No niin, reissumme Malawiin ja tämä siitä kertova blogi oli nyt sitten tässä, toista kertaa. Alun perin julkaisin tämän tarinan vuoden 2019 aikana. Kirjoittaminen oli tuolloin yllättävän hauskaa vaikkakin myös yllättävän työlästä, kaikkiaan 110 julkaisua kuvineen noin yhden vuoden aikana. Yksi julkaisu vaati keskimäärin 5-6 tuntia aikaa, joten kokonaisaikaa en viitsi edes laskea. Helikään ei halua kuulemma laskea sitä… Kuvien kanssa oli ehkä kaikinta hankalinta, sillä emme todellakaan ottaneet kuvia blogia ajatellen vaan räpsimme sieltä ja täältä ihan fiiliksen mukaan. Kaikista tilanteista joista blogissa kirjoitan, ei todellakaan ole yhtään kuvaa ja se harmitti näin jälkeenpäin, mutta toisaalta…. se tekee tästä aavistuksen autenttisemman. Kuvat ovat aitoa arkeamme eikä varta vasten otettuja. Toivon, että se välittyy niistä.

Nyt toisella julkaisukerralla tekstit olivat valmiina, joten korjailin kirjoitusvihreitä ja vanhin poikani Emil auttoi minua uudessa julkiasussa (kiitos hänelle). Työ ei ollut määrällisesti suuri, mutta olen silti tyytyväinen, että tämä on nyt ohi, taas. Oli kuitenkin hauska elää reissuamme uudestaan näin blogin muodossa myös nyt toistamiseen. Minä sain blogin tekemisestä varmasti enemmän irti kuin te sen lukemisesta, mutta toivon, että myös te viihdyitte. Vielä enemmän toivon, että saitte ehkä vähän uusia ajatuksiakin. Suosittelen päiväkirjan pitämistä kaikille muillekin, ihan vaikka ilman reissuakin. Aloittaminen on jotenkin hankalaa, mutta se palkitsee jälkeenpäin, sen voin luvata.
Ja mainittakoon, että vaikka olisin voinut melkein antaa henkeni, että pääsen Malawista lopulta pois, koska niin karsean pitkältä se viimeinen kuukausi tuntui, niin nyt me voisimme Helin kanssa lähteä sinne uudestaan. Elämä ja ihmismieli on outo, mutta annetaan sen olla niin.
Kiitoksia kaikille ja varsinkin Teille, jotka selvisitte tänne asti. Melkoinen savotta!