Yöt ovat selvästi alkaneet sujumaan hyvin, tai vähintäänkin kohtuullisesti. Tuuletin pitää ilmavirran avulla hien loitolla ja ripulit ovat taakse jääneitä muistoja vain. Tai ainakin melkein. Pojat ovat jo täysin terveitä kolmen päivän antibioottikuurin siivittämänä, mutta minulla on vielä kuuri kesken, joten vielä ei voida puhua täysin ihanteellisesta suoliston toiminnasta, ainakaan aamulla. Mutta olen hyvin tyytyväinen suuntaan, sillä viimeiset kymmenen päivää ovat olleet yhtä vessassa juoksemista. Vessaan on itseasiassa aika mukava tällä hetkellä, kun ei tarvitse juosta ja kättä ei tarvitse pitää juoksun aikana takapuolella ikään kuin jonkinlaisena tukkona. Viimeiset kerrat eivät tosiaan ole vaatineet juoksemista, onneksi. Olin jo unohtanut, että normaalisti vessareissu on ihan tavallinen juttu elämässä, ilman kiirettä, pelkoa, hikeä ja muuta draamaa.
Aamu oli ehkä poikkeuksellisesti hieman pilvinen. Se ei sinänsä haitannut mitään, oikeastaan oli jopa piristävää, kun ei ollut paahtavaa heti aamusta. Mutta tänään oli ajatus mennä uimaan Woodlandsiin, ja silloin olisi mukavampi, jos aurinko paistaisi. Altaalla olisi ihan kiva kölliä pilviselläkin säällä, jos olisimme kahden Helin kanssa. Olisi silti lämmin ja välillä voisi pulahtaa vilpoiseen veteen ja taas jatkaa köllimistä. Mutta! Pojat eivät kölli altaalla, he uivat. (Mistähän tuo ”kölliä” on muuten peräisin?) Ja koska altaiden vedet ovat tosiaan melko viileitä, se melkein vaatii auringon, että heidän olematon rasvakerroksensa riittäisi pitämään heitä edes hetken lämpimänä. Jos sitä ruskeaa rasvaa heillä vielä on, sitä on Noelilla enemmän, sillä Niila alkaa heti tärisemään ja tulee nopeasti pyyhkeen alle. Siihen asti kaikki sujuukin mutta sitten alkaa ongelmat, koska vaikka tärisee pyyhkeen alla, niin silti on päästävä heti takaisin uimaan! Voi pieni elämä. No… olemme päättäneet, että pilvisellä säällä ei mennä uimaan, se on silloin kaikille helpompaa.
Aurinko ei tosiaan aina paista siniseltä taivaalta, ainakaan koko päivää. Mutta vaikka ei uimaan pilvisellä säällä mennäkään, se ei tarkoita, että olisi mitenkään kylmä, tai edes viileä, tai edes lämmin. Silti on kuuma, mutta aurinko ei suoraan korvenna kaikkea vaan se vaan kuumottaa pilvien takaa mukavasti. Hiki virtaa ihan samalla tavalla, jos liikkeelle lähdetään. Niin se valui nytkin, kun lähdettiin käymään lähiostarilla, Sanassa. Osteltiin maitoa ja limua. Olen edelleen joka päivä vienyt Fanta-tölkin oman pihamme vartijalle ja aion jatkaa sitä loppuun saakka. Mikään ei maistu paremmalle kuin kylmä tölkki Fantaa silloin kun selässä valuu hiki ja kieli tarttuu kuivuudesta kitalakeen. Toivon, että myös vartijat ajattelevat samalla tavalla. Saamistani siunauksista päätellen uskon heidän ajattelevan samoin.
Palattuamme jäimme taas kotipihalle lekottelemaan. Pojilla oli normaali vauhti päällä, ne sujahtelivat välillä talon edestä ja välillä takaa. Kanat juoksentelivat tavallisesti niiden edellä. Voi kanaraukkoja. Heli katseli samalla sähköpostiaan ja huomasi, että opettaja oli tarkastanut korjaukset heidän kätilökoulutuksen ”päättötyöhönsä”, jonka he Annan kanssa nyt poikkeuksellisesti tekevät täältä Malawista käsin. Nopeaa toimintaa. Jos olimme jo haukkuneet opettajan arvostelut ja korjausehdotukset maan rakoon, niin hitaudesta ei häntä voinut moittia. Mutta sitten Heli avasi postinsa.
Luimme kritiikin yhdessä muutamaankin kertaan emmekä tienneet miten siihen suhtautua, itkeä vai nauraa? Aivan käsittämätöntä sepustusta. Minun mielestäni palautus-tarkistus-korjaus-farssi oli saanut jo tragikoomisia piirteitä alusta asti mutta nyt mentiin jo alueelle, jota oli vaikea kuvailla. Siinä alkoi olla jo jonkinlaisen kiusauksen tunnusmerkkejä. Opettaja puuttui edelleen lauserakenteisiin, lähdemerkintöihin ja kaikkeen epäolennaiseen tässä työssä. Ei edelleenkään ainoatakaan kommenttia sisällöstä, vaikeista oloista, köyhyydestä, lapsikuolleisuudesta, pärjäämisestä tai mistään mitä työssä on yritetty kuvailla. Huvittavinta oli, että opettaja kehotti korjaamaan erään lauseen, joka oli itseasiassa hänen omansa ja lisätty hänen toiveestaan edellisen korjauksen yhteydessä. Viite- ja lähdemerkinnät olivat tietysti aiheellisesti kritisoituja, jos seurataan tarkkoja protokollia mutta jos lähteet ovat todella paperijulisteita seinillä, joihin on permanent markerilla kirjoitettu tilastoja, tai suullisia keskusteluja paikallisten kätilöiden kanssa, tai muita ei-länsimaalaisittain-eksakteja lähteitä, koska mitään muita ei ole käytettävissä, niin miten merkinnät sitten pitää tehdä? Tähän ei koskaan tullut selvää vastausta muuta kuin että ne pitää tehdä Metropolian ohjeiden mukaisesti. Heli ja Anna pystyvät parantamaan vain lähdemerkintöjä, ei lähteitä! Millä hemmetillä haet Suomen tilastokeskuksen tasoista dataa sairaalasta, jossa ei ole ainoatakaan tietokonetta koko rakennuksessa!? Olemme kehitysmaassa, joka päätyy vuosittain maailman köyhimpien maiden joukkoon. Opettaja ei ymmärtänyt tätä näkökulmaa millään, se tuli selväksi alusta asti. Mutta tämänpäiväinen viesti kertoi, että maisterilla taitaa olla nyt muitakin ongelmia, joten jätimme hänet ja koko työn omaan arvoonsa. Heli päätti tehdä pyydetyt korjaukset huomenna Annan kanssa. Nyt keskitymme sunnuntaiseen vapaapäivään, joka oli muuttunut vaihteeksi aurinkoiseksi ja paahtavaksi. Pahansuopaisesta opettajasta huolimatta!
Anna ja Tyson tulivat hämärän aikoihin hakemaan jotain tavaroita. He menisivät Tysonin luokse yöksi, mutta kerkesivät hetken turista häistä. Molemmat olivat jännittäneet koko tilaisuutta, mutta kaikki oli sujunut lopulta hyvin. Häiden perusjuoni noudattaa kaiketi kaikkialla maailmassa samaa kaavaa, jossa jonkinlainen seremoniamestari vihkii miehen ja naisen, tai pitäisikö sanoa kaksi henkilöä nykyään, aviopariksi ja sitten juhlitaan. Nyanssit sitten vaihtelevat laidasta laitaan varmasti ihan paikallisestikin riippuen eri kansojen ja heimojen tavoista. Nämä häät olivat kuitenkin hyvin tavalliset eikä niihin liittynyt mitään heimorituaaleja tai sen sellaisia. Anna kuvaili kokemusta silti hyvin mielenkiintoiseksi. Se oli helppo uskoa, koska pelkkä kaupassakäyntireissu saattaa Lilongwessa olla hyvin mielenkiintoinen toisinaan.
Iltapalojen jälkeen käytiin rutiininomaisesti pesuilla ja valuttiin hyttysverkkojen alle. Tänään kuitenkin poikettiin rutiineista iltasadun suhteen ja katsottiin Annan tietokoneelta elokuva. Olimme olleet Madidin jälkeen miltei täydellisessä telkkaripimennossa jo yli kaksi viikkoa. Ainoastaan paskareissumme aikana Lakeside Lodgessa katsoimme jonkun elokuvan, kun sähkökatkoilta pystyimme. Täällä kanalassa ei ole käynyt mielessäkään, että kaipaisimme televisiota, ja tajusimme sen vasta nyt. Se oli ehkä hämmentävääkin. Emme olleet edes ajatelleet asiaa mitenkään vaikka kotona Suomessa televisio on ihan päivittäinen normaali rutiiniiasia. Täällä rutiinit ovat täysin erilaiset ja tietysti aurinko vaikuttaa siihen paljon. Se nousee kello kuusi ja laskee kello kuusi, piste. Valoisa aika ollaan ulkona ja pimeä aika nukutaan, noin pyöreästi. Ei siihen oikeastaan mahdu televisiota mihinkään väliin. Ja se on hieno juttu se.
Vaikka en ollut kaivannut televisiota mitenkään, oli silti kiva katsoa leffaa pitkästä aikaa. Anna ja Tyson oli lataillut muistitikulle muutaman leffan ja koska heillä ei ollut nyt käyttöä tietokoneelle, me saimme siitä iltasatukoneen. Tänään oli vuorossa Moonlight. Meillä ei ollut tiedossa minkälainen elokuva olisi kyseessä, vaan valittiin se sattumanvaraisesti. Pojat ja Heli nukahtivat ensimmäisen vartin aikana, enkä minäkään kovin paljoa kauemmin pystynyt pitämään silmiäni auki. Elokuva oli hieman homoeroottisesti viritelty taiteellinen teos, joka kertoi mustien afroamerikkalaisten elämästä Miamin huumekortteleissa. Ei se olisi ollut pojille tarkoitettu lainkaan, joten hyvä, että nukahtivat. Sellaista elokuvaa varmasti rakastetaan taide-elokuvafestivaaleilla, mutta meille se toimi miltei täydellisenä unentuojana.
Minä haen useasti alkuyön uniin virikkeitä päivän tapahtumista, mikä tietysti on täysin luonnollistakin, mutta nyt elokuva tuuditti minut salaa uneen ilman sen kummempia unenaiheita. Muistan kuitenkin miettineeni, että ystävällisessä Malawissa homous on rikollista ja sen julkituomisesta voidaan tuomita vankeuteen siltä istumalta. Toivottavasti se ei koske sentään tällaisia elokuvien katsomisia. Vaikka Malawissa kaikki vaikuttaa ystävälliseltä ja asialliselta, täällä on kuitenkin todella paljon korruptiota ja vanhakantaisuutta sekä viranomaiset ovat kunkkuja. Heidän kanssaan ei kannata leikkiä, koska arat asiat ovat täällä oikeasti arkoja. Sateenkaaria ei sallita Malawin taivaan alla. Ja kaiken kukkuraksi Malawissa on 80 %:lla väestöstä eli noin 14 miljoonalla ihmisellä melko ankeat olot, perustarpeet eivät todellakaan tyydyty päivittäin. Siihen vielä päälle joku vähemmistöryhmän ominaisuus, niin eipä käy tilannetta kehuminen. Voi, voi… ei se tämäkään tilanne surkuttelemalla parane, joten parempi nukkua välillä.
