Yöt ilman oksennuksia ovat ihania. Siihen päälle vielä kuumaa kahvia, niin mitä elämältä voi muuta toivoa? Heli ei mennyt töihin, joten ainoa herätyskello oli jälleen aurinko. Ja vaikka herättiin vain puoli tuntia myöhemmin kuin kello olisi soinut, se ei haitannut, koska herätyksenä auringon valo on kuin höyhen, joka hellästi sivelee kasvoja kun taas kännykkä on kuin märkä hanska, joka paiskautuu poskeen.
Edesmenneet vatsavaivat helpottivat meidän tämän päivän suunnitelmia eli otetaan vaan ihan iisisti, lunkisti ja sitten vielä vähän päälle rauhallisesti. Huomenna olisi tarkoitus lähteä reissuun, joten siksikin nyt oli hyvä levätä.
Heli on erittäin edistyksellinen ja nykyaikainen keräilijä. Hän löytää netistä jopa enemmän keräiltävää kuin kaupoista tai muualta ylipäänsä. Niinpä hän löysi myös meidän ensimmäisen reissukohteemmekin, Mufasa Eco Lodgen, joka sijaitsee siis Malawijärven eteläpäässä Monkey Bayssa. Sinne on noin 200 kilometrin matka Lilongwesta ja olimme jo viikon verran tiedustelleet erilaisia mahdollisuuksia siirtyä sinne.
Ensimmäinen ”taksiyhtiö” oli jo kerran pudottanut meno-paluuhintaansa 300 $:sta 250 $:iin. Se kuulosti silti aika hurjalta, vaikka olihan meitä liikenteessä kaksi lasta ja 3 aikuista, koska Anna tulisi mukaamme. Hyvätasoiset bussit toimivat kohtuullisesti isojen kaupunkien välisessä liikenteessä, mutta olimme menossa hieman syrjään, joten ei uhrattu ajatusta busseille enempää. Minibussit, joita itse kutsuin tööteiksi, eivät tule kyseeseen lasten kanssa. Pelkkä ajatus, että pitäisi istua ahtaasti poikien kanssa yli puoli tuntia jossain haisevassa Hiacessa, jossa on 14 ihmistä ja pari kanaa kyydissä. Siihen päälle joku pissahätä tai mikä tahansa kiukku. EI kiitos, nou wei! Olin kyllä lukenut reppureissaajien onnistuneista minibussireissuista, ja ehkä vähän kaipasin jotain sellaista, mutta perheen kanssa sen voi unohtaa, ainakin 200 kilometrin matkalla.
Auton vuokraus olisi noin 50-100 $/pv riippuen auton koosta. Tiet ovat ilmeisen hyvässä kunnossa isojen kaupunkien välissä ja nyt kuivalla kaudella myös pienemmät tiet toimivat paremmin, joten voisi selvitä hieman pienemmälläkin autolla. Yksi pieni ongelma on vasemmanpuoleinen liikenne. Vai pitäisikö sanoa, että liikenne ylipäänsä on pieni ongelma!
Harkintojen jälkeen päädyimme vuokraamaan pienen henkilöauton täältä Madidista. Yllätykseksemme täällä oli autonvuokrausta tarjolla, kun kävin asiasta kysymässä. Hinta olisi 45 $ per vrk + petrooli päälle. Kun viikonloppumajoitus maksaa noin 50 $ + ravinto, kokonaiskustannukset meidän perheellemme nousevat noin 150 $:iin eli pyöreästi 130 €:oon. Suomeen verrattuna halpaa kuin saippua jos ajatellaan perheviikonloppua melkein missä tahansa 200 kilometrin päässä kotoa tai lähempänäkin. Ainakin kuvien ja tekstien perusteella meitä odottaa ihan hienot oltavat, mutta mistä sitä koskaan tietää. Jos ollaan viikonloppu Pirkkolan maauimalaa muistuttavassa ympäristössä, niin silloin reissusta tuli aika kallis. Tosin on syytä mainita, että 130 € vastaa malawilaiselle keskivertotyöntekijälle noin 5 kuukauden palkkaa eli heidän mittapuussaan meidän tuleva viikonloppu on vain kaukainen haave, meni se meidän mielestä ihan miten tahansa.
Päivä sujui rattoisasti altaalla, isommat olivat levollisia ja pienemmät levottomia. Se on hyvin, hyvin ärsyttävä kombinaatio mutta siihenkin on tottunut ja mieltä lämmitti se, että kaikki voi kuitenkin hyvin. Mieluummin vähän levottomia ja kurittomia kuin, että olisivat sairaita ja oksentelisivat sinne ja tänne. Jotenkin sitä levottomuutta piti kuitenkin lieventää, joten lähdettiin kävelylle Crossroadsille ja ostettiin jätskit. Pikapitserian lisäksi ostarilla on jäätelökoju, josta saa pehmiksiä noin eurolla. Eivät ihan pärjää Ikean pehmiksille mutta afrikkalaisiksi pehmiksiksi ne ovat varmasti aika huipputasoa.
Paluumatkalla nähtiin taas kadun kulmassa hedelmien myyjiä, joita täällä on siellä täällä. Banaanit näyttivät niin hyviltä, että pysähdyttiin ostamaan yksi terttu. Jokaisessa tertussa oli kymmenkunta banaania, ja ne oli hinnoiteltu sen mukaan, miltä ne näyttivät. Hieman tummempisävyinen terttu oli tietysti halvin, noin 50 senttiä. Kyllähän nekin olisi voinut syödä mutta ne eivät olisi säilyneet, joten ostettiin vähän paremman näköisiä yksilöitä noin 2 €:lla. Siinäkin taisi olla hieman valkoisen miehen lisää, mutta eihän se nyt kallista ollut.
Kotona oli sähköt, joten ”luojalle kiitos sähköstä”-tanssin jälkeen aloin valmistella gourmet-päivällistä muiden nauttiessa altaan virvoittavasta viileydestä. Päivällinen koostui pastasta ja makkarasta, ja totta puhuen siitä oli gourmet kaukana. Al dentestä ei voinut puhua samana päivänäkään, mutta se maistui kaikille ja se oli pääasia. Täällä on jo alkanut tuntumaan, että kaikki mikä menee suusta alas, on kotiinpäin, varsinkin poikasilla.
Illalla pakkailtiin huomista lähtöä varten, katseltiin telkkua ja kiukuteltiin. Olen joskus miettinyt, että onko lasten kiukutteluilla joku evoluutionallinen syy. Pitävätkö he kiukutteluillaan vanhempien ajatukset kurissa, etteivät ne lähde harhailemaan minnekään niin kauan kuin lapset ovat lähettyvillä? Koska vasta kun pojat nukahtivat, omat ajatukseni ajautuivat Malawin vasemman puoleiseen liikenteeseen. Mitä hemmettiä… TÄÄLLÄHÄN ON VASEMMANPUOLEINEN LIIKENNE! Lilongwen liikenteen seassa on ihan tarpeeksi haastavaa kävellä ja nyt olemme lähdössä sinne sekaan autolla, jossa ratti on väärällä puolella ja kaikki autossa tapahtuu peilikuvana Suomeen verrattuna. Tiedämmeköhän me nyt oikeasti mitä olemme tekemässä? Tai tiedänkö minä, minähän sitä ajan!? No, autohan se vaan on… kyllä tämä tästä! Puristin silmäni kiinni ja pistin peukun suuhun, ja mieleeni tuli Stig… ja tuntui todella, että ajoin koko yön. (Stig – Roy Orbison)
