Eilisilta synnytti jännityksen poikasia yötä vasten. Alitajunta mietti salaa, että toimisiko tuuletin koko yön ja tulisiko aamulla vettä? Mutta yö sujui hyvin. Kaikki nukkuivat sikeästi tuulettimen mukavassa hurinassa ja viilentävässä ilmavirrassa. Tai ”sikeästi” voi olla liioitellusti sanottu erään mustatukkaisen nutturapään osalta, mutta hän on koiranuneen tottunut. Helistä ei koskaan näy aamulla tai päivälläkään, että hän olisi nukkunut huonosti. Saattaa hän toki olla väsynyt ja ärtynytkin joskus, mutta huonosti nukuttu yö ei näy hänen käytöksessään toisin kuin minulla. Se on yksi keräilijöiden ja äitien mahtavista ominaisuuksista, joihin metsästäjät eivät pysty. Keräilijät kykenevät voitelemaan voileivän ja ottamaan hieman marakattien kiukutteluakin vastaan, vaikka olisivat nukkuneet huonosti. He kykenevät siivoamaan, pyykkäämään ja tekemään kaikkia todella ärsyttäviä juttuja myös väsyneinä. Minä en siihen pysty. Jos olen nukkunut yön huonosti, pystyn hädin tuskin makaamaan sohvalla puolikuolleena saati, että pitäisi tehdä jotain minkä voisi tehdä huomennakin. Onnekseni minä nukun melkein aina hyvin ja sikeästi. Ja täällä meillä ei ole edes sohvaa, joten unenlahjani on todella onni.
Vesi juoksi hanoista aamulla, joten aamu oli siltä osin turvattu. Mutta oli aamussa muutakin jännitettävää kuin veden tulo. Nimittäin muurahaisten läsnäolo jääkaapissa!? Olen varmasti jo maininnut pienet mustat muurahaiset, joita litistellään joka päivä kymmeniä sieltä täältä ympäri taloa. Suosituimmat paikat ovat keittiö ja kylpyhuone. Makuuhuoneestakin niitä pyydysteltiin, ja ihmeteltiin, mistä ne sinne tulevat, kunnes keksittiin, että ne tulevat pestyjen ja ulkona kuivattujen vaatteiden mukana. Ne ilkimykset kulkevat pyykkinarua pitkin ja pesiytyvät vaatteisiin, ja niitä saattoi olla kymmeniä yksissä Noelin kalsareissa! Jos auringon kuivaamia vaatteita ei muista tarkastaa ja puistella hyvin, niin sitten niitä mustia ilkimyksiä saa pyydystellä makuuhuoneen vaatekaapista. Vaarattomiahan ne ovat, eivät pure mutta hemmetin ärsyttäviä. Ne kulkevat olevinaan hitaasti, mutta jos ne huomaavat meidän lähestyvän, ne singahtelevat salamannopeasti koloihinsa ja sitten ne jäävät sinne odottelemaan eivätkä ilmesty ennen kuin on taas rauhallista. Todella ilkikurisia ja ärsyttäviä otuksia. Makuuhuoneesta ne tosiaan hävisivät, kun aloimme puistelemaan vaatteet kunnolla, mutta muualla ja varsinkin keittiössä niitä on joka ilta ja aamu.

Tähän asti murkut ovat tyytyneet hyökkäilemään pöytiä ja seiniä pitkin muodostaen joskus pitkiäkin jonoja erilaisille limutahroille, ruuan murusille tai vaikka kuolleelle perhoselle lattialla. Erityisesti tiskipöydän ympäristössä riittää niille tutkittavaa varsinkin, jos limumuki on jäänyt huuhtelematta. Ruokakaapit ja seinistä irrallaan seisova hyllykkö, jossa pidämme hedelmiä ja viljatuotteita, on jäänyt yllättäen täysin rauhaan, vaikka alun perin ajattelin niiden olevan ilmiselvä hyökkäyskohde. Nämä itse ilkimykset osaavat totisesti yllättää. Eilen illalla, sähkökatkon jälkeen, ne osoittivat jälleen strategista nerouttaan hyökkäyksissään, kun löysimme niitä kymmenittäin jääkaapista. Sähkökatko kesti sen verran kauan, että jääkaappi oli kerennyt lämpenemään ja ilmeisesti oven tiivisteessä oli sen väljyyttä, että kaapin sisällön tuoksut olivat houkutelleet ne paikalle. Meillä on kyllä hyvä puolustus, joten ne pysyvät jotakuinkin aisoissa, mutta koko sotaa emme taida näköjään pystyä voittamaan. Suolaa on levitelty varmasti kaikkiin mahdollisiin nurkkarakoihin, mitä keittiöstä löytyy ja etikkaa on suihkuteltu myös kaikkialle. Meillä on oikein suihkepullo pelkästään tuota tarkoitusta varten. Mutta jääkaappia ja sähkökatkoa emme olleet kyenneet huomioimaan. Ikävä takaisku, mutta siitäkin selvittiin suhteellisen pienellä hävikillä. Tapahtuma aiheutti kuitenkin sen, että avasin aamulla jääkaapin oven hyvin hiljaa ja pidättäen samalla hengitystä. Silmiin pisti heti yksinäinen murkku, jonka muuten Niila lausuu sanana kaikista palhaiten, mutta sain sen litistettyä, ja pääsimme aamiaisen tekoon ihan normaalisti.
Aamiaisen jälkeen edessämme oli vapaapäivä ja koska taivas näytti pilvettömältä heti aamusta, niin mikäs sen mukavampaa kuin pulahtaa raikkaaseen uima-altaaseen. Suuntasimme Sun Bird -hotellin uima-altaalle, jossa olimme jo muutaman kerran käyneetkin. Se oli hienostohotelli malawilaisen standardin mukaan ja sen uima-allasosasto oli kieltämättä varmasti puhtain paikka koko Malawissa. Vesi oli kirkasta ja altaan pohja oli roskaton. En ole varma putsataanko allasta vain huolellisesti vai käytetäänkö siinä jotain kammottavia myrkkyjä, mutta sillä ei ollut meille merkitystä siinä kohtaa. Vesi oli raikasta ja siihen oli mahtava pulahtaa yli 30 asteen paahtavasta lämmöstä. Tai mehän kävimme aina tunnollisesti kylmässä suihkussa ennen veteen hyppäämistä, jotta se vesi pysyisi puhtaana. Kukaan muu hotellin vieraista ei koskaan käyttänyt suihkua kuin me. Varmasti ihmettelivät, että mitä hittoa nuo valkonaamat tekevät. Pahimmillaan eräs vauraalta eteläafrikkalaiselta vaikuttava pariskunta voiteli itsensä ensin valkoiseksi aurinkorasvalla ja pulahti sitten heti altaaseen. Tai pulahtaminen on väärä sana, koska polvien yläpuolisten ruumiinosien kastuminen kesti varmasti varttitunnin. Ehkä he odottelivat, että aurinkorasva imeytyy ensin… En tiedä, täysin ajattelematonta toimintaa ja todella ihmettelen, miten altaan vesi olikin niin puhdasta. Meidän suihkukäynnillä ei ollut sen asian kanssa kuitenkaan mitään tekemistä.

Vietimme altaalla muutaman rennon tunnin ja söimme vielä hintaan kuuluvat makkaraperunat, jotka olivat kyllä jälleen ihan maittavat ja asialliset. Minä ainakin sain vatsani täyteen ja olin tyytyväinen. Taputtelin vatsaani kuitenkin nopeasti sisäänpäin, kun paikalle pamahti joku paikallinen uimakoulu ja rauhamme rikkoutui täysin. Täydellistä englantia puhuva nuori musta mies pelmahti paikalle, ja vartalosta päätellen hän tuli kaiketi suoraan Baywatchien filmauksista. Päättelimme hänet nopeasti uinninopettajaksi, kun hän alkoi ”opettamaan” ”uintia” alakouluikäisille lapsille. Rehellisesti sanottuna ei voida puhua kummastakaan, ei uinnista eikä opetuksesta. Se oli vain kaaosta. Pelkällä kropalla ei tätä laumaa opetettaisi, vaikka adoniksen puolustukseksi on sanottava, että en olisi opetuksesta suoriutunut itsekään yhtään paremmin. Otaksun, että lapset olivat hotellin äveriäiden asukkaiden lapsia, mutta vanhempia ei juurikaan kyllä näkynyt. Luojan kiitos me olimme jo uineet tarpeeksi, koska tunnelmasta alkoi aistimaan vankilakapinalta vaikuttavia vivahteita ja hetken jo luulin altaankin hävinneen jonnekin, kun lapsia oli niin paljon. Me häivyimme vähin äänin takavasemmalle ja jätimme uimakoulun täysin omaan arvoonsa.

Kävimme kaupan kautta ja painuimme kotipihalle löysäilemään ja pelailemaan korttia. Pojat juoksentelivat taloa ympäri ja välillä kävivät häiritsemässä Stanleytä vartijankopilla. Koko Malawissa olon aikana Stanley ei juurikaan tullut luoksemme silloin, kun olimme Helin kanssa pihalla. Hän lähestyi yleensä vain, kun olin yksin. Se oli varmasti ihan kohteliaisuutta, häveliäisyyttä, käytöstapoja, kunnioitusta tai jotain muuta vastaavaa, ja tietysti ihan mielellämme rauhassa olimmekin. Mutta Stanleyn käytöksessä oli selvä muutos heti, kun Heli oli kotona. Se saattoi olla jopa pelkoa. Anna kertoi huomanneensa myös, että malawilaiset katsovat Heliä hieman oudosti, kun he juttelevat. Silmät liikkuvat Helin silmistä nutturaan ja takaisin. Ensinnäkin siniset silmät on hyvin harvinaisia afrikkalaisilla, ja yleensä ne yhdistetään juuri vaaleisiin ihmisiin ja hiuksiin. Helillä on kuitenkin täysin mustat hiukset ja se on varmasti heille todella outo yhdistelmä. Malawissa kuten muuallakin Afrikassa on paljon taikauskoa ja vanhoja uskomuksia ja kukaties mitä he ajattelevat, kun näkevät pitkän valkoihoisen naisen, jolla on harvinaiset siniset silmät, mutta kuitenkin musta tukka! Asia tuntuu meistä huvittavalta, mutta pitää muistaa missä olemme. Afrikassa syntyy miljoonien lapsien joukossa myös albiinoja, jotka ovat kuin muut tummaihoiset afrikkalaiset kikkarine hiuksineen ja paksuine huulineen, mutta iho ja hiukset ovat täysin vaaleat. Heihin liittyy paljon taikauskoa ja pelkoja. He ovat usein hyvin syrjittyjä eivätkä he menesty elämässä, mutta toisaalta heidän ruumiinjäsenensä tuovat onnea ja niitä käytetään erilaisissa rituaaleissa. Valtiollisella tasolla kyse on tietenkin laittomista asioista ja tabuista, mutta vain herra tietää, mitä maaseutujen kylissä oikeasti tapahtuu. Ei ole tavatonta, että albiinoja katoaa. Eikä albiinot ole ainoa taikauskoon liittyvä aihe Afrikassa. Tuntuu aivan absurdilta mutta totta se vaan on.

Illalliseksi syötiin eiliset linssipadat pois. Herkullinen uusi raaka-aine meille tuo linssi. Se ei liity niinkään Malawiin vaan Anna sen meille opetti omista ruokailutottumuksistaan ja mehän ihastuimme. Joskus nuorena sana linssikeitto sai melkein oksentamaan, mutta nyt keitettyjen linssien lisääminen uunissa pehmenneiden perunoiden, paprikoiden ja kesäkurpitsojen päälle saa veden kielelle joka kerta. Mahtava, edullinen ja ruokaisa lisuke, jolla on vielä hyvät ravintoarvotkin.
Päivä oli ollut leppoisa. Ei kummempia kummallisuuksia eikä ongelmia. Murkutkin olivat ilmeisesti nuolemassa haavojaan, kun limutahroja ei ollut löytynyt. Hyvä niin, pysyköötkin poissa. Ötököitä ja otuksia on todella ollut riittämiin, vaikka ei niistä sellaista ylitsepääsemätöntä vaivaa tai ongelmaa ole ollutkaan. Jos Mikkelin mökillä ötökkäkohokohdat rajoittuvat hyttysten lisäksi kärpäsiin ulkovessassa, harvinaiseen ampiaispesään varastossa ja satunnaiseen sisiliskoon auringon kuumentamalla kivellä, niin täällä löytää gekkoja, muurahaisia, hämähäkkejä ja hyttysiä joka huoneesta aina kun niitä vain haluaa löytää. Ja kyllä harmittomat gekot sai löysät housuun ihan etsimättäkin. Siihen päälle peukalon kokoisia heinäsirkkoja, luumun kokoisia kimalaisia, Matchboxin kokoisia koppakuoriaisia, bratwurstin kokoisia tuhatjalkaisia, torakoita, herhiläisiä, rupikonnia pimeällä ja jotain muita sammakkoeläimiltä vaikuttavia limanuljaskoita ja mitä kaikkea vielä päälle. Termiittejä, siivellisinä ja siivettöminä, ja vaikka niitäkin oli vain kahtena päivänä, niin niitäkin oli miljoona. Miljoona jokaista meidän sormea ja varvasta kohden. Vielä enemmän oli järvikärpäsiä, joihin kirjaimellisesti törmäsimme tulevalla pohjoisen reissullamme.

Painuimme jopa afrikkalaisen aikataulumme mukaan aikaisin tänään pehkuihin. Ilmeisesti eilinen, joka oli mennyt puolestaan tavallista myöhempään, verotti hieman. En kuitenkaan miettinyt lainkaan, mikä minua väsytti, kun laitoin silmäni kiinni. Samalla meni taistelukypäräni visiiri kiinni. Sen pitkulaisesta raosta näin vastustajani, joka seisoi kahdella jalallaan kesäkurpitsan päällä ja heilutteli loppuja neljää jalkaansa ilmassa kuin hevonen ja loksutteli leukojaan samalla. Jääkaapin kelmeä valo heijastui olion mustasta haarniskasta. Hemmetti, meidän kesäkurpitsoja ei murkut syö. Ei edes jättiläismurkut. Hyppäsin kesäkurpitsan päälle ja juoksin sen vihreää pintaa pitkin kohti kuusijalkaista vihollistani. Sotahuutoni oli karmiva ja miekkani terävä. Ja minulla olisi koko yö aikaa taistella.