Avasin silmäni ja näin punaisen kajon pyrkivän sisään jokikisestä raosta mitä ikkunaverhosta vain löytyi. Kello ei ollut lyönyt vielä kuutta ja kaikki muut nukkuivat. Kävelin raottamaan verhoa ja näin upean punaisen pallon nousevan aavan Malawijärven tuolla puolen, puoleksi viivasuoran horisontin ylittäneenä. Se oli kaunista mutta vain pienen hetken sillä aurinko nousee päiväntasaajalla todella nopeasti. Kun katsoi tarkasti, punaisen pallon saattoi nähdä liikkuvan horisontissa. Tai… Galileo Galilei sanoisi, että maahan siinä liikkuu eikä aurinko.
Yö oli sujunut kohtuullisen hyvin, vain muutamalla vessakäynnillä ja vessapaperikin riitti hienosti, vaikka sitä pitikin heti aamusta hakea lisää. Ilmastointi piti huoneen viileänä mikä tuntui taivaalliselta. Olin illalla yrittänyt katsoa, että hyttysillä ei olisi kulkureittejä sisälle missään mutta kyllä niitä vain muutama oli. Ne oli ollut piilossa jossain tai sitten ne vain ovat fiksumpia kuin meikäläinen. No, ei niistä oikeaa riesaa ollut.
Kahdeksan aikaan olimme kaikki hereillä ja valmiita aamiaiselle. Se kuului siis hintaan ja sitä tarjoiltiin rantatalossa, joka oli hyvin kreikkalaistyylinen rakennus. Valkoiset seinät ja isot ikkunat tekivät tilasta todella valoisan ja viihtyisän. Näkymä ikkunoista oli luonnollisesti rannalle. Puitteita ei siis pystynyt kritisoimaan mutta itse aamiainen ei ollut kummoinen. Paahtoleipää, munaa, papuja, muroja ja jotain ihan karmivaa esanssimehua. Kahvi oli tuttua malawilaista kuraa. Ei siis mitään uutta, joten emme olleet pettyneitäkään. Sitä paitsi, kun käy kerran tunnissa tyhjentämässä pöntöllisen nestettä, niin tilalle voi syödä ja juoda oikeastaan mitä vain. Minä ja Niila voidaan hyvin. Ruoka ja juoma maistuu meille hyvin vaikka hyppäämmekin vessassa tiheästi. Mutta Noelille ei meinaa mikään maistua vaikka sanoo, ettei ole paha olo. Hän valittelee myös ajoittain vatsakipuja minkä uskon johtuvan siitä, että suoli joutuu tyhjänä toimimaan. Mutta kun on vatsa kipeä, niin syöminen ei ole ensin pienen pojan mielessä. Hankala yhtälö, jota eilinen tippa selvästi kyllä hetkellisesti paransi. Noel on astetta pirteämpi vaikka ei kunnolla mikään maistukaan.
Aamiaisen jälkeen vaihdettiin uikkarit ja suorastaan juostiin rannalle. Siis tietysti käytiin jonossa ensin vessassa kuten tavaksi on jo muodostunut. Malawijärvi on kuin suolaton meri. Isoja melkein metrin korkuisia aaltoja, horisonttiin asti sinistä vettä ja tässä Senga Bayn edustalla näkyy vain yksi ainoa saari. Sen nimi on Lizard Island ja sinne järjestetään venematkoja. Netin mukaan se ei ole kummallisempi paikka mutta ajattelimme siellä käydä, jos se ei ole mahdottoman kallista ja onnistuu helposti. Pikku venematka vain piristää vaikka saari ei ihmeellinen olisikaan.
Pojat tykkäävät aalloista, niin kuin minäkin, ja pulikoitiinkin aikamme. Seurueemme vain kerää aika nopeasti katselijoita rannalle ja hieman arveluttaa jättää kännyköitä ja pyyhkeitä vahtimatta. Varsinkin kun ranta on niin pitkälle matalaa, että pitää mennä aika kauas ennen kuin meikäläinen pystyy jotenkin uimaan. Uima-allas oli eilen kloorattu ja oli nyt uimakelpoinen, joten siirryttiin jonkin ajan päästä sinne. Siellä saa olla enemmän rauhassa vaikka nyt sielläkin oli Lake Siden muita asiakkaita. He eivät kuitenkaan tuijottele. Itseasiassa porukka taisi olla omistajan ystäviä, koska hän roikkui heidän kanssaan ja jutteli jollain omituisella kielellä. Seurueen naiset olivat hunnutettuja päästä varpaisiin, joten uskonto ja alkoholittomuus alkoi käydä selväksi. Olen hyvin suvaitsevainen kaveri ja ihmiset saavat tehdä mielestäni niin kuin haluavat, kunhan ketään ei satu. Mutta en voi olla pyörittelemättä päätäni, kun naiset menevät kokovartalopuku ja huntu päällä uimaan yli 30 asteen helteessä. Jossain on tuo kulttuuri mennyt pahasti vihkoon.
Meillä oli vielä muutama tunti aikaa tehdä päätös seuraavasta yöpaikasta. Noel ei ollut oma itsensä mutta sen verran hyvävointinen, että ainakin seuraava yö voitaisiin olla Senga Bayssä, mutta missä? Kävin respassa kysymässä muista paikoista ja omistaja sattui siihen paikalle. Hän ei haluaisi menettää meitä, joten hän teki tarjouksen. Jos olisimme vielä kaksi yötä, niin hän voisi tiputtaa hinnan 80 $:iin per yö eli kokonaishinta kolmelta yöltä olisi 240 $. Se oli hyvä tarjous, vaikka sekin oli alkuperäisen budjetin yli. Lake Side oli kuitenkin todettu jo hyväksi, joten tarjous kyllä houkutteli. Halusin kuitenkin käydä katsomassa muita vaihtoehtoja ja se sopi hänelle. Hän pitää tarjouksen tämän päivän voimassa. Olin tyytyväinen, koska jos mitään ei löydy, niin voimme hyvin olla Lake Sidessa vielä kaksi yötä. Siellä on hieno ja toimiva vessa!
Olisimme halunneet jatkaa samaa tietä, jonka varrella nykyinen lodgemme oli, koska siellä oli kaksi varteenotettavaa paikkaa netin mukaan. Tie oli kuitenkin muutaman sadan metrin päässä poikki. Vaikka ei ollut satanut kuukausiin, niin tie näytti siltä kuin tulva olisi vienyt siitä osan mennessään. Kiertotie oli kaivettu viereen mutta siitä ei olisi meidän Toyota-vauva päässyt mitenkään konttaamaan läpi. Kaksi vaihtoehtoa oli siis suljettu pois heti ensiminuutilla. Samalla varmistui se, että sateiden aikaan ainoa oikea autovaihtoehto on nelivetomaasturi.
Palasimme päätielle ja päätimme käydä hieman kauempana paikassa nimeltä Red Zebra. Sinnekin oli rakennettu kiertoteitä mutta niitä pitkin pystyimme jotenkin ajamaan. Ihmettelin kyllä, että miksi näitä teitä oli sortunut koska ei tosiaan ole tullut vettä pitkään aikaan. En tosin ihmettelisi yhtään, vaikka ne olisivat edellisen sadekauden romahduksia mutta niitä ei ole vain saatu korjattua. Eikä niitä nyt enää kannatakaan, kun seuraava sadekausi on kuukauden päässä.
Red Zebra oli kaunis paikka kuten mainostettukin. Vihreä ja täynnä erilaisia kukkaistutuksia. Paikka oli kuitenkin buukattu täyteen, joten tyydyttiin juomaan yhdet janojuomat ja kävelemään rauhallisella rannalla. Ranta ei olisi ollut uintikelpoinen, joten siitä olisi tullut iso miinus, ainakin pojilta. Noel kävi vielä vessassa ja palattiin Senga Bayn keskustaan.
Toisella puolella Senga Bayta oli vielä yksi paikka, jossa päätettiin käydä. Sen nimi oli Safari Lodge. Se sijaitsi myös rauhallisesti syrjässä ja oli kuin kaunis keidas keskellä muuten kuivaa ja karua maastoa. Uima-allas oli hieno ja siinä oli pieni vesiputouskin. Chaletit eli mökit sijaitsivat korkealla kalliorinteessä, ja niistä oli henkeäsalpaava näkymä järvelle. Täälläkin hinta oli 100 $ ja koska täällä kävi myös Visa, päätettiin varata viimeinen yö täältä. Eli olisimme seuraavat kaksi yötä Lake Sidessä ja sitten viimeinen täällä. Reissustamme tuli kalliimpi kuin olimme suunnitelleet mutta emme menisi vararikkoon ja tuo saakelin ripulitauti on jo muutenkin tehnyt kaikesta ankeampaa, joten voimme vähän helliä itseämme. Tai oikeastaan on pakko. Vessojen täytyy olla toimivia, ja ne tuli testatuksi täällä Safari Lodgessakin jo. Voi surkeus tätä kakkaamisen määrää. En ikinä enää söisi niitä munkkeja!
Paluumatkalla Lake Sideen käytiin vielä eilisessä kaupassa ostamassa sipsejä, vettä ja tällä kertaa ihan olutta. Limuja osteltiin lodgen ravintolasta, josta tilattiin myös ruuat taas illaksi. Kerroin, että eilen oli melko tulista ruokaa, vaikka olin pyytänyt mietoa. Että voisiko nyt saada oikeasti mietoa? He nyökyttelivät ja luulin heidän ymmärtävän. Jokikinen business toimii Malawissa saman kaavan mukaan. Omistaja on ulkomaalainen, tavallisesti Lähi-idästä tai Aasiasta. Työntekijät ovat malawilaisia, jotka puhuvat heikkoa englantia ja heillä on esimiehenä malawilainen, joka puhuu hieman parempaa englantia. Esimies oli nyt poissa, joten mentiin taas heikolla englannilla. Jäi nähtäväksi mitä sitä tuli tilattua.
Auringolla oli vielä matkaa mailleen, joten käytiin järvessä pulikoimassa päivän hikiä pois. Se on joka kerta hieno kokemus pulahtaa lämpimään ja pehmeään Malawijärveen. Täällä Senga Bayssa on vielä sen verran aallokkoistakin, ettei tarvitse edes miettiä bilharzia-matojakaan. Ne tykkäävät vain tyynestä vedestä ja tämä ranta ei ole ollut vielä kertaakaan tyyni. Upea ranta, jota häiritsee vain ihmiset. Rannalla on varmasti satoja, ellei tuhansia ihmisiä ja se tekee siitä jotenkin levottoman, erityisesti kun me olemme ainoat valkoihoiset. Tosin uimassa on vain muutamia harvoja, joten mahdumme hyvin sekaan.
Oli jo hämärää, kun ruokamme saapui. Otettiin melkein samanlainen satsi kuin eilen mutta tulistahan se taas oli. Minulle maistui hyvin mutta pojilla on vielä tuoreet makuhermot, joten tulinen ruoka ei vain sovi. Selviydyttiin illallisesta kuitenkin jotenkin ja alettiin katsomaan jotain aussileffaa. Ja juuri kun sain tyynyn kivasti niskan taakse, niin räps. Ei helkkari näitä sähkökatkoja. Valot ja kattotuuletin toimivat mutta ilmastointi ja telkku ei. Eli kun huoneen hinta tippui 20 taalaa niin laatukin tippui samalla. Katkoa kesti yli tunnin mikä tuntuu poikien kanssa hieman pidemmältä, mutta siitäkin selvittiin. Kello oli jo nukkumaanmenoaika ja pojat pian nukahtivatkin, mutta me katselimme vielä Helin kanssa telkkua pimeässä. Erillinen ilmastointi ei lähtenyt enää päälle, joten ei ollut yhtä raikasta kuin eilen. Kattotuuletin pyöri unettavan hitaasti katossa ja yritti mukamas viilentää huonetta mutta ei onnistunut siinä kovinkaan hyvin. Peittoa ei siten tarvittu ainakaan alkuillasta.
Se oli sellainen synttäripäivä, ajattelin pistäessäni pään syvemmälle tyynyyn. En ole synttäreitä juhlinut enää vuosiin, joten en kaivannut nytkään oikeastaan yhtään mitään. Se on vain samanlainen päivä kuin muutkin. Olin vain tyytyväinen, että pojat olivat kohtuullisessa kunnossa eikä kuumeesta ole ollut tietoakaan. Ripuli ja kuume tässä ilmanalassa, huh huh… Ei muuten riittäisi meidän tippasetit alkuunkaan. Eli kuumeettomuus oli merkittävin syntymäpäivälahja mitä koskaan olen saanut. Olin siitä niin kiitollinen, että melkein unohdin, että ei tässä nyt ihan terveitä kuitenkaan olla. Voi hemmetin hemmetti… nostin pääni tyynystä ja juoksin vessaan.
