolesta se piti paikkaansa myös minun kohdalla.

Olisikohan tohtori Nsimbistä apua?

Iltapalalla vointi oli jälleen ärsyttävä. Paikkoja kolotti ja rakkuloita kirveli yhä enemmän. Onneksi niitä ei ollut tullut kuitenkaan lisää ja sain jotenkin syötyä. Pistin buranan taas naamaan ja join runsaasti vettä. Mentiin hyvissä ajoin petiin ja pistettiin joku hömppäleffa pyörimään, en edes muista sen nimeä enää. Heli yllätyksellisesti nukahti ja pojat vielä yllättävämmin katsoivat koko leffan, vaikka se todella oli ihan jännityksetöntä hömppää. Kello ei ollut juuri paljoa yli yhdeksää ja pojat nukahtivat nopeasti elokuvan loputtua. Burana teki tehtäväänsä ja vointini oli taas parempi. Rakkuloistakaan ei ollut harmia jos niihin ei koskettanut. Hemmetin ärsyttävää tällainen puolisairastelu, varsinkin nyt kun olimme lähdössä Lilongwen ulkopuolelle. Siellä hoidon saaminen on hankalampaa ja sitäpaitsi minulla oli ajovelvollisuuskin. Tai kyllä Heli ja Evekin varmasti hätätapauksessa ajaisi vasemman puoleisessa liikenteessä, mutta ajaminen oli jätetty suosiolla minulle ja olin siihen jo jotenkin tottunutkin. Sitäkin enemmän harmitti, jos kauan odotettu safari menisi sivu suun. Pistin silmät kiinni ja aloin hokemaan mielessäni eilistä mantraani. Huomenna olisin terve!

Vastaa

Close Menu