TAUSTAA

TAUSTAA

KUKA MITÄ HÄH?

Aprikka lausutaan [abbligga] ja alun perin se tarkoittaa lyhyesti seikkailua Afrikassa. Sanan etymologia juontaa juurensa kolmevuotiaan Niilan suuhun. Nykyään se tarkoittaa myös muita seikkailuja, mutta aloitetaan nyt Afrikasta. Niila on taaperoiän selvittänyt poikani, samoin kuin viskari Noel. Vaimoni Heli on aikuinen nainen. Ja minä sitten, Miko, minä olen hieman vanhempi ja olevinaan viisaampi.

Oliko viisasta aloittaa blogi vanhana, se jää nähtäväksi. Olen myös optimisti, koska kirjoittaminen ei ole ollut minun juttuni koskaan, ja muistaakseni lukiossakin pääsin äikästä juuri ja juuri läpi. Mutta en ole varma muistanko oikein, koska siitä on niin kauan…

Idea kirjoittelusta syntyi Afrikassa, jonne päätimme perheen voimin mennä hengailemaan. Perheeseen kuuluvat myös teinarit Emil ja Lotte, mutta heillä on koulut ja kaverit kesken, ja sitä paitsi Afrikassa on kuulemma ötököitä ja hiviä. He jäivät äitinsä luokse asustelemaan, jossa ovat jo reilun vuosikymmenen muutenkin asustelleet. Mutta me lähdettiin, reiluksi kolmeksi kuukaudeksi.

Olin jo ennen lähtöä ajatellut, että voisin kirjoitella reissulla päiväkirjaa. Ihan vaan omaksi huviksi ja muistoksi. Matkan kesto oli kuitenkin yli kolme kuukautta, joten siinä saattaisi joku päivä unohtua ennen kotiinpaluuta, ja sitten ei olisi mitään kerrottavaa tuttaville. Normaalissa arjessa en muista edes Helin antamaa kauppalistaa ulkoa, jos siinä on yli kaksi artikkelia. Tai saatan muistaa ehkä kolme, jos menen nopeasti ihan lähimpään kauppaan. Olen usein myös unohtanut imuroida, pedata petejä, tiskata ja lintata kuivat vaatteet (siis jos olen muistanut laittaa ne kuivumaan). Joo, minunkin mielestä se on oikeasti vaatteiden viikkaamista, mutta Heli käyttää joskus outoja pohjanmaalaisia sanoja. Vääkylä on ehkä yksi pahimmista, palataan siihen myöhemmin.

Mutta koska olen niin paljon unohtanut, ajattelin, että tämän matkan voisin kirjoittaa muistiin. Alkuun kirjoittelu oli aika… luettelomaista tyyliä, kuten Kello 15 olimme lentoasemalla. Kello 16 olimme lentokoneessa.” Hiljalleen muistiinpanot kehittyivät ja osasin kohta jo kuvata lentokoneen penkkikuoseja ja terminaalissa leijailevia tuoksuja. Jossain vaiheessa tuoksut olivat niin voimakkaita, että kävi ihan jonkinlainen blogi mielessä. Ei mitään kaupallista blogia vaan omien ajatuksien oksentamista kaikkien silmille. (No ihan siltä varalta, että Fjällrävenin edustaja sattuu lukemaan, niin vaellushousut pitäisi uusia!) Oksennusta tahriintui paperille lopulta helposti yli 300 sivua, jos jonninmoisista asioista, ja paljon ihan hyvääkin eikä vain pelkkää oksennusta. Matkan loppupuoliskon aikana takaraivoon liiskaantui niin tehokkaasti ajatus blogin perustamisesta, että tässä sitä nyt ollaan.

Katotaan kuinka äijän käy! Tai teistä lukijoista minä oikeasti olen huolissani… Siirryhän tästä lukemaan lisää!

Close Menu