63 Ihana valo (17.10.)

  • Artikkelin kirjoittaja:

Kuudelta pirteästi ylös. Silmät aukesi itsestään juuri ennen kännykän herätyskelloa, kuten on tapahtunut jo useasti. Heli oli jo omissa toimissaan aika pitkällä ja saatoin ehkä herätä oven takaiseen mekasteluunkin, mutta sillä ei ole väliä. Pääasia, ettei ärsyttävä herätyskello minua herättänyt. On mahtava stressitön tunne avata silmät aamulla ilman, että mikään olisi niitä pakottanut avautumaan. Kyllä sitä kotikiireissä Suomessakin tapahtuu, mutta silloin kello on yleensä jo paljon ja melkein harmittavan paljon. Nyt se on kuusi, aurinko on juuri noussut, ilma tuoksuu…

Jatka lukemista 63 Ihana valo (17.10.)

9 KCN eli Kamuzu College of Nursing (24.8.)

  • Artikkelin kirjoittaja:

Ensimmäinen aamu valkeni Madidissa, ja olisiko neljäs meille Malawissa, pitkällä matikalla laskettuna. Yö meni miten meni, vähän väliä heräillen. Mitään kaupungin mekkaloita ei kuulunut kuten Kibokossa vaan oli pikemminkin oudon rauhallista. Suurin syy heräilyyn taisi olla ahtaus. Sänky oli selvästi pienempi kuin Kibokossa tai sitten pojilla oli ollut yön aikana kasvupyrähdys. Ensi yönä nukkumajärjestystä muutetaan jotenkin mutta sitä on turha vielä miettiä enempää. Heli nukkui ylhäisessä yksinäisyydessään, mutta se ei ollut auttanut asiaa. Yö oli ollut levoton myös toisessa huoneessa.…

Jatka lukemista 9 KCN eli Kamuzu College of Nursing (24.8.)

8 Madidi Lodge (23.8.)

  • Artikkelin kirjoittaja:

Viimeinen aamu Kiboko Town Hotellissa. Se ei kuitenkaan juuri poikennut kahdesta edeltäjästään. Aurinko oli maalannut huoneen taas valoisaksi jo puoli tuntia sitten, ja ilmeisesti retro-elektroniikkapelin nostalgiset äänet alkoivat piipittämään melko pian sen jälkeen. Nostin pääni tyynystä ja näin Noelin pelaamassa pikkuruista peliään isossa nojatuolissa, ja Niila katsoo vieressä kylki kyljessä. Heli oli myös noussut ylös, ja tuttuun tyyliin kylmästä pikakahvista oli jo huikka otettu. Heli ei kuulemma pysty astumaan kynnyksen yli ennen kuin on saanut kupin kahvia. Näin on joka…

Jatka lukemista 8 Madidi Lodge (23.8.)

7 Silta tuntemattomaan (22.8.)

  • Artikkelin kirjoittaja:

Aavistus osui oikeaan, uni ei tullut yhtä hyvin silmään, ja nukuttiin Helin kanssa selvästi huonommin. Jotenkin tuntui, että oli koko ajan hereillä ja ulkoa kuului ihmeellistä kolinaa ja huutelua läpi yön. Alkuyöstä oli kuuma, osittain siitä syystä, että neljä patteria nukkuu vierekkäin saman peiton alla, mutta aamuyötä kohti alkoi olla viileäkin. Viileys saattoi johtua siitä, että pienin patteri polki unissaan polkupyörällä. Unettomasta tunteesta huolimatta yö ei ollut tuskallinen, ja aamulla oli ihan pirteä olo. Ja hyvä uutinen oli myös se,…

Jatka lukemista 7 Silta tuntemattomaan (22.8.)

1 Prologi

  • Artikkelin kirjoittaja:

“Matka Malawin ympäri 102 päivässä” ei ole matkaopas Malawiin. Sieltä löytyy varmasti vinkkejä matkailuun Afrikassa ja Malawissa erityisesti perheille, ja muutama hyvä kohdekuvauskin, mutta enemmän se kertoo meidän perheen seikkailusta karussa ja kotioloista hurjasti poikkeavassa ympäristössä, Malawissa. Käsittämätön köyhyys kirvoitti matkan aikana ajattelemaan ja ottamaan kantaa moniin erilaisiin päivänpolttaviin aiheisiin kuten eriarvoisuuteen ja onnellisuuteen. Oli aikaa myös miettiä lastenhoidollisia asioita, parisuhdetta ja kaikkea mitä metsästäjät eivät yleensä mieti. Metsästäjänähän minä sinne lähdin mutta keräilijänä palasin. Rivien välistä voi löytää myös…

Jatka lukemista 1 Prologi