Kahdeksan aamua enää, se oli ensimmäinen ajatukseni aamulla. Toinen ajatukseni oli, että tunsin itseni oudon väsyneeksi. Olin kuitenkin nukkunut todella hyvin enkä muista, että olisin herännyt yöllä kertaakaan. Yli kahdeksan tuntia sikeää unta, mutta silti aamulla tuntui olo väsyneeltä. Minähän nukun tavallisesti kuin tukki, mutta Suomessakin käy joskus niin, että esimerkiksi töistä johtuen tulee nukuttua useampia öitä huonommin. Se ei vaikuta virkeyteen päivällä ja herääminenkin tapahtuu silloin aivan helposti. Ja vaikka olevinaan jaksan muiden arkihuolien lisäksi kuunnella vielä poikien kiukutteluakin, niin varsinkin nyt nelikymppisenä tiedostan selvästi, että kyllä se väsymys jonnekin kertyy, vaikka se ei toimintaan vaikuttaisikaan. Mutta jossain vaiheessa elimistö sanoo, että nyt muuten nukut hieman sikeämmin ja se tuntuu sitten aamullakin. Ihan kuin unet olisivat jääneet kesken ja on väsyneempi kuin koskaan vaikka onkin juuri ottanut kahdeksan tuntia sikeää unta palloon. Siinä on jotain outoa, sillä sikeiden unien jälkeen luulisi olevan pirteämpi kuin katkonaisten öiden rikkomana.
Olemme tietysti Helin kanssa molemmat vuorotyöläisiä ja tottuneita epäsäännöllisiin työaikoihin. Pojatkin on välillä kysyneet meiltä, että mitä tarkoittaa viikonloppu. Päiväkodissa kuulemma jotkut viettävät viikonloppuja. Minä olen vastannut, ettei ole hajuakaan? Mikä ihmeen viikonloppu? Vaikka olemmekin täydellisen adaptoituneita epäsäännölliseen työaikaan, en voi väittää, että se olisi mitenkään terveellistä. Eihän se nyt voi olla terveellistä. Ja puhun nyt vain työrytmin vaikutuksesta. Koliikkivauvat ja taaperoiden kasvukivut ja niistä aiheutuvat valvomiset siihen vielä sitten tietysti päälle. Tämä on konkretisoitunut täällä, kun aurinko huolehtii säännöllisestä rytmistä niin täydellisen mahtavasti. Aamulla kuuden jälkeen tulee puolessa tunnissa valoisaa, mikä merkitsee, että herätään. Illalla tulee kuuden aikaan puolessa tunnissa pimeä, mikä tarkoittaa, että mennään nukkumaan. Se on ollut aivan fantastinen rytmi nyt yli kolmen kuukauden ajan. Jo ensimmäisen kahden viikon aikana huomasin, että tästä kroppa tykkää. Olen todella kateellinen päiväntasaajan ihmisille tästä rytmistä. Lattianpesijät kaupoissa ärsyttää mutta tämä rytmi on mahtava. Mutta nyt viimeiset yöt olen nukkunut eri syistä huonosti, rantalöhöilyreissulla vaikutti tuskallinen yökuumuus ja paluun jälkeen Niilan oksentelut. Varmasti jonkinlaista väsymystä on viikon aikana kertynyt. Otin sen viime yönä takaisin sikeillä unilla ja elimistö olisi halunnut aamulla vielä jatkaa.
Aamukahvilla olin jo melkein väsymykseni sitten unohtanut. Aurinko piti siitä huolen. Kahvia siemaillessani tuumailimme, että meillä ei ollut mitään suunnitelmia päivälle. Ainoa suunnitelma oli selvitä lentokentälle viikon päästä. Siihen asti piti vain toivoa, että sekunnit kuluvat. Anna ja Tyson lähtisivät jo parin päivän päästä kohti Tansaniaa, joten he lähtivät printtailemaan lentolippuja jonnekin. Olin heille todella kateellinen, sillä minäkin haluaisin jo lähteä printtailemaan lentolippuja. Hyppäsin riippukeinuuni kirjoittelemaan päiväkirjaani ja Heli kaatui viltille nauttimaan auringon lämmöstä. Pojat juoksivat ties missä.
Riippukeinuni oli palvellut minua hyvin. Aivan mahtava esine. Jos joutuisin autiolle saarelle, ottaisin sen mukaani ensimmäisenä. Mutta Suomeen en sitä veisi, sillä siihen oli ilmestynyt pieniä läikkiä. Ehkä ne olivat vain puun lehdistä tippunutta mahlaa tai mitä lie sitten olikin, mutta en ajatellut viedä niitä läikkiä kotiin. Olen ottanut sen yöksi aina sisälle, mutta sen saumoissa saattaa silti olla ties mitä ötököitäkin piilossa. Eikä Heli antaisi minun ripustaa sitä Haagan parvekkeelle kuitenkaan vaikka saisin sen kuinka hyvin desinfioitua. Sitä paitsi ei siinä ole kiva pilkkihaalarissa makailla. Olenkin päättänyt antaa sen lahjaksi Stanleylle yhdellä ehdolla. Hänen pitää etsiä sille joku kaunis paikka ja mennä silloin tällöin vaimonsa kanssa rauhassa keinumaan ja löhöilemään. Vähän patonkia ja viiniä mukaan! Sehän kuulostaa romanttiselta ja hauskalta. Mutta… viini maksaa Stanleylle viikon palkan, ei hänellä ole varaa viiniä ostaa. Ja vaikka hän vähän tuhlaisikin, niin halvimmat viinit Malawin kaupoissa on ihan kuraa. Eikä viini taida olla koskaan hyvää ensikertalaisesta. Ei, en taida ehdottaa viiniä enkä mitään muutakaan. Kunhan hän osaa kiinnittää riippukeinun puuhun se riittää. Riippukeinun, joka maksaa yli hänen yhden kuukausipalkkansa verran… Uskomatonta, miten erilaisissa maailmoissa me elämme!
Anna ja Tyson tulivat pian takaisin, ja koska heillä oli auto käytössään, päätimme lähteä kaikki kaupoille. Voitaisiin ostaa viikon tarpeet ainakin veden ja painavimpien tuotteiden suhteen. Naiset tietysti lähtivät keskustasta kangaskaupoille, mutta me menimme miehissä nopeasti ruoka- ja olutkauppaan ja yhtä nopeasti kotipihalle. Minä seurustelin Stanleyn kanssa ja Tyson leikki poikien kanssa. Tyson jaksoi leikkiä melkein tunnin, mutta sitten hänen silmänsä alkoi jonkun korttipelin aikana lupsumaan ja hän päätti lähteä päiväunille. Hän oli varmasti oikeasti väsynyt enkä lainkaan edellyttänyt, että hänen pitäisi meidän poikien kanssa edes leikkiä, mutta jäin silti miettimään lapsettomien nuorien aikuisten huoletonta elämää. Meillä oli kuitenkin ollut vähän puhe, että naiset lähtevät kaupoille ja ME vahditaan lapsia. Vahtiminen on päikkäreiltä hieman hankalampaa.
Lapsettomien on vaikea ymmärtää lastenhoidon kokonaisvaltaisuutta, vaikka olisikin paljon tekemisissä lasten kanssa. Se on tietysti täysin luonnollista eikä heitä voi syyttää siitä, sehän ei edes ole aina omasta tahdosta kiinni, lapsettomuus. En siis tahdo, että minut ymmärretään nyt väärin, olenhan itsekin ollut joskus vastaavassa tilanteessa mutta näin lapsellisena kuin mitä minä nykyään olen, se silti huvittaa ellei jopa ärsytä joskus. Kyllähän mitä tahansa jaksaa muutaman tunnin putkeen vaikka päällä seisten, mutta omat lapset ovat siinä nyt, kahden tunnin päästä, kahden päivän päästä ja oikeastaan vasta, kun ne lähtevät riparille, niin sitten saa yhdestä lapsesta vähän lomaa viikoksi. Crossfitin ja muut muotiharrastukset voi jättää väliin jos itsellä on ripuli, mutta lasta ei voi pistää silloinkaan sivuun.
Aika pahasti kärjistin edellä, mutta yritän sanoa, että lasten kasvatus ei ole vain tunnin korttipeli, jonka jälkeen voi lähteä vaikka päikkäreille. Tai hemmetti vieköön, jos lapset osaisikin pelata huutopussia, niin elämähän olisi kaksin verroin mukavampaa, mutta kun ensimmäiset kymmenen vuotta tapellaan väsyneenä jostain helkkarin shortsien väristä tai jostain puukepistä, mikä on kuulemma toisella parempi, kun siinä on oksa paremmassa kohdassa. Niin typeristä asioista olen kinasteluita kuullut ettei ole tosi, mutta lapsille se on tosi. Ne ovat sellaisia asioita, että ennen omia lapsia en olisi ikinä kuvitellut, että kinastelen sellaisista asioista. Ensimmäisillä kerroilla ne jaksavat naurattaa, mutta kolmensadan kohdalla alkaa välillä pinnaa kiristämään. Ja minä puhun nyt pelkästään meidän keppikinasteluista. Mitäs sitten, jos on yksinhuoltaja? Tai joku vakava sairaus varjostaa koko normaalielämää? Tai parisuhdehuolia? Tai työpaikka menee alta? Tai muita rahahuolia? Tai ylipäänsä jotain huolia, mitkä vaikuttavat arkeen? Aina ei ole mahdollista panostaa kasvatukseen vaikka kuinka haluja riittäisi. Meillähän menee hyvin, minulla ei ole valittamista mutta silti arki lasten kanssa pistää välillä painekattilan pillin soimaan. Silloin ei voi ihan vakavalla naamalla kuunnella junassa nuorison satunnaista keskustelua väsymyksestä, kun kuulemma väsyttää niin paljon, kun ei ole saanut kunnolla nukuttua, fine dining oli mennyt illalla vähän pitkäksi? Ai, mutta eihän sillä nyt niin väliä, koska töiden jälkeen voi mennä päikkäreille. Siis ennen crossfittiä. Tai sitten se tilanne, kun en saa itkevää kolmevuotiasta junassa rauhoittumaan, ja se vieressä istuva nuori pyörittää päätään ja vaihtaa vaunua. Elämän kiitollisimpia tilanteita, korvat ei voisi tuntua punoittavan enempää.
Joo, katkeralta tietysti kuulostaa ihan itsestänikin, kun luin tuon yllä olevan, mutta totuus on, että en minä niitä keppikinasteluita vaihtaisi silti mihinkään. En edes siihen järjettömään vapauteen, jonka lapsellisena olen menettänyt. Vaikka päivä olisi täynnä turhia kinasteluita, vaikka olisin kurkkua myöten täynnä poikien keppitappeluita, vaikka en olisi saanut vuoteen otettua päikkäreitä tai käytyä crossfitissä, ja vaikka ohimot on revitty hiuksista paljaiksi, niin mikään ei voita sitä jokailtaista tunnetta, kun itse laitan silmäni tyytyväisenä kiinni. Se nollaa kaiken jok’ikinen ilta. Järjettömässä vapaudessa sellaista tunnetta ei ole silmiä kiinni laittaessa. Vain lapsellinen ymmärtää, mistä puhun. Joten ennen kuin pyöritätte päätänne siellä junassa, niin hommatkaa niitä lapsia! Jutellaan sitten vakavammin. Ja vilpittömät anteeksipyynnöt heille, joita luoja ei ole toiveista huolimatta lapsilla siunannut. En voi edes kuvitella, miltä heistä tuntuu minun valitukseni veneentappien riitelyistä. Pyydän sitä anteeksi!
Tyson yritti mennä suihkuun ennen päikkäreitä. Mutta yllätys, yllätys, vesi oli poikki. Putki oli korjattu kaksi päivää sitten, liittyisikö se nyt sitten siihen jotenkin? Kävin kysymässä Stanleyltä, joka lähti juosten kysymään koululta asiaa. Minä jäin kiroilemaan, että alkaa hiljalleen ärsyttämään koko Malawi. Jos en ole sitä vielä tuonut esiin. Meillä riittää juotavaa emmekä muutenkaan juo hanavettä, mutta kyllä vettä muuten tarvitaan. Pyykkiin, tiskeihin ja pesuihin. Varsinkin iltapesut ovat aivan kriittisiä toimenpiteitä, sillä pojat ovat niin karseassa pölyssä iltaisin, että niitä ei voisi päästää lakanoihin ilman pesuja. Ei edes likaisiin lakanoihin. Enkä itsekään mene mielellään ilman suihkua nukkumaan, sillä hikeä on valunut ja haihtunut useamman olutpullon verran joka päivä. Sitten katseeni osui pellolta takaisin juoksevaan Stanleyyn. Ajattelin, että hänen vaatimattomaan savimajaansa ei tule vesi normaalistikaan muutoin kuin kanisterissa. Lopetin ajattelemisen.
Stanley kertoi, että vesiongelma on laajempi, myös koululla on vesikatko. Mutta vettä pitäisi kuulemma tulla muutaman tunnin sisään, joten emme voineet kuin luottaa siihen. Tyson joutui menemään päikkäreille ilman suihkua, mutta ilmeisesti hän onnistui unensaannissa, sillä hän oli huoneessaan aina siihen asti kunnes naiset tulivat takaisin kangaskaupoilta. Pojat jatkoivat leikkejään ja me aloitimme pelaamaan korttia kuistilla. Emme kuitenkaan kerenneet kauan pelata kun naapurimme tuli moikkaamaan. En puhu Lucysta, jota emme ole oikeastaan nähneet sen jälkeen, kun hän huusi pojille vihaisesti, kun luuli Niilan potkaisseen yhtä kanaa. Niila saattaisi niin kyllä tehdä, mutta ei Niila ole kertaakaan päässyt lähellekään kanoja, niin vikkeliä ne ovat. Lucyn purkaus kertoi jostain muusta. Jostain syystä Lucy on ollut hyvin kylmä meitä kohtaan ja epäilemme sen johtuvan siitä, että olemme niin hyvää pataa esimerkiksi vartijoiden kanssa. Lucyhan ei itse saa edes tuota porttia auki vaan hän jää odottamaan, että Stanley juoksee sen avaamaan, vaikka hän olisi koululla käymässä. Lucy kuuluu parempaan malawilaiseen kastiin, josta Stanley ja puutarhuri Laison ovat kouluttamattomina siis kaukana. He eivät siis seurustele samalla tavalla keskenään kuten me Stanleyn kanssa jutellaan. Aivan uskomatonta touhua.
Naapuriimme oli muuttanut toinen saksalainen lastenlääkäri. Edellinen oli koulutuksensa pitänyt ja nyt oli tämän toisen vuoro. Edellinen oli hyvin omissa oloissaan eikä moikkailua enempää kommunikoinut, mutta tämä toinen oli seurallisempi. Hän oli veetikalliomainen ilmestys ja täällä viikon verran kouluttamassa malawilaisia kollegojaan. Hän asui siis meidän viereisessä talossa, mutta tuli meitä moikkaamaan ennen kuin hämärä laskeutui. Hänet oli helppo uskoa saksalaiseksi, sillä hänenkin mielestään Malawin olutvalikoima oli turhan suppea. Mutta vaikka valikoima oli suppea, niin olihan sitä kuitenkin juotava. Sehän nyt on selvä.
Anna ja Tyson lähtivät hakemaan pikaruokaa jostain. Ihmettelin vähän, koska eihän Lilongwessa saa päivälläkään mitään mistään, saati sitten illalla. Taisi olla oikeasti jostain muusta pikaisesta kyse, mutta emme jääneet sitä sen kummemmin miettimään. Järjetöntä vapautta. Me veimme Helin kanssa pojat pesuille ja iltapaloille. Vesi oli alkanut onneksi juoksemaan iltapäivällä, kuten Stanley lupasi. Se oli iso helpotus ja suihkunraikkaana oli mukava kaatua sänkyyn katsomaan jotain hömppäelokuvaa. Pojat nukahtivat nopeasti ja niin mekin Helin kanssa heti, kun oli pussattu hyvän yön toivotukseksi. Katsoin vielä kerran nukkuvia poikia ja vaimoani ennen kuin suljin silmäni. Siihen tuttuun tyytyväiseen tunteeseen oli helppo nukahtaa. Jälleen kerran.
