9 KCN eli Kamuzu College of Nursing (24.8.)

Ensimmäinen aamu valkeni Madidissa, ja olisiko neljäs meille Malawissa, pitkällä matikalla laskettuna. Yö meni miten meni, vähän väliä heräillen. Mitään kaupungin mekkaloita ei kuulunut kuten Kibokossa vaan oli pikemminkin oudon rauhallista. Suurin syy heräilyyn taisi olla ahtaus. Sänky oli selvästi pienempi kuin Kibokossa tai sitten pojilla oli ollut yön aikana kasvupyrähdys. Ensi yönä nukkumajärjestystä muutetaan jotenkin mutta sitä on turha vielä miettiä enempää.

Heli nukkui ylhäisessä yksinäisyydessään, mutta se ei ollut auttanut asiaa. Yö oli ollut levoton myös toisessa huoneessa. Siitä huolimatta olimme koko orkesteri melko hyvässä vireessä. Pojat yrittivät kyllä oktaavia korkeammalta, koska munakasta ei totuttuun tyyliin ollutkaan, ja paahtoleipä oli edelleen kuulemma pahan makuista.

Munat oli jäänyt suosiolla arabikauppaan, koska meille ei selvinnyt miten voisimme ostaa niitä vähemmän kuin tiun kerralla. Itseasiassa siinä munalavassa taisi olla kaksikin tiuta eikä minkäänlaista kantta siihen päälle. Joka tapauksessa meillä ei niitä munia nyt ollut, joten poikien oli pärjättävä aamu vähemmällä. Se ei tuntunut heitä haittaavan, vaan pääasia oli päästä altaalle mahdollisimman nopeasti.

Allas kiinnosti, uikkareilla tai ilman.

Melkein kaikki maat tässä Malawin lähellä tuottavat kahvia ja esimerkiksi Etiopiaa, joka on myös kohtuullisen lähellä, sanotaan jonkun legendan mukaan kahvin äitimaaksi. Mutta jostain syystä Malawi on tippunut tässäkin asiassa kärryiltä.

Minä ja Heli juodaan kotona niin vahvoja ja paahteisia kahveja, että jotkut vieraat ovat oppineet tuomaan omat kahvinsa meille mukanaan kun tulevat kylään. Niinpä tämä Malawin kahviasia on ollut meille ainakin tähän asti pienoinen pettymys. Vedenkeitin meillä on nyt talon puolesta ja saadaan keitettyä kuumaa vettä, mutta itku meinaa tulla kun yrittää tuhlata mielikuvitustaan siihen, että nämä pikakahvit olisivat mistään kotoisin. Eivät ne ole!

Kaadettiin kurat kurkusta alas ja otettiin suunta Crossroadsille. Sieltä oli tarkoitus ottaa tuktuk kohti Helin ja Annan koulua. Olemme olleet perheenä mukana vain viesteissä ja Helin puheissa, joten oli kohteliasta näyttäytyä koko perheen voimin, että täällä ollaan. Ja oli myös mielenkiintoista nähdä KCN eli Kamuzu College of Nursing, paikallinen ammattikorkeakoulu hoitoalan henkilöille.

Ihan soivia menopelejä, joskus koliseviakin!

Crossroadsin vieressä, pienellä hiekkatörmällä oli tuktuk-mopoja rivissä. Heli oli niillä jo muutaman kerran matkustellut, mutta meille poikien kanssa kerta oli ensimmäinen. Ne ovat siis kolmipyöräisiä mopoja, joissa kuskin takana noin metrin leveä penkki, mihin mahtuu 2-4 takapuolta, hieman takapuolen leveydestä tietenkin riippuen. Me mahduimme perheenä kyytiin helposti, varsinkin kun Niila otti seisomapaikan kakkoskuskina, kädet leveällä otteella kuskin takana olevasta poikkitangosta. Ilmeestä päätellen Niila varmasti luuli, että hän itse ohjasi sitä vekotinta.

Heli oli jo oppinut, että kyyti maksaa paikallisille 250 kwachaa yhdeltä alueelta toiselle per matkustaja. Meillä valkoisilla on oletusarvoisesti enemmän rahaa, joten meille se maksaa hieman enemmän, tai ainakin kuskit yrittävät pyytää aluksi enemmän. Se on ajatuksena vähän ärsyttävää, mutta minkäs sille voi, koska se pitää myös paikkaansa. Meille koko kyyti maksoi 1000 kwachaa eli käytännössä tuplahinta, koska lapset eivät kuulu hinnoitteluun. 1,2€ noin 3-4 kilometrin matkasta ei ole paljon, ja kyyti on oikein virkistävää verrattuna tunkkaisiin autoihin, joten ei meillä ole oikein valittamista.

Pojat olivat jännityksestä jäykkänä koko matkan, ja Niila olisi halunnut vielä jatkaa päristelyään, mutta hyppäsimme kuitenkin koululla kaikki vekottimesta ulos. Tuktuk päristeli pois, ja kun pakokaasupilvi hälveni, jäljelle jäi Kamuzu College of Nursing, KCN.

Koulu oli vaatimattoman oloinen, joskin iso, ainakin päällepäin kadulta katsottuna. Se sijaitsi muutaman kilometrin päässä ydinkeskustasta ja oli olevinaan hieman syrjässä mutta ihmisiä ja autoja liikkui täälläkin tuhka tiheään. Osittain ihmispaljouteen vaikutti koulun lähellä oleva Lilongwen keskussairaala, Kamuzu Central Hospital. Toisaalta ihmispaljouteen vaikutti se, että olimme Afrikassa. Täällä yksinkertaisesti on paljon ihmisiä, se on nyt vain uskottava.

Afrikkalaiset käyttävät paljon päätään.

Kamuzu -sana toistuu Malawissa vähän joka puolella, ja se johtuu luonnollisesti siitä, että se on Malawin ensimmäisen presidentin toinen nimi, virallisen nimen ollessa Hastings Banda. Hastings on ollut varmasti melkoinen persoona. Hänen aikanaan Malawiin rakennettiin useita teitä ja tärkeitä rakennuksia, ja tietenkin hän nimesi ne itsensä mukaan. Näinhän ”Ngwazi” luonnollisesti toimii.

”Ngwazi” eli suuri leijona, oli arvonimi, jonka Hastings oli itselleen ottanut. Hän käytti sitä jopa virallisissa yhteyksissä. Vaikka hän käytännössä oli yksinvaltias, tukahdutti vastustajat afrikkalaiseen tyyliin ja esti esimerkiksi leveälahkeisten ja pitkätukkaisten miesten saapumisen maahan, mitään kansaan liittyviä murhenäytelmiä ei hänen kontolleen pystytä esittämään, toisin kuin hänen kollegoidensa kohdalla useissa Afrikan maissa. Hän jopa kannatti naisten oikeuksia. Naisia näkyykin Malawissa hyvin tasapuolisesti esimerkiksi poliiseina ja muina virkamiehinä. Liekö se Hastingin, suuren leijonan ansiota, kenties?

KCN pääsisäänkäynti. ”Ken tästä käy…”

En tuolloin tiennyt suuresta leijonasta niin paljoa, joten uskalsin astua hänen nimensä alta koulun käytäville. Sisältä koulu oli kuitenkin valoisa ja sanoisinko, että yllättävän viihtyisältä vaikuttava rakennelma. En tiedä oliko ajatukseni todella rakennuksen feng shuissa ja energiavirtauksissa mutta aavistuksen meni pää pyörälle ennen kuin löysimme The Dean of Students -kyltillä varustetun oven. Tai mukanani olevat keräilijäthän kävelivät sinne kovin varmoin askelin ja minä pysyin juuri ja juuri heidän kintereillään.

The Dean of Students eli jonkinlainen opiskelijavastaava oli nimeltään Janet. Hän oli arviolta viisissä tai kuusissa kymmenissä oleva naisihminen, joka olisi hyvin voinut olla yksi Jackson Fiven jäsen aikoinaan, siis ulkonäöllisesti. Hän otti meidät hymyillen vastaan ja vaikka ei kovin syvällisiä keskusteluja saatukaan aikaiseksi, hänestä jäi sympaattinen vaikutelma. Hän juuri toimi Helin ja Annan vaihtokoordinaattorina täällä Malawin päässä ja vastasi viestien kulusta, afrikkalaiseen tyyliin. Se tyyli tuli myöhemmin hyvin tutuksi, ja saattoi hieman vähentää tätä sympaattista alkuvaikutelmaa. Ensitapaamisella Janet oli kuitenkin vähintäänkin ansainnut Fazerin suklaalevyn, jonka hänelle hyvän tahdon eleenä poikien kanssa annoimme.

Me jatkoimme poikien kanssa omille teillemme, mutta Heli ja Anna jäivät Janetin kanssa pitämään viimeistä neuvonpitoaan harjoitteluihin liittyen. He olivat ensimmäisen viikon aikana hankkineet opiskelijakortin ja käyneet muodollisia ja byrokraattisia asioita läpi. Varsinainen työ alkaisi viikonlopun jälkeen maanantaina. Elimme nyt siis perjantaita ja ensimmäinen viikonloppu oli edessämme.

KCN sijaitsee siis Lilongwen keskussairaalan vieressä, joten alueella on paljon kyydin tarvitsijoita, ja siksi myös tuktukeja liikkuu siellä paljon. Nappasimme yhden lennosta ja suunnistimme samoilla vauhdeilla Shopriteen, siihen keskustan kauppaan, johon olimme ensimmäisenä päivänä tutustuneet. Siellä oli kohtuullisen hyvä valikoima kaikkea, muun muassa munia pienemmissä erissä ja tietenkin alkomahoolia.

Tuktukin kyydistä napattu kuva, ollaan aivan Lilongwen, pääkaupungin keskustassa. Meidän hienostokauppa, Shoprite, on tästä 200 metrin päässä.

Mehän rakastamme Helin kanssa, vahvojen kahvien lisäksi, erilaisia vahvoja oluita. Ja tarkoitan nyt makuja, jälkimakuja ja vivahteita, en niinkään alkoholiprosenttia vaikka se usein kulkeekin maun kanssa käsi kädessä. Maistelulla ja fiilistelyllä ei ole mitään tekemistä humalan tai humalahakuisuuden kanssa, ja parhaimmillaan erikoisolut onkin illalla kun lapset jo nukkuu, sinä pienenä ja tärkeänä hetkenä, joka jää hullunmyllyn ja oman nukkumaanmenon väliin. Silloin saa rauhassa itsekin istua ja nauttia seuran lisäksi rentouttavia ja makoisia juomia. Maistelemme myös makeita punaviinejä, mutta oluet ovat selvästi monipuolisempia ja tietysti hieman edullisempiakin.

Halpaa se olut on täälläkin, mutta eipä ihme. Valikoima on hyvin vaatimaton ja koostuu pelkästään melko mauttomista lager-oluista. Se oli tiedossa, mutta yllätti kuitenkin, ettei mitään muuta ole. Olemme muutamassa päivässä oppineet, että kaikista huonoista vaihtoehdoista Carlsbergin Special Brew -lager on maistuvin, joten siitä tuli meille nopeasti vakkariolut. Myönnettäköön, että hieman tuntuu pahalta tukea tuollaista isoa panimojättiä, mikä ei saa olueeseensa tämän enempää makua. Toisaalta kuumuus tekee sen, ettei makua tarvitse niin paljon ollakaan. Ja minkäs teet, paikallisia kotipanimoita ei uskalla täällä kokeilla, valitettavasti.

Heli oli nähnyt Shopritessä punaviinitonkkia ja toivoi sellaista viikonlopuksi. Tottahan minä sellaisen ostin, mutta se maksoi saman verran kuin koko kassillinen ruokaa, eli 20000 kwachaa. Eli halvimmillaan kolmen litran tonkka maksoi melkein 25 €! Se on siis todella kallista maan hintataso huomioiden. Kaikki mikä tuodaan vähänkin kauempaa, on todella kallista. Vertailun vuoksi… litra Malawi Giniä ja kahden litran Tonic-vesi maksaa yhteensä noin 6 €. Budjettia ajatellen kannattaa hieman katsella hintalappuja, koska niissä voi olla hurjia eroja. Niin, Philadelphia-tuorejuusto muuten maksoi noin 13 € rasia. Haloo!! Ei siis ostettu tuorejuustoa, mutta viinitonkka kylläkin.

Kauppareissu meni poikien kanssa oikein mallikkaasti, ja oltiin ennen puolta päivää syömässä välipalaleipiä Madidissa. Ilmeisesti nälkä teki tehtävänsä, koska nyt purtava upposi ilman suurempaa draamaa. Sen jälkeen oli helppo astella uikkareilla altaalle, ja alkaa pulikoimaan. Minä kirjoitin ensin päiväkirjaa, mutta sen jälkeen uinti kylmässä vedessä virkisti kummasti.

Altaalla aika kulki kuin itsestään, ja ruoka-aika lähestyi. Siirryin sisälle aikomuksenani keittää makaroneja ja paistaa vähän makkaraa. Gourmet-päivällinen jäi kuitenkin haaveeksi, koska ennen kuin sain kattilaa käteeni, sähköt menivät poikki. Perusvalot ja telkkarikin toimi aurinkosähköllä, joten ne toimivat mutta hella, liesi ja jääkaappi toimivat kaupungin sähköllä ja olivat nyt mykkänä.

Kävin juttelemassa henkilökunnan kanssa, ja he sanoivat, että kaupungin sähkö katkeaa usein, melkeinpä päivittäin. Se on kuulemma ihan normaalia. No jippii! Ensimmäinen pieni miinus vihkoon, mutta eipä se kai ole Madidin syy, ja eiköhän me sen kanssa jotenkin pärjätä kuitenkin.

Välillä sisälläkin uikkareissa.

No, ei keitetty sitten makaroneja vaan lähdettiin Heliä vastaan, koska hän juuri soitti, että on tulossa. Käveltiin Crossroadsille, ja ostettiin sieltä sitten varmuuden vuoksi kanan siipiä jostain paikallisesta pikaruokalasta. Se on varmaan arvoiltaan samaa tasoa KFC:n kanssa, mutta pakkohan meidän on jotain syödä. Ja jos makaroneja ei pysty keittämään, niin ei niitä pysty kyllä syömäänkään. Hyvä, että ostettiin, koska sähköt palautui vasta joskus yöllä.

Pojat nukahti pesujen jälkeen taas nopeasti. Siinä nukkuivat reteästi vierekkäin, mutta tänä yönä en ajatellut nukkua heidän välissään. Kannoin Niilan toiseen huoneeseen omaan sänkyyn ja itse valtasin toisen sängyn. Sängyt oli vedetty sillä tavalla vierekkäin, että pystyin tarvittaessa yöllä nostaa Niilan helposti viereeni, vaikka hyttysverhot sitä yrittivätkin estää.

Nukahtaminen ei ollut pojille ongelma.

Oli sanomattakin selvää, että vaikka olisi ollut mukava antaa poikien nukkua toisessa huoneessa ja me olisimme voineet nukkua parisängyssä Helin kanssa, niin ei siitä olisi mitään lopulta tullut. Se olisi vain päättynyt jonkinlaiseen itkuun tai huutoon, enkä tarkoita nyt Heliä tai itseäni, ja sitten olisi nukuttu ahtaasti jossain kokoonpanossa. Varsinkin hyttysverhojen alta singahtelu ei oikein tuntunut mielekkäältä. Niinpä minä ja Niila nukuttiin toisessa huoneessa ja Heli ja Noel toisessa. Niila liikkuu yöllä levottomammin ja minä taas nukun sikeämmin, siksi me olemme hyvä parivaljakko.

Olimme jälleen heti kahdeksan jälkeen vaipumassa kaikki peittojen alle, ja siinä ei tuntunut olevan mitään ihmeellistä. Väsytti ja tuntui hyvältä painaa pää tyynyyn. Outoa, koska kotona Suomessa pääsee harvoin ennen yhtätoista lähellekään makuuhuonetta. Aikaisin herääminen tietysti vaikuttaa vähän mutta kyllä me Suomessakin aikaisin heräillään. Valolla ja lämmöllä täytyy olla joku merkitys. No, huomenna olisi ”vapaapäivä”, ja Heli ajatteli viettää koko päivän bikineissä altaalla. Mikäs siinä, sopii minulle. Hymyilin, ja nukahdin.

Vastaa

Close Menu