84 Matkakuumetta (7.11.)

Yöstä ei ole päiväkirjassani merkintää, joten se on sujunut hyvin. Aamu alkoi sillä, että heti kun sain omat silmäni auki, varmistin, että saako Heli omansa. Ja helpotuksen tunne oli suuri, kun Heli kertoi, että silmät avautuvat helposti ja särkyä ei ole. Näkö on sumea, mutta se kuuluu asiaan pupillaa laajentavien tippojen kanssa. Pääasia, että särky on loppunut, joten on yksi huoli vähemmän ennen kuin reissumme alkaa.

Aamiaisella ja sen jälkeenkin suunnittelimme pakkaamista ja mitä ylipäänsä tarvitaan mukaan. Reissu on kuitenkin 10 päivää eikä ole autoa tällä kertaa eli kaikki pitää kantaa rinkoissa. Vaatteet ei ole iso ongelma, kovin paljon ei tarvita paitsi ehkä kalsareita. Mutta mitäs muuta sitten… Sitä joutui ihan oikeasti miettimään, mitä meillä on ja mitä ehkä kannattaa raahata mukaan. Ensiaputarvikkeita, nukkumalakanoita, pyyhkeitä, tulentekovälineitä, vesipulloja, eväitä, linkkareita, taskulamput, patterit… Vaikka se voi tuntua liioittelulta, mutta halusin varautua siihen, että mitä tahansa voi tapahtua. Meillä on kuitenkin kaksi räkänokkaakin huolehdittavana. Pahin skenaario olisi, ettei meillä ole yöpaikkaa. Epätodennäköistä, mutta toisaalta aivan mahdollista, ja silloin on mukavampi, kun on vähän varautunut. Pitää muistaa, että emme ole menossa lomailemaan Pirkanmaalle vaan Pohjois-Malawiin.

Hiilet pakattu tarakalle.

Heli pesi kaikki pyykit kuitenkin. Osittain sen takia, että tarvitsemme niitä kalsareita sinne reissuun, mutta osittain vain ihan äidinvaistollisista syistä, joita metsästäjä ei voi aina ymmärtää. Pyykkikorin pitää kuulemma olla tyhjä, kun lähdetään reissuun. En ole selvittänyt, että onko se jotain taikauskoa vai miksi sen PITÄÄ olla tyhjä, ja parempi kun vaikenen koko asiasta. Sen sijaan meinasin kysyä, että näkeekö Heli varmasti laajentuneilla pupilleillaan, että tuleeko pyykistä varmasti puhdasta. Mutta sitten tajusin, että sitäkään ei kannata kysyä nyt ääneen. Jos huutelen tuollaisia omasta riippukeinustani, kun toinen huhkii pyykkinarulla, niin vitsilläni ei saada toivottua vastetta. Loppuisi pian lyhyeen se meikäläisen riippukeinussa löhöily. Parempi olla hiljaa ja antaa keräilijän puuhastella omien askareidensa parissa ihan rauhassa. Ja kieltämättä, olenhan minä kiitollinen puhtaista kalsareistakin.

Tynnyrit pakattu tarakalle.

Lista tarvittavista asioista oli tehty, joten lähdimme kauppaan niitä hakemaan. Ei listalla mitään ihmeellisiä asioita ollut, sillä eihän kaupastakaan mitään kovin ihmeellistä saa. Pähkinöitä, keksejä ja mehuja. Eläisimme niillä muutaman päivän jos oikein huonosti sattuu. Paitsi Helillä voi tulla ongelmia aamukahvien kanssa, koska tarjolla oli vain pikajauheita. Helinhän pitää saada aina aamukahvi ennen kuin voi astua ulos. Se oli saatava aina ja riippumatta siitä, missä olimme. Normaalisti Helillä on joku kaupasta ostettu tölkki, joka maistuu hienosti kylmänäkin. Mutta nyt ei ollut sellaisia tarjolla, joten Helin oli tyytyminen summittain ostettuun pikakahviin, joka sitten täytyy sekoittaa pulloveteen, koska vedenkeittimiä ei taida meidän yöpymispaikoissa olla. Kuulostaa karmivalta. Itse juon vaikka kokista mieluummin aamukahvina, mutta Heli on tästä asiasta tarkka. Yhtä tarkka kuin tyhjästä pyykkikorista.

Kaupan jälkeen varmistimme vielä paikan, josta bussimme huomenna lähtee. Lähtöpaikka on juuri tämän Game-kompleksin, missä käymme tavallisesti asioilla, parkkipaikalla. Se on paljon miellyttävämpi paikka kuin vanha ja rähjäinen linja-autoasema, joka on kyllästetty känniläisillä ja epämääräisellä porukalla. Sieltä olisi ollut pelottavaa tai ainakin epämiellyttävää lähteä ihan mihin aikaan tahansa. Meidän lähtö on aamulla kello seitsemän, juuri auringonnousun jälkeen, eikä meillä ole oikeastaan käsitystä, minkälaista menoa kaupungilla silloin on, mutta paljon mieluummin tulemme aamuvarhain Game-kompleksille kuin linja-autoasemalle.

Jotain pakattu tarakalle.

Kotipihalle päästyämme pyykit olivat jo kuivat, joten pystyimme pakkaamaan rinkat valmiiksi. Tai meille riitti pelkästään minun iso rinkka ja Heli ottaa selkäänsä minun repun. Pärjäämme hienosti niillä. Pyykkien kuivuminen on muuten asia, jota saattaa jäädä ikävä Malawista. Ne kuivuvat parhaimmillaan vartissa tuulen ja auringon sopivasta yhteisvaikutuksesta, ja jäävät pehmeiksi ja raikkaiksi. No, meidän vaatteet ovat tietenkin kevyitä t-paitoja ja kalsareita. Toppavaatteilla menisi varmasti kauemmin, mutta eipähän niitä täällä tarvitakaan. Ja kyllä nekin nopeammin kuivuisi kuin Suomen tyypillisessä säässä. Elämä on lämpimissä maissa niin paljon helpompaa, että oikein ärsyttää välillä. Ainakin vaatteiden suhteen.

Heli teki kevyttä pastalounasta, jonka jälkeen painuimme tuttuun tyyliin ulos löhöilemään riippukeinuun ja Heli nurmikolle. Tai viltin päälle tietysti, sillä nurmikkomme on kuivaa ja pistelevää, eikä siinä tulisi mieleenkään makoilla ilman paksua lakanaa. Poikien leikit jatkuivat yhtä vauhdikkaasti kuin ennen lounastakin, mutta Niila oli selvästi herännyt tänään väärällä jalalla ja ääni muuttui vinkumiseksi nopeammin kuin tavallisesti. Mikään asia ei sopinut pikkuherralle ja se piti tuoda esiin ärsyttävästi huutamalla ja kiukuttelemalla. Ja sitten tietysti Noel hermostuu, ja sitten minä. Se on uskomatonta, miten päivät voivat vaihdella näiden sankareiden kanssa. Toisena päivänä kaikki sujuu kuin olisivat enkeleitä ja toisena itse piruja. Eikä mitään käsitystä, mistä se milloinkin johtuu. Mutta niinhän me kaikki varmasti joskus olemme kireitä vaikka ei tiedetä miksi! Ja nyt olemme Helin kanssa olleet ehkä muissa maailmoissa pakkauksien ja reissun suunnittelun suhteen. Ehkä Niila reagoi jotenkin outoon tilanteeseen sitten vain omalla tavallaan, kiukuttelemalla. Mutta pakko siihen oli puuttua, joten pikkuherra joutui pariinkin otteeseen jäähylle talon kolmanteen huoneeseen. Se toimi meidän varastohuoneena ja erinomaisena sellinä. Ei se ollut mitenkään pelottava huone, mutta ei pojat halunneet siellä yksin olla, joten usein pelkkä uhkaus jäähylle joutumisesta tehosi ja leikkien intensiteetti laimeni hetkeksi. Huoneen tehokkuus perustui ehkä siihen, että sen oven kahva oli katkennut, kuten melkein kaikki talomme kahvat, ja ovea ei saanut auki sisäpuolelta. Se oli siten ihan oikea selli! Tänään uhkaus ei kuitenkaan toiminut vaan Niila vietti siellä aikaa ihan oikeasti niin kuin Vaahteramäen Eemeli konsanaan.

Olkia pakattu tarakalle.

Iltapäivä riensi kohti iltaa ja aurinko oli jo siirtynyt alemmaksi kuumimmasta kohdastaan. Silloin oli Stanleyn harjoittelun aika. Hän pyysi minua seuraamaan, kun hän teki punnerruksiaan. Hän oli noudattanut tiukasti tekemääni ohjelmaa ja muutamassa viikossa oli kyllä tapahtunut lievää edistystä ainakin vatsalihasten suhteen. Kun hän aloittaessamme pystyi ehkä yhteen puhtaaseen istumaannousuun, niin nyt hän kykenee jo neljään tai viiteen. On sanomattakin selvää, että keskivartalo on Stanleyn heikko kohta vaikka punnerrukset sujuvatkin erittäin hyvin. Hän on ymmärtänyt sen myös itse. Hän on myös ymmärtänyt ravinnon merkityksen paremmin ja on pyrkinyt syömään paremmin silloin, kun treenaa enemmän, ja on ainakin kokevinaan, että siitä olisi hyötyä. On liian aikaista sanoa asian oikeasta laidasta vielä yhtään mitään, mutta ainakin hän on hyvässä suunnassa nyt. Ja mikäli hän jatkaa samalla tyylillä, hänellä tulee olemaan hyvät mahdollisuudet armeijan testeissä ainakin fysiikan suhteen. Siitä olen varma. Annoin vielä ison purkin jogurttia Stanleylle hyvän jumpan päätteeksi ja sain sen päivän siunaukseni. Olen saanut niitä jo satoja, joten pistin tämän päivän siunaukset takataskuun pahan päivän varalle.

Stanley vaihtoi vuoroa Singing Boyn kanssa samalla kun päivän kirkkaus vaihtoi vuoroa hämärän kanssa. Singing Boy otti pojat haltuunsa ja he pelasivat jalkapalloa samalla kun me pelasimme korttia Helin, Annan ja Tysonin kanssa. En edelleenkään ymmärrä Tysonin sekoitustyyliä. Se sekoittaa ajatuksiani enemmän kuin pakkaa, mutta onneksi sillä ei ole suurta merkitystä bullet holes -pelissä ja itse peli sujuu hyvin. Anna ja Tyson jäävät reissumme ajaksi talonvahdiksi ja vannotimme heitä pitämään talosta ja tavaroistamme hyvää huolta. Ei tietysti ollut syytä epäillä aikuisia järkeviä ihmisiä, mutta kauhutarinoita ulkopuolisten ihmisten kutsumisesta oli kantautunut myös meidän korviimme. Vieraat ovat joissain tapauksissa vieneet kaiken myytäväksi kelpaavan ja vaikka meillä ei paljoa taloon jääkään, niin emme halua tällaisia ongelmia. Anna ja Tyson taitavat nauttia enemmän toisistaan kuin vieraista, joten huolemme lienee turha.

Polttopuita pakattu tarakalle.

Hämärä oli väistynyt ja pimeyttä pyrki estämään vain kuistimme kelmeä loisteputki ja Singing Boyn paljon tunnelmallisempi nuotio. Pojat olivat olleet sytyttämässä sitä ja sen pystyi päättelemään heidän nokisista kasvoistaan. Annoin Singing Boylle 2000 kwachaa palkaksi poikien kaitsemisesta vaikka hän olisi tehnyt sitä kyllä sata vuotta ilman palkkaakin. Mutta olimme seuraavat 10 päivää pois, joten hän saa tuolla rahalla ruuan viikoksi. Olin antanut saman rahan Stanleyllekin. Minusta oli tullut kartanon herra ja koin, että minun piti pitää vartijoistani huolta. Taisin itseasiassa pitää heistä paljon parempaa huolta kuin heidän oma työnantajansa.

Ja pojatkin pakattu tarakalle.

Päivä oli juossut iltaan paljon nopeammin kuin mitä odotin. Matkakuumeessa aika ei tunnu joutuvan lainkaan, mutta nyt olimme illassa ilman kummempia pitkästymisiä. Helin silmää ei enää särkenyt, tunnin välein laitettavat tipat olivat mitä ilmeisemmin auttaneet. Toinen pupilla oli laaja kuin avaruus ja näkö oli sumea, mutta kipu oli poissa, mikä oli tärkeintä. Olimme siten kutakuinkin terveitä ja yhtä valmiina reissuun kuin seinää vasten terhakkaasti nojaava rinkka, joka suorastaan huusi päästä jo selkääni. Luin iltasadun pojille, jotka nukahtivat nopeasti sen jälkeen. Se oli pieni helpotus, sillä meillä olisi aikainen nousu jo viideltä. Hieman jännitti, mitä siitä tulee, mutta annoin suukon Helille ja sammutin valon. Edessämme oli reissu, jota ainakin minä olin odottanut ja suunnitellut jo melkein ennen kuin edes Malawiin saavuimme. Yhtenä kohokohtana legendaarinen höyrylaiva Ilala, joka veisi meidät paratiisinomaiselle saarelle keskelle Malawijärveä. Seuraavat kymmenen päivää vastaisivat odotuksiimme. Hyvin tai huonosti tai hyvin huonosti. Laitoin silmäni kiinni, ja taisin olla unessa ennen kuin yläluomi osui alaluomeen.

Vastaa

Close Menu