63 Ihana valo (17.10.)

Kuudelta pirteästi ylös. Silmät aukesi itsestään juuri ennen kännykän herätyskelloa, kuten on tapahtunut jo useasti. Heli oli jo omissa toimissaan aika pitkällä ja saatoin ehkä herätä oven takaiseen mekasteluunkin, mutta sillä ei ole väliä. Pääasia, ettei ärsyttävä herätyskello minua herättänyt. On mahtava stressitön tunne avata silmät aamulla ilman, että mikään olisi niitä pakottanut avautumaan. Kyllä sitä kotikiireissä Suomessakin tapahtuu, mutta silloin kello on yleensä jo paljon ja melkein harmittavan paljon. Nyt se on kuusi, aurinko on juuri noussut, ilma tuoksuu vielä yöltä ja hetkeäkään ei ole päivästä hukattu. Heli voi olla asiasta hieman eri mieltä, ainakin vessasta kuuluvasta kiroilusta päätellen. Taitaa olla nuttura vinossa.

Painoin vedenkeittimen punaisen napin alas ja siihen syttyvä kirkkaan punainen ihana valo sai minut hymyilemään. Eilinen sähkökatko herätti vanhoja muistoja Madidin ajoista, jolloin aamukahvin lämpötila päätettiin arvalla. Joka toinen aamu se oli sähkökatkon vuoksi kylmää eikä muukaan aamupala noina aamuina paljoa lämmittänyt. Nyt sähköä on riittänyt ja kahvi on ollut aamuisin kuumaa, niin kuin sämpylätkin. Hienosti pärjättäisiin ilman sähköä mutta kyllähän kuuma kahvi lämmittää mieltä enemmän.

Ei, suussa ei ole sikari…. mutta en tiedä kyllä mikä se on!

Aamurutiinit oli jälleen kerran suoritettu aina talon lakaisua myöten. Heli ja Anna olivat häipyneet töihinsä. Oltiin jo lokakuun puolen välin yli ja Helillä olisi enää reilu viikko harjoitteluja jäljellä. Se tuntui aivan uskomattomalta. Kolmas kuukausi Malawissa kääntyisi ihan juuri. Kaksi kuukautta oli mennyt enemmän tai vähemmän harjoitteluiden parissa. Ne olivat olleet Helille ja Annalle rankkoja, mutta enemmänkin henkisesti. Surullisia kohtaloita riittää ja monet sairaalan asiat turhauttavat, koska Suomessa samoja ongelmia ei olisi. Mutta täällä ei kertakaikkiaan riitä resurssit. Toisaalta auktoriteettejä ja viranomaistahoja ei kyseenalaisteta lainkaan, jolloin järkevää ruohonjuuritason kehitystä ei oikeastaan tapahdu. Kaikki vain odottavat, että hallitus parantaa asiat, mutta se tapahtuu äärimmäisen hitaasti. Jos laisinkaan, sillä hallituksen intresseistä on vaikea ottaa selvää ja niihin vaikuttaa suuresti korruptio vaikka sitä ei tunnustetakaan, tietystikään. Hyvin erikoista on, että hallitus pitää koulutuksen kalliisti maksullisena ja englanninkielisenä vaikka 80% malawilaisista on käytännössä varattomia eivätkä he osaa englantia. Kehity siinä sitten!

Mutta Helin harjoittelut on kohta siis käyty, puolentoista viikon päästä. Viimeinen kuukausi eli marraskuu olisi meille siten vapaata aikaa, koska kirjallinen työkin on oikeastaan arvostelua vaille valmis. Työn alkuperäinen arvostelija, Metropolian opettajamaisterimestari yritti laittaa kovasti kapuloita rattaisiin työn alkuvaiheilla ja myöhemminkin. Olen kirjoittanut asiasta aikaisemminkin, muun muassa julkaisussa 20 Sadatusta. En siis halua pilata päivääni kirjoittamalla hänestä yhtään enempää, mutta mainittakoon, että hän on siirtynyt (tai siirretty) toisiin tehtäviin, joten arvostelusta ei varmaan koidu enää ongelmia. Annalla jatkuu vielä marraskuussa kolmannen harjoittelun verran, mutta meillä alkaa loman vietto. Jollain tavallahan tämä on ollut lomaa koko aika, ainakin säiden puolesta, mutta Helin kouluvelvoitteet on suoritettu ja voimme siltä osin rentoutua myös. Olemme ajatelleet matkustaa pohjoiseen ja tietysti jonnekin Malawijärven ympäristöön, mutta emme ole vielä päättäneet tarkemmin. Malawijärvellä on noin 80 kilometrin päässä Malawin rannikolta saari nimeltä Likoma Island. Sitä pidetään jonkinlaisena paratiisisaarena, jossa tunnelma on irti kaikesta muusta arjesta eikä sieltä haluaisi koskaan palata. Se tuntuu paikalta, joka on ehdottomasti nähtävä, kun täällä päin maailmaa kerran olemme. Ainoastaan sinne meno vaikuttaa hieman arveluttavalta, joskin sinne kulkeva elävä legenda, Ilala-höyrylaiva puskuttaa sinne säännöllisesti. Jos se ei siis ole korjattavana. Kuulemma 70-vuotiaalla afrikalaisella sisävesilaivalla on joskus jotain korjattavaa, vaikka se ei ole kertaakaan uponnut täysin!!?? Olen myös lukenut jostain, että jos et ole matkustanut Ilalalla, et ole käynyt Malawissa etkä ehkä edes koko Afrikassa… Niin, jälkeenpäin ajateltuna se taitaa pitää paikkaansa. Mutta tällä päivämäärällä meillä ei ollut käsitystäkään, mihin joutuisimme kolmen viikon päästä.

Näihin maisemiin mieli halajaa. Ehkä edelleenkin…

Kulutimme aamupäivän poikien kanssa hyvin tehokkaasti pihalla ja pian oli aurinko ylittänyt lakipisteensä. Oli aika siirtyä kaupungille odottamaan naisia palaamaan töistä. Olimme sopineet, että treffaamme terassilla, jonka nimeä en edelleenkään muista. Mutta se on edelleenkin ainoa terassi keskustassa siinä muodossa, mitä minä ymmärrän terassilla, jossa voi juoda tuopin. On tietysti hotellien ravintoloita ja köyhiltä piilotettuja sisäpihoja ja apinapuistokin, mutta tämä on sellainen kaupungilla oleva terassi, mitä esimerkiksi Helsingin Mikonkatu tarjoaa Rautatietorin kupeessa. Paljon pienemmässä mittakaavassa luonnollisesti, ja onhan tässäkin ympärillä aita hieman suojaamassa mutta idealtaan se on terassi, johon kaupungin hulina kuuluu.

Joimme terassilla oluet ja limut ja vaihdoimme kuulumiset. Tältä päivältä ei ollut kummallista kuulumista kertynyt. Ennen ruokakauppaa halusin käydä ostarin kirjakaupassa. Se oli itseasiassa hyvin länsimaalainen kirjakauppa ja taisi ollakin joku eurooppalainen ketju. Katseltiin pojille jonkinlaisia tehtävävihkoja ja Stanleylle löysin ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa käsittelevän oppikirjan. Se oli englanniksi ja tarkoitettu varmasti alakoululaisille. Siinä oli paljon hyviä kuvia ja teksti oli lyhyttä ja ytimekästä. Se oli täydellinen kirja Stanleylle hänen kuntoilua ajatellen, ja muutenkin tietysti. Hän voisi antaa sen sitten tyttärelleen, kun olisi itse vähän opiskellut. Stanley oli kerrassaan otettu hienosta kirjasta, jossa oli ihan värikuvia. Tuntui, että hän katseli kuvia ja värejä enemmän kuin, että olisi ajatellut kirjan tarkoitusta. Mutta pääasia, että oli tyytyväinen, ja uskon, että siitä on varmasti vielä oikeaa hyötyäkin.

Mä kolmatta linjaa takaisin…

Tyson tuli käymään ennen auringon laskua. Helillä ja Annalla on vielä esitys pidettävänä muille opiskelijoille liittyen raskauden aikaisiin ongelmiin ja he voivat hyödyntää Tysonin omista opiskeluista jäänyttä materiaalia. He kävivät esitykseen liittyviä asioita läpi ja me pelasimme poikien kanssa jalkapalloa. Pojat ovat olleet hiukan kiukkutuulella tänään, olisiko eilinen myöhästynyt nukkuumaanmeno painanut. Tai rehellisesti sanoen en oikeastaan edes tiedä ovatko he olleet yhtään kiukkuisempia tai kiltimpiä kuin ennenkään. Kun heitä päivästä toiseen katselee, niin jostain syystä mieleen jää vain kiukuttelut vaikka kyllä he käyttäytyvät usein hyvinkin. Se on kovin epäreilua heitä kohtaan mutta ehkä vanha sanonta ”hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi” pohjautuu johonkin. Pitäisi enemmän takertua hyvään käytökseen ja jättää huono omaan arvoonsa. Huonoa käytöstä ei pidä sallia, mutta sen ei pitäisi aiheuttaa omien hermojen menettämistä. Huono käytöshän on usein kukuttelua, mikä johtuu väsymyksestä tai muusta, eikä se ole pahuutta, vaikka pirun pahalta se välillä korvaan kuulostaakin. Hyviä poikia ovat, varsinkin nukkuessaan. Ja tänään he nukahtivat iltatoimien jälkeen nopeasti.

Me jäimme vielä pelaamaan kuistille korttia. Olemme Helin kanssa pelailleet paljon korttia juuri reissuillamme, mutta jostain syystä meille ei tullut edes mieleenkään ottaa korttipakkaa Haagasta mukaan. Kortinpeluu kävi välillä mielessä mutta varsinaisesti se tuli kuvioon vasta kanalassa, kun Annakin osoittautui korttihaiksi. Hänellä oli pakka taskussa. Pelinä oli vaihdellen bullet holes tai ristiseiska. Tyson jäi myös pelaamaan ja ainesta oli hänessäkin vaikka oli kyllä selvästi vähemmän pelannut kuin me. Hänen sekoitustyylinsä oli jotain aivan uutta. Se oli joko osoitus siitä, että eri alueilla tehdään samoja asioita eri tavalla tai sitten siitä, että joitain asioita ei tehdä lainkaan. Pääasia, että kortit sekoittuivat ja saatiin hyvät pelit aikaiseksi. Minä muistaakseni voitin.

Noel löysi pihalta jotain, jolla oli iso vartalo ja pitkät jalat… Onneksi se ei enää liikkunut!

Korttipeli porukassa oli mukavaa vaihtelua normaaleille illoillemme, joissa ei niissäkään mitään vikaa ole ollut. Anna lähti pelin jälkeen viemään Tysonia kotiin ja me painuttiin Helin kanssa pehkuihin poikien väliin. He vetelivät hirsiä ja me olimme pian heitä auttamassa. Omat ajatukseni siirtyivät ennen nukahtamista Malawijärvelle. Olemme käyneet siellä nyt kahdesti ja odotan taas kolmatta kuin kuuta nousevaa. Päähäni ilmestyi kapteenin sininen koppalakki ja käteeni kaukoputki. Katsahdin takanani kohoavaan savupiippuun, josta puski voimakkaasti sankka musta savu, joka miltei peitti vielä horisontissa sinnittelevän auringon. Nostin kaukoputken oikealle silmälleni ja näin sen sisällä olevaan pieneen ympyrään ilmestyvän yksinäisen saaren jossain kaukana ulapalla. Huusin miehistölle: ”Ohoi, maata näkyvissä! Täyttä höyryä eteenpäin!”.

This Post Has 2 Comments

  1. Hei! Veljeni vinkkasi blogistasi jo kesällä, mutta viime viikolla vasta aloitin lukemisen ja jäin heti koukkuun. Tänään oikein harmitti, kun pääsin ajantasalle eikä lisää luettavaa ollutkaan. On ollut mukava seurata reissuanne. Jään mielenkiinnolla odottamaan tulevaa. Terkuin Marita, äitisi serkku Ps. Laitoin linkin blogistasi Lätin serkukset FB-ryhmään.

    1. Moi, kiitos kommentista. Hauskaa, että olet viihtynyt reissullamme. Yritän julkaista aina maanantaisin ja perjantaisin, joten jouluun asti riittää luettavaa, mutta ne välipäivät täytyy aina odottaa 🙂 p.s. Juu, saa jakaa!

Vastaa

Close Menu