60 Maksamme velkaa (14.10.)

Yö meni selvästi paremmin kuin edellinen vaikka kuuma olikin koko yön. Ei edellinen yökään huono ollut, mutta nyt tuntui, että uni oli ollut aavistuksen sikeämpää. Pojat ainakin nukkuivat hyvin ja levollisesti, ja sen jälkeen kaikki heräilivät verkkaisesti. On mahtava herätä, kun ilmavirrat tuo viidakosta raikasta ilmaa kasvoille. Raikkaampaa kuin viime kerralla Kutissa, siellä pienemmässä luonnonpuistossa, jossa reipas talonmiehemme alkoi ennen auringonnousua lakaisemaan talomme edustaa. Silloin herätykseen kuului karkean hiekkapölyn leijailu sieraimiin ja muihin hengitysteihin. Nyt kukaan ei lakaissut mitään vaan ilma oli oikeasti raikasta. Niin raikasta kun se näin kuivana kautena vain voi olla. Voin vain kuvitella tuoksuja, kun runsaat vesisateet räjäyttävät kaikki nämä sadat ja tuhannet hehtaarit täyteen vihreyteensä. Se tapahtuisi vasta kuukauden päästä, joten emme sitä valitettavasti ole kokemassa. Toisaalta… se tuo myös miljardi ötökkää lisää, ja moni niistä kantaa malariaa mukanaan, joten rehevyydellä on hintansa. Tämä riittää meille.

Piirileikkiä gepardeja uhmaten.

Aamupala oli kello seitsemältä. Se tarjoiltiin siellä missä muutkin ruokailut, en oikein tiedä miksi sitä paikkaa kutsua. Sitä olisi voinut kutsua ravintolaksi, jos olosuhteet ja sijainti olisi jossain muualla kuin keskellä viidakkoa. Ison puun alle rakennettu keittiö ja iso ruokailuterassi. Mikä tahansa sen nimi on, se oli viihtyisä ruokailupaikka ja aamiainen oli jälleen maittava. Syötiin hyvin ja juotiin kahvit, jonka jälkeen olimme valmiit maksamaan viulut. Charles vei minut ja Even toimistoonsa, jossa hän istutti meidät pöydän ääreen istumaan. Hän itse siirtyi arvokkaasti pöydän toiselle puolella ja otti kirjanpitovälineet hallitusti esille. Hän otti hyvän kirjoitusasennon ja alkoi kirjoittamaan lyijykynällä ruutupaperille kauniilla käsialalla meidän laskuamme. Se oli aavistuksen jopa huvittavaa ja turhantärkeää touhua, mutta samalla niin afrikkalaista ja varmasti se oli Charlesille ihan totista vakavaa totta. Lasku piti sisällään majoituksen, baarista ostetut virvokkeet, ruokailut ja kaksi safaria, jotka siis maksavat kukin erikseen. Minun laskustani vähennettiin Charlesin lainaama kaksikymppinen, jonka lainasin hänelle, että myös hän pääsee portista opastamaan meille safaria. Sinänsä aika koomista. No, koko hieno ruutupaperille raapustettu kirjanpito, joka oli siis erityisen kauniilla käsialalla kirjoitettu, annettiin lopulta tarkastettavakseni. Otin paperin käteeni ja olin sitä katselevinani, vaikka olin kerinnyt laskea ja tarkistaa kaikki kolmeen kertaan sinä aikana, kun Charles harjoitti kaunista käsialaansa ja teki omia laskutoimituksiaan. Summa oli euroissa noin 380. Kun siihen lisätään auton vuokra, niin viikonlopun hinnaksi meidän perheelle tuli noin 500 euroa. Onko se kallista vai halpaa? Ei kai sitä pysty arvioimaan oikein mitenkään, koska se riippuu niin paljon katselukannasta. Ottaen huomioon tämän maan köyhät olot, 500 euroa on ihan järkyttävän kallista, mutta suomalaisina me tunsimme, että se oli kuitenkin ollut sen arvoista. Kokemus oli ollut ainutlaatuinen ja sitä on vaikea koskaan toistaa. Hyväksyin Charlesin antaman laskun ja maksoin sen kiltisti.

Kaksi norsua… ja helikopteri! What!

Kiitimme, kumarsimme ja hyppäsimme autoomme, joka oli luonnollisesti pesty tällä välin, kuten ”tapoihin” kuuluu. Joten taskusta piti vielä kaivaa pari ryppyistä seteliä, ennen kuin pääsimme portista ulos. Ei autoa olisi tarvinnut pestä, eikä siitä olisi tarvinnut maksaa mutta vaikea oli jättää maksamattakin. Kirjoituksestani voi saada pihin vaikutelman, mutta se ei ole tarkoitukseni enkä sitä suinkaan ole, vaimoni voi todistaa. Mutta olen periaatteita vaaliva ja tuntuu käsittämättömältä, että maksan jostain mitä en ole halunnut enkä pyytänyt. Minuthan on pakotettu maksamaan. Ja sellaiset tilanteet harmittavat, koska jos en maksa, saan vähintäänkin huonon omantunnon, sillä autonihan on pesty. Jos taas maksan, tuen sellaista mitä vastustan, koska autoani ei olisi tarvinnut pestä! Elä siinä sitten periaatteittesi kanssa… Jotenkin tähän kohtaan sopii vanha klassikko, maksamme velkaa!

Siinä näkyy kuvassa noin 100 000 kiloa norsua!

En kyennyt keksimään ratkaisua dilemmaani, joten unohdin koko asian ennen kuin päästiin pikitielle. Unohdusta helpotti pieni jännitys siitä, että pääsemmekö edes oikealle pikitielle. Olimme tulleet Kuchireen ilman ongelmia, kyltit olivat opastaneet hienosti. Mutta paluuseen ei ollutkaan kylttejä, joten ajoimme harhaan jossain hiekkatieristeyksessä, jotka saattoivat olla myös miltei näkymättömiä maaston kuivuuden vuoksi. Maamerkit olivat kiven alla, tai pikemminkin samalta näyttäviä puita ja savimajoja oli liikaakin. Harhaan ajaminen on varmasti liioiteltua, taisimme saapua pikitielle vain eri reittiä, mutta se tuntui eksymiseltä, kunnes löysimme tielle, joka näytti tutulta. Loppumatka kesti yli kolme tuntia mutta se meni joutuisasti, ainoastaan yhdellä pissapysähdyksellä ja muutamilla kiukutteluilla. Perillä oli sama sunnuntai kuin lähtiessäkin ja kaupat olivat siis jo kiinni. Ainoastaan isompi Gateway-ostoskeskus oli vielä auki, joten kun auto oli käytössä, ajoimme sinne. Se oli tehtävä siitäkin syystä, että kaupat olisi kiinni myös huomenna, koska olisi Äitienpäivä.

Jo toisen kerran sadetta 50 päivän aikana.

Auton luovutus sujui helposti. Omistaja soitti iltapäivällä ja kertoi hakevansa auton KCN:n automaatilta, johon meiltä oli siis kivenheitto. Hän saapuikin ajallaan, otti hinnan dollareissa ja homma oli sillä selvä. Hyvin oli tämäkin vuokraus sujunut vaikka alkuun vähän epäröinkin. Omistaja lähti omille teilleen ja minä palasin kotitalolle pellon poikki. Pellolla oli vielä kostea tuoksu vaikka kuuma ilma ja aurinko olikin muuten jo kuivattanut yllättävän sateen jäljet. Sade oli yllättänyt meidät toisen kerran lyhyen ajan sisään. Oliko sadekausi alkamassa hieman aikaisemmin? En ehkä välittäisi siitä vielä vaikka kyllä sade tuntui hyvältä ja raikasti ilmaa mahtavasti.

Illan rutiinit oli jälleen suoritettu ja siirryimme poikien kanssa katsomaan Jurassic Worldia, jonka Tyson oli ladannut tikulle jostain. Telkkaria emme ole katsoneet nyt kuukauteen, eikä sitä ole ollut lainkaan ikävä. Kaikkeen oikeasti tottuu, se on nyt todistettu. Mutta kyllä elokuva silloin tällöin kuitenkin piristää. Niila nukahti nopeasti, mutta Noel katsoi dinosauruksia loppuun asti, ja olin varma, että hän näki niitä vielä nukahtamisensa jälkeenkin. Minä siirryin Helin seuraksi vielä kuistille, juteltiin menneistä ja tulevista. Huomenna olisi Äitienpäivä, ja olin aavistuksen katkera, että se olisi jo toinen Helille tänä vuonna! Ja hitsin pimpulat, minähän kaiken lisäksi menetän oman isänpäiväni tänä vuonna! Elämä ei tosiaankaan ole aina reilua, mutta ehkä jätän metoo-kampanjan tästä kuitenkin nostamatta, koska Anna oli luvannut Tysonin kanssa katsoa poikia, jotta me saamme vähän laatuaikaa Helin kanssa. Menisimme apinapuistoon drinksuille ihan vain kahdestaan. Se kuulosti hyvälle, ja oikein havahduin ajattelemaan, että minäkin voisin olla jossain ilman poikia ilman, että tarvitsee valjastaa toinen silmä, toinen korva ja toinen käsi vain heitä varten. Olin jo unohtanut miltä sellainen huolettomuus tuntuisi, niin tiiviisti olen heidän kanssaan nyt ollut. Ehkä otan oman osuuteni huomisesta Äitienpäivästä ihan itselleni, vaikka en voi mitenkään kiistää etteikö suurin osuus kuuluisi ehdottomasti rakkaalle vaimolleni. Sitä velkaa en koskaan saa maksettua!

This Post Has 2 Comments

  1. Tämä oli kyllä unohtumaton reissu! Ei olisi tullut ilman teitä lähdettyä, tuhannet kiitokset vielä näin reilusti jälkeenpäin! 🙂

    1. Kyllä oli, kiitos seurasta myös täältä lähetettynä! Ja kiitos kommentista myös 🙂

Vastaa

Close Menu