Heräilin kuuden tuntumissa, vaikka en oikeastaan ollut juuri nukkunut koko yönä. Taisin vain odotella, että joku alkaa oksentelemaan. Makuuhuoneen ovi oli rautakarminen ja siinä oli isot karhennetut lasit, joten oven läpi ei vain kuullut vaan myös näki, kun siellä joku liikkui. Oli helppo havahtua Helin aamupuuhasteluihin ja nousta itsekin ylös.
Helillä oli aamupahoinvointia, mutta tällä kertaa se taisi liittyä niihin edullisiin pasteijoihin. Kovasti meinasi kuitenkin töihin lähteä, ei pelkästään tunnollisuuttaan vaan myös siksi, että tuktuk oli etukäteen tilattu koko viikoksi. Yritin mainita, että ei sinne nyt pahoinvoivana voi mennä, vaikka tunnollisuus pienen kolhun saisikin. Mutta silloin kun keräilijä meinaa jotain totisesti tehdä, niin metsästäjä voi heittää järjellään vesilintua ja olla vain ihan hiljaa.
Koko hieman ankean aamun kruunasi kylmä kahvi, koska sähköistä ei ollut tietoakaan. Heli kuitenkin sinnitteli itsensä töihin ja me jäimme poikien kanssa katselemaan lastenohjelmia telkusta. Aurinkosähköä riitti valoille, telkulle ja puhelimien latureille koko meidän asumisen ajan, mutta ruuanlaittosähkö taisi olla enemmän poissa kuin päällä. Aluksi ajattelin, että jääkaapin kanssa tulee ongelmia mutta hyvin se toimi eikä mikään ilmeisesti pilaantunut, tai ei ainakaan huomattu sitä. Olimme tosin yhteensä oksentaneet jo monta kertaa, joten jääkaapin lämpötilan vaihteluilla olisi hyvin voinut olla suurikin merkitys? Toisaalta, minä olin ainoa joka sieltä kaapista söi aivan kaikkea, enkä ollut oksentanut tai voinut edes pahoin, joten päätin, että jääkaappi toimii hienosti. Ja voin tässä vaiheessa paljastaa, että olin oikeassa, en oksentanut tuon jääkaapin aikana myöhemminkään. Mutta kuinka väärässä olinkaan rautavatsaisuuden kanssa, voi pojat… Mutta siitä sitten myöhemmin.
Suunnitelmissa oli kauppareissu poikien kanssa, mutta Niilalle ei maistunut aamupala ja piteli välillä vatsaansa. Kun se muutaman kerran teki oksennusrefleksin, päätin ettei lähdetä kauppaan urheilemaan. Pistin Helille viestin, että käymme sitten Noelin kanssa kahdestaan kun Heli tulee kotiin. Sain nopean vastauksen, että Helikin oli tulossa jo puolen päivän aikaan, koska huono olo ei ole hellittänyt.
Olimme nyt olleet vajaat kaksi viikkoa itäisessä Etelä-Afrikassa ja kolme neljäsosaa perheestä on pahoinvoinnin pauloissa. Oli vaikea olla ajattelematta, että mihin tämä voi pahimmallaan mennä. Vielä ei ollut tapahtunut mitään vakavaa, ja Suomessa tämä ei olisi mietityttänyt pätkän vertaa. Mutta jos täällä tilanne menee oikeasti vakavaksi, mitäs sitten tehdään? Pelkkä oksentaminen ei ole vielä ongelma, mutta jos nousee kuume, sitten täytyy alkaa todella miettimään vaihtoehtoja. No, seuraillaan… kyllä tämä tästä, kuten Heliä ärsyttävä mottoni kuuluu.
Heli oli puoliltapäivin kotona ja hyppäsi suoraan sänkyyn. Ja meni niin hienoon sikiöasentoon, että rupesin jo miettimään, että nyt on kätilöopinnot menneet hieman liian pitkälle. Ilme oli kuitenkin sellainen, että nielaisin vitsini. Niila käpertyi Helin viereen, ja me lähdimme Noelin kanssa kauppareissulle kahdestaan.
Käveltiin jo tuttua reittiä sille länsimaiselle hienosto-ostarille, Gatewaylle. Tylsä paikka kaikkine länsimaisine hienouksineen, mutta sieltä saa kaiken tarvittavan ja voi maksaa kortilla. Ja totta puhuen, ei tässä niin afrikkalaisia olla, että voitaisiin mennä paikallisille toreille muka muina miehinä ostoksille. Sieltähän saisi varmasti kaikkea, paitsi vauvan vaippoja. Mutta niitä minä tarvitsisin, jos sinne tässä vaiheessa lähtisin leikkimään rohkeudellani. Niin, ja oksennukset huomioiden… parempi mennä kiltisti vain sinne Gatewaylle.
Olimme jonkin kauppareissun yhteydessä huomanneet, että lasipulloja voi palauttaa kauppoihin eli jonkinlainen panttisysteemi oli olemassa. Niinpä vastuuntuntoisina maailmanpelastajina otimme mukaamme kaikki 8 lasista olutpulloa, jotka oli kerääntynyt komeroomme. Ruokakaupan, jonka nimi oli muuten Shoprite kuten keskustassakin, edustalla oli pieni luukku, jonka yläpuolisessa kyltissä luki ”Parcels”. Löysin sinne vasta kun olin parilta työntekijältä kysynyt pullojen palautuksesta. Ensimmäinen ei osannut englantia, eikä toisenkaan kanssa jutustelu mitenkään kehuttavasti sujunut. Luukku kuitenkin löytyi.
Selvisi, että luukun kautta voi jättää tavaroita säilytykseen kaupankäynnin ajaksi, mutta siellä otettiin myös pulloja vastaan. Annoin neidille pullokassin, ja hän alkoi niitä mitään sanomatta siirtelemään koppinsa lattialle. Sen jälkeen hän otti vihkonsa ja vanhanaikaisen sinisen paperin, joka laitetaan jäljennöstä varten sivun taakse. Itselleni tuli lähinnä vanhanaikainen lottokuponki mieleen, se jossa oli se musta jäljentävä osa alkuperäisen ja asiakkaan osan välissä. Siitä taitaa olla nyt 30 vuotta (herranjumala!!!!), mutta se jäi mieleen siitä, että se syttyi suurennuslasia ja aurinkoa hyödyntäen oikein hienosti!
Neiti täytti oman kuponkinsa hieman nopeammin kuin vanhat lottokupongit, laittoi siihen tietysti leiman ja ojensi minulle oman osani. Sanaakaan en saanut takaisin vaihtokaupassa, ja mietin, että miksihän tuhlasin omia englanninkielisiä sanojani. Jatkoimme Noelin kanssa kuitenkin ostoksille, ja päädyimme huomattavasti nopeammin kassalle kuin Helin kanssa koskaan. Metsästäjä hakee kaupasta vain sen mitä lapussa lukee, ja muita tuotteita ei oikeastaan edes näy. Kaupassa käynti on silloin todella nopeaa ja tehokasta, ja edullistakin. Keräilijän kori on huomattavasti isompi ja se täyttyy aina vaikka lapussa lukisi vain maito. Se on taianomaista. En ole koskaan ymmärtänyt miten se korin täyttyminen oikein tapahtuu ja mistä se johtuu. Enkä uskalla enää edes kysyä sitä, pitäkööt keräilijä salaisuutensa.
Kaikki ostokset olivat jo luettu kassakoneeseen, ja osa tavaroista jo pakattu henkilökunnan toimesta. Kassoilla on käytännössä aina yksi henkilö pakkaamassa, joskus kaksikin. Annoin kassaneidille rahat ja pullokuitin, mutta eihän siitä niin yksinkertaisesti selvitty. Kassaneiti pyöräytti päätään, mielestäni hieman tuskastuneesti, ja pölisi jotain pakkaajalle. Pakkaaja katsoi pussiin ja hölisi jotain takaisin. Sitä jatkui muutaman kerran ja hetken luulin olevani pingisottelussa.
Vihdoin kassaneiti huomioi minut ja kertoi, että olen ostanut vain neljä olutpulloa mutta palauttanut kahdeksan, ja jäi tuijottamaan minua. Tunsin jotenkin kutistuvani enkä osannut sanoa muuta kuin että paikkaansa pitää. Palautuksen saa kuulemma vain, jos ostaa samanlaisen pullon tilalle. Minun olisi siis pitänyt hakea 4 pulloa lisää, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Osin siitä syystä, että halusin vain ulos kaupasta ja osin siitä, että rahallinen menetykseni oli vain noin 50 senttiä. Sanoin kassaneidille, että antaa olla, pärjään kyllä neljällä oluella. Kassaneiti pyöritteli silmiään, ja alkoi huutamaan jonnekin kauemmaksi. Hetken mietin, että mitäs hemmettiä nyt tapahtuu ja melkein jo lähdin hakemaan niitä neljää pirun pulloa. Sitten mykkä neiti Parcelsluukku lähti laahustamaan kassaamme kohti. Katsoin siinä vaiheessa pidentyvää jonoa takanani, ja kun sieltä tuijotti kymmenen suurta silmää takaisin, teki mieli alkaa kannustamaan sitä hemmetin laahustajaa. Lopulta mykkä laahustaja saavutti huutajan, ja otti vihkonsa esiin. Niin tietysti, pettämätön kirjanpito piti pitää pettämättömänä. Jonkinlaiset korjauskirjaukset suoritettiin, minä sain vaihtorahani ja poistuin hämilläni Noelin kanssa katsomatta taakseni.
Kaupan ulkopuolella oli minun vuoroni pyöritellä päätäni. Outo maa, oudot systeemit, mutta maassa maan tavalla. Kyllä niitä pulloja pitää palauttaa myöhemminkin, vaikka ilman rahanpalautusta. Ei niitä roskiinkaan pysty heittämään, se tuntuu jotenkin pahalta.
Loppupäivä meni leppoisan rauhallisesti. Poikien kanssa kerettiin olla altaallakin hetki mutta sitten ilma muuttui pilviseksi, ja aivan kuin olisi muutama pisarakin tullut taivaalta. Siltä se tuntui iholla mutta saattoi olla jostain sadettajastakin, koska Madidin vartija rupesi nauramaan kun kysyin, että alkaako satamaan. Kuulemma sateet alkavat vasta marras-joulukuussa. Kaveri taisi olla oikeassa, mutta me menimme sisälle kuitenkin. Helikin alkoi iltaa kohti piristymään, onneksi. Meillä olikin yllättäen pitkä viikonloppu edessä, koska Heli oli jo perunut huomisen työpäivän, ja perjantai oli sovittu vapaaksi meidän ensimmäisen reissun vuoksi, lähdettäisiin jo aamulla.
Painoin iltarutiinien jälkeen pääni väsyneenä tyynylle ja huokaisin. Pahat olot ja oksennukset olivat hävinneet oikeastaan yhtä nopeasti kuin olivat alkaneetkin, ja se oli todellinen helpotus. Erityisesti kun odotimme reissuammekin, olisi ollut sääli perua se sairauksien vuoksi. Kaksi viikkoa on jo melkein takana, joten pientä vaihtelua ”arkeen” kaipaa jo. Sitten muistin parodian pullojen palautuksesta, ja aloin hymyilemään… Eihän meillä täällä muuta ole vielä ollutkaan kuin vaihtelua. Vaihdoin kylkeä ja nukahdin.
