Kun mennään aikaisin nukkumaan, on myös helpompi herätä aikaisemmin. Uskottava se on! Kello oli seitsemän ja avasin silmät yhtä helposti kuin olisin ne juuri laittanut kiinni. Ei tarvinnut siristellä eikä hieroa silmiä unihiekoista auki. Olo oli pirteä kuin ulkona lauleskelevalla kyläkutojalla (sellainen keltainen lintu) ja olisin voinut lähteä vaikka maratonille siltä istumalta. Huone oli auringon täyttämä ja aamu tuntui miltei täydelliseltä. Olikohan sähköä tarjolla?
Ei ollut, joten täydellisestä aamusta puuttui kuuma kahvi. Olemme juoneet jo niin usein kylmät pikakahvit, että siihen on valitettavasti melkein tottunut. Aluksi ihmettelin, miksi täällä myydään melkein pelkästään liukenevia pikakahveja mutta melko nopeasti ymmärsin yskän. Pikakahvit ovat tietysti paljon halvempia, mutta myös helpompia käyttää. Jos sähkökatkoja on näin paljon, ei suodatin- tai edes pannukahvilla oikein tee mitään. Vettä ei saa kiehuvaksi muuta kuin tulella ja sitä ei oikein voi joka paikassa tehdä.
Hotellit, kauppakeskukset ja varakkaat isot talot on varustettu tietysti aggregaateilla ja varageneraattoreilla mutta ne muodostavat vain pienen osan maksukykyisestä väestöstä. Täällä Madidissakin on generaattori, mutta sitä säännöstellään vain tärkeimpiin tarpeisiin, ja meidän asumuksemme ei kuulu niihin. Toisaalta ne, jotka tekevät tulella ruokansa, heillä ei ole varaa kahviin muutenkaan. Meillä olisi varaa kahviin, mutta ei saada vettä kiehuvaksi. Mielenkiintoinen maailma.
Meillä ei ollut suunnitelmia tälle päivälle. Kolmen ja puolen kuukauden reissu, joten joka päivälle ei ole järkevää tehdä aikataulua. Otetaan siis vain rauhallisesti altaalla, kun se vielä muutaman päivän on mahdollista ennen kuin muutamme uuteen taloomme. Pojat saisi pulikoida ja me nauttisimme auringosta. Helin tosin pitää tehdä kirjallista työtään mutta se onnistuu altaalla. Hän referoi muutaman löytämänsä tutkimuksen kännykästä paperille ja myöhemmin sitten Annan kanssa työstävät tietokoneella koululle palautettavan dokumentin. Varteenotettavan kirjallisen työn tekeminen on hieman haasteellista pelkän kännykän avulla, mutta vaihtoehtojakaan ei hirveästi ole. KCN tiloissa ei ole varsinaisesti tietokoneita tai kunnollisia kirjastojakaan käytössä, tai ainakaan emme olleet siitä tietoisia tässä vaiheessa. Jälkeenpäin kuulimme, että jonkunlainen tietokoneluokka olisi sittenkin ollut kuulemma olemassa. Emme vain saaneet tietää missä! Toisaalta Malawiin tai Lilongween liittyviä tutkimuksiakaan ei nyt ihan pilvin pimein ole, joten liikkeelle lähtö tapahtuu melko tyhjältä pöydältä.
Minä suunnittelin seuraavia reissuja Lilongwen ulkopuolelle. Näillä näkymin muutettaisiin uuteen osoitteeseen ensi torstaina ja sitä ennen ei lyötäisi mitään lukkoon, mutta hyvä niitä on alustavasti vähän miettiä. Seuraava reissu suuntautuisi Senga Bayn alueelle, joka on noin 160 kilometriä Lilongwesta itään. Se on suosittu viikonloppukohde Malawijärven rannalla, koska se on suhteellisen lähellä Lilongwea. Varakkaat lilongwelaiset käyvät siellä lomailemassa, ja sieltä löytyykin useita lodgeja yli kahdeksan kilometriä pitkän hiekkarannan varrelta. Hintahaitari on muutamasta kymmenestä eurosta yli sataseen yöltä. Varauksia ei juurikaan pysty tekemään internetin kautta vaan niihin pitää joko soittaa tai lähettää sähköpostia. Olemme myös jo huomanneet, että kuvia löytyy heikosti tai niihin luottaminen on arveluttavaa. Meillä on tarkoitus olla miltei viikko reissussa, joten arveluttavaa on myös varata yösija koko viikoksi samasta paikasta. Hieman siis jännittää, mitä tuleman pitää, varsinkin poikia ajatellen…
Matkan varrelta Senga Bayhin löytyi myös luonnonpuisto nimeltä Kuti Wildlife Reserve. Valtavan iso aidattu alue, joka toimii vaarattomien eläinten suojelualueena. Se on turvapaikka eläimille, jotka ovat jostain syystä irtautuneet omasta luonnonmukaisesta elinympäristöstään. Esimerkiksi sinne on viety kirahvin poikanen, jonka vanhemmat ovat jääneet salametsästäjien uhriksi. Tuo kirahvi on nyt ystävystynyt seeprojen kanssa, joita siellä elää muutamia laumallisia. Sinne viedään myös loukkaantuneita eläimiä ympäri lähi-Afrikkaa, jotka kuitenkin pärjäävät jo omillaan. Sieltä löytyy puhveleita, antilooppeja, villisikoja, apinoita jne., mutta kissapetoja ei alueella ole, joten siellä voi yöpyä turvallisesti luonnon helmassa. Paikka kuulosti niin mielenkiintoiselta ja sopivalta perheelle, varsinkin kun se oli matkamme varrella, että päätimme varata sieltä ”mökin” yhdeksi yöksi.
Reissua varten on tarkoitus vuokrata auto. Ajaminen ei ole ongelma enää, kokemusta väärän puolen liikenteestä on. Bussi kulkisi kyllä Senga Bayhin, mutta se ei tule kysymykseen nyt kun pysähdymme matkan varrella. Varmasti voisimme hypätä bussista pois Kuti Wildlife Reserven kohdalla mutta siitä on vielä kahdeksan kilometriä metsän suuntaan, joten turha luulo, että poikien kanssa ottaisimme sellaista riskiä. Eli auto oli ehdoton, mutta minkälainen auto ja mistä se vuokrataan, se jätettiin vielä auki, koska aikaa on pari viikkoa. Kutin tiedoissa luki, että perille vie hiekkatie, joka voi sadekaudella olla huonossa kunnossa ja neliveto on silloin ehdoton. Nyt kuivalla kaudella saattaa pienempi auto riittää. ”Saattaa” ei kuulostanut kovin vakuuttavalta.
Heli sai työtään hyvin eteenpäin ja minä suunniteltua reissua. Pojatkin saivat uidakseen, joten oli aika lähteä kauppaan. Tuntuu, että olemme käyneet ihan tarpeeksi kaupassa viime aikoina mutta avokadot kuulemma puuttuivat. No, ihan virkistävää lähteä kävelylle, joten en laittanut vastaan tällä kertaa. Kävely on kivaa mutta tuohon tuijotteluun ei kyllä totu. Ihmisiä istuu puiden alla ja milloin missäkin, ja kaikki istuvat hiljaa ja tuijottavat meitä. Päät kääntyvät hiljaa meidän kävelytahdin mukaan, ja se on jotenkin huvittavan näköistä. Kukaan ei puhu mitään, tuijottavat vain. Minun on vaikea vain kävellä ohi, joten yleensä sanon tuijottelijoille ”helou” ja aina sieltä tulee välittömästi kuorossa ”HELOU” takaisin. Jotkut rohkeat saattavat jatkaa keskustelua ”how are you?” Siihen vastaan ”i am fine thanks, how are you?”. Siihen he vastaavat yleensä ”good”. Ja näin on keskustelu käyty. Joskus olen kysynyt vielä jotain muuta mutta siihen he eivät sitten enää osaakaan vastata, ainakaan englanniksi. Ei siis kauhean syvällisiin keskusteluihin päästy kertaakaan, mutta määrä korvaa laadun. Tällaisia ”keskusteluja” saattoi olla useita yhden vartin kävelyn aikana, koska ihmisiä istuskeli siellä sun täällä.
Kotiin päästyämme tehtiin ruokaa, istuskeltiin altaalla ja katseltiin telkkuakin. Varsinkin lastenohjelmat on hyvä pysähtymishetki pojille mutta myös meille vanhuksillekin. Uudessa osoitteessa ei ole telkkua, ei tule olemaan kahteen kuukauteen. Odotan sitä, vaikka vähän myös pelkäänkin. Uskon, että löydämme tekemistä varsinkin pihalla, mutta on vaikea kieltää sitä tosiasiaa, että lastenohjelmat helpottavat arkea melko paljon. Suomessa, kun asutaan neljän ahdistavan kerrostaloseinän sisällä, telkku ja lastenohjelmat tuntuu olevan korvaamaton asia. Niillä saa pojat ainakin hetkeksi hiljaiseksi, ja itse saa rauhan.
Olisi mahtavaa, jos pojat leikkisi legoilla, piirtäisi ja keksisi rauhallisia leikkejä koko ajan eikä heidän tarvitsisi tuhota omaa mielikuvitustaan katsomalla lastenohjelmia, mutta ei maailma toimi enää niin. Silloin kun minä olin pieni, leikin kiltisti vain legoilla. No, en aina varmaankaan kiltisti mutta tabletteja ei ollut olemassakaan. Nyt ruutuaika on tullut jäädäkseen eikä edes Heli voi sitä estää, mutta saamme kaksi kuukautta kokeilla mitä elämä on ilman televisiota ja tabletteja. Ihan oikeasti, se tuntuu melkein mahdottomalta ajatukselta! Se, että se tuntuu mahdottomalta, on puolestaan surullista mutta totta.
Tulevassa talossamme on myös yksi asia, jota todella odotan. Yhteinen makuuhuone! Olemme nyt kolmatta viikkoa nukkuneet Helin kanssa eri huoneissa, mikä tuntuu ajatuksena melkein mahdottomalta mutta käytännön syistä se on mennyt täällä huomaamattoman itsestään. Toisessa huoneessa on kapea parisänky, missä me pärjäisimme Helin kanssa hyvin, mutta pojat nukkuisivat silloin toisessa huoneessa. Ovet täytyy pitää kiinni hyttysten vuoksi, koska niitä pääsee vessan ja keittiön rikkinäisistä ikkunoista sisään, ja ne lentelisivät sitten meidän makuuhuoneisiimme. Pojat heräilevät kuitenkin öisin, joten he rikkoisivat ensin oman hyttysverkkonsa, kun he tulevat pois sängystä, sitten ne kolistelisi rautaovien kanssa ja jättäisivät ne auki ennen kuin he rikkoisivat meidän hyttysverkon kiivetessään viereemme, jonne ne eivät oikeasti edes mahdu. Eli Heli nukkuu Noelin kanssa parisängyssä ja me nukumme Nipanderin kanssa toisessa huoneessa. Se on toiminut hyvin mutta kyllähän minä jo Helin viereen kaipaan, ja se onnistunee muuton jälkeen. Riippuen tietysti vähän minkälaisia sänkyjä KCN sinne toimittaa, mutta Janet kyllä lupasi parisängyn.
Muutama yö vielä näin. Niila jäi kuorsaamaan sänkyynsä ja minä livahdin hyttysverkkojen alta omaan sänkyyni. Saan hetken leveillä rauhassa, kunnes Niila sitten kapuaa viereeni yöllä ja vie suurimman osan sängystäni. Ongelma ei oikeastaan ole leveys vaan pituus. Sängyt ovat ehkä 190 senttiä pitkät ja minä olen 185. Hyttysverkko on viritetty patjan alta kattoon siten, että se muodostaa pyramidin sängyn päälle, mikä tarkoittaa sitä että maatessani suorana hyttysverkko osuu otsaani ja myös jalkoihin. Jos haluan, että hyttyset eivät pistä verkon läpi otsaani, minun pitää valua patjalla hieman jalkopäähän päin. No, silloin tietysti jalat osuvat hyttysverkkoon kahta kauheammin. Vaikka kauniit varpaani ovat tietysti peiton peittämät eivätkä ilkeät verenimijät pääse niitä nuuhkimaan, jalat saattavat yöllä potkia koko hyttysverkon pois patjan alta, ja silloin on piru merrassa!
Olen aina ollut hyvä geometriassa, ja tajusin nopeasti, että suorakulmion lävistäjä on hieman pidempi kuin suorakulmion pisin sivu, joten nukuin sängyssä sitten vinosti kuvitellun lävistäjän päällä. Siis niin kauan kuin Niila tuli kertomaan oman näkemyksensä geometriasta. Mutta sain aina sentään nukahtaa sänkyni valtiaana ja se riitti minulle. Loppuyö meni sitten ties minkälaisissa mutka-asennoissa.
Jostain syystä minulle tuli tänä yönä pythagoraan lause mieleen. Mitenkäs se menikään… Taisin nukahtaa ennen kuin kateetit ja hypotenuusat pääsivät oikeille paikoilleen.
